Lue keskustelun säännöt.
Yksi lapsi riittää - vai riittikö sittenkään - ja miten päädyitte siihen ratkaisuun?
29.01.2025 |
Esikoisemme on nyt 2v. ja olin satavarma, että toista ei tule. Esikoisen synnytys ja vauva-arki oli ihanaa, lapsikin helppo kuin mikä, joten olen satavarma, että toinen synnytys ja vauva-arki tai lapsi itsekään ei enää toistamiseen tule olemaan helppoja, joten hautasin ajatukset kakkosesta.
Silti nyt viime kuukausina on päivittäiseksi pohdinnaksi päässäni noussut orastava toive toisesta lapsesta, varsinkin kun puolisokin on alkanut pohtimaan ääneen, että pitäisiköhän esikoisella olla sisarus. En ole ihan nuori enää, joten yrittäminen pitäisi aloittaa vuoden sisään, kun ensimmäinenkin otti pari vuotta aikaa. Palasin kuitenkin juuri työelämään ja kieltämättä olen aikuisten täyttämää ympäristöä jo vähän kaivannutkin.
Entä jos jää kaduttamaan, jos ei edes yritä enää, tai kaduttaa, jos tärppi käykin ja lapsiarjesta tuleekin haastavaa?
Kommentit (12)
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset kasvaa niin oma elämäsi käy helpommaksi, kun lapsista on toisilleen seuraa. Leikkivät toistensa kanssa, koulusta voi tulla suoraan kotiin kun ei tarvitse olla yksin, jne.
Tätä olen pohtinut myös. Itselläni on neljä sisarusta parin kolmen vuoden ikäeroilla, ja äitinikin mukaan useamman lapsen kanssa oli arki helpompaa juurikin tuosta syystä. Puolisollakin on kaksi sisarusta, mutta isoilla ikäeroilla, joten lapsena hän oli paljon kotona yksin ja tietyllä tapaa sen huomaa, koska on äärimmäisen itseohjautuva ja itsenäinenkin. Meidän esikoinen on helppo tapaus, mutta kuitenkin siinä mielessä vaativa, että kaipaa seuraa leikkeihin mitä enemmän ikää tullut. Yksinään ei ole oikein koskaan tahtonut kauaa leikkiä ja sitten menee lahkeessa roikkumiseksi herkästi.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ei riittänyt. Itse aloin haaveilla toisesta lapsesta vähän jo esikoisen vauvavuonna, mies oli aluksi jyrkästi vastaan. Kauan asiaa pohdittiin ja kipuilin asian suhteen, mies taipui lopulta toiseen lapseen, lapsille tuli ikäeroa neljä vuotta. Kukaan ei ole katunut, ja mullekin tuli pian kuopuksen syntymän jälkeen tunne, että lapsiluku on täynnä.
Lapsista on jonkin verran seuraa toisilleen, vaikka ikäeroa vähän onkin, vauva-aika oli melko helppoa. Mä nautin siitä kahden lapsen perheeseen tuomasta dynamiikasta, he ruokkii toisilleen sellaista vapautunutta iloa, johon on aikuisenkin helppo heittäytyä mukaan. Osaavat toki tapella ja ärsyttääkin toisiaan, mutta selvästi myös nauttivat keskenäisistä jutuistaan.
Täällä samat pohdinnat menossa. Meillä esikoinen jo vähän reilu 3-vuotias. Pienellä ikäerolla en itse halunnut toista ja ajattelinkin katsoa rauhassa tyydytäänkö vain yhteen. Nyt on aivan järjetön kaipuu toiseen lapseen. Esikoinen oli myös helppohoitoinen ja kaikki on sujunut hänen kanssaan hyvin. Olisi niin ihanaa kun hän saisi vielä sisaruksen. Mies on vielä toppuutellut, mutta itse en haluaisi odottaa enää yhtään.
Meillä " tehtiin" vain yksi lapsi. Miehen toiveesta ja pienituloisina se oli hyvä ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Todellakin riittää. Ihan tarpeeksi asioiden hoitamista ja kasvatustyötä yhdenkin kanssa! Ihanaa kun saa käydä kaikki vaiheet vain kerran läpi. Vähemmän rahanmenoa kuin usempilapsisessa perheessä!
Vierailija kirjoitti:
Kun lapset kasvaa niin oma elämäsi käy helpommaksi, kun lapsista on toisilleen seuraa. Leikkivät toistensa kanssa, koulusta voi tulla suoraan kotiin kun ei tarvitse olla yksin, jne.
Entäs silloin kun on aivan päinvastaiset luonteet? Kun sisarusten välit onkin yhtä huutoa ja tappelua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä ei voi tietää etukäteen miten asiat lutviutuu. Elämä on aivan hyvää yhden kanssa. Jos teistä kumpikin kuitenkin kaipaa toista, niin kannattaa ehkä yrittää mieluummin kuin katua jälkikäteen jos ette edes yrittäneet molempien toiveesta huolimatta.
Kyllä musta tuntuu, että omassa tuttavapiirissä yhden lapsen vanhemmat ovat paljon työllistetympiä kuin kahden. Tai siis jotenkin ne asiat, joita he ruotivat, eivät ole lainkaan sellaisia, mitä koin omien lasten pienuusaikana. Tarkoitan nyt siis sitä, että he ovat henkisesti lujemmalla, kun lapsi etsii siitä vanhemmasta seuraa ja viihdyttäjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä musta tuntuu, että omassa tuttavapiirissä yhden lapsen vanhemmat ovat paljon työllistetympiä kuin kahden. Tai siis jotenkin ne asiat, joita he ruotivat, eivät ole lainkaan sellaisia, mitä koin omien lasten pienuusaikana. Tarkoitan nyt siis sitä, että he ovat henkisesti lujemmalla, kun lapsi etsii siitä vanhemmasta seuraa ja viihdyttäjää.
Piti olla, että kahden TAI USEAMMAN lapsen vanhemmat.
Kukin tyylillään ja miten Luoja lapsia suo. Meillä on 2 poikaa parin vuoden ikäerolla. Kaikki lomareissut, huvipuistot, eläintarhat, laskettelut, uimahallit pojat on saaneet seuraa toisistaan. Ei ole tarvinnut erikseen kavereita hommata mukaan.
Kun lapset kasvaa niin oma elämäsi käy helpommaksi, kun lapsista on toisilleen seuraa. Leikkivät toistensa kanssa, koulusta voi tulla suoraan kotiin kun ei tarvitse olla yksin, jne.