Työpaikan vaihto koeajalla, ilkeä temppu?
Työpaikassa takana pari kk, ja nyt tarjottiin toista paikkaa. En ole aktiivisesti hakenut, nykyinen vaikuttanut mukavalta, mutta tässä tarjotussa olisi muutama parempi puoli kuin nykyisessä.
Koeaika menossa, ilmeisesti voisin periaatteessa irtisanoa ja lähteä uuteen, mutta jotenkin katalalta tempulta tuntuu nykyistä työnantajaa kohtaa.
Kokemusta tai näkemystä, oletko tehnyt näin, onko tavallista työnantajien näkökulmasta vai ikävä temppu?
Kommentit (20)
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Eiköhän tuollaisessa tilanteessa kannata ajatella lähinnä itseään: Kumpi työpaikoista vastaa paremmin omia toiveitasi?
Työpaikan vaihtaminen koeajalla ei ole mitenkään harvinaista, olen itsekin tehnyt niin. Koeaika on molemminpuolinen, ja työnantajat ovat kyllä tietoisia siitä että työntekijä voi lähteä koeajalla milloin tahansa. Periaatteessa vaikka kesken työpäivän, jos siitä ei aiheudu vaaraa tai muuta merkittävää haittaa.
Saa purkaa koeajalla, mutta varaudu siihen, ettei takasin ole tulemista. Kannattaa syyksi kertoa jokin, mitä nykyinen paikka ei mahdollista. Saatat törmätä samaan rekrytoijaan jossain toisessa yhtiössä urallasi, siksi älä polta siltoja.
Koeaikapurkuun ei tarvitse mitään syytä. Senkus lähtee.
Vierailija kirjoitti:
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Työntekijän ei tarvitse lain mukaan perustella koeajalla lähtöään työnantajalle millään tavalla, kuten ei muutenkaan irtisanoutuessaan. Jos on vielä koeajalla ja työntekijä irtisanoo työsopimuksensa, hän voi tehdä sen vaikka seuraavasta päivästä alkaen.
Koeaika ei ole vain sitä varten että TA katsoo oletko sopiva työhön vaan myös siihen että onko työ sopiva/sopivin sinulle.
Et tarvitse syytä, eikä siitä toinna potea syyllisyyttä, ei ne pomotkaan pahoillaan ole ko pistäävät kokelaan kilometritehtaalle.
Mutta ole asiallinen äläkä lähde ovet paukkuen. Ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja hyvät suhteet vanhaan työnantajaan eivät ole pahaksi.
Koeaika on tosiaan molemminpuolinen, ja olen itse saanut työpaikan niin, että jäin haussa kakkoseksi. Työssä oli puolen vuoden koeaika, ja se paikkaan valittu työntekijä oli 1,5 kuukautta ja lähti kesken päivän, hän sai töitä kotikaupungistaan Hämeenlinnasta, matka Hesaan oli kai liikaa lopulta. Hommassa tarvittiin osaaja, jota ei ehditty opettaa. Mulle soitettiin ja aloitin seuraavalla viikolla. Pysyin 10 vuotta.
Kyllä voit lähteä. https://tyosuojelu.fi/tyosuhde/tyosuhteen-paattyminen/sopimuksen-purkam…
Vierailija kirjoitti:
Olisin rehellinen nykyisessä työpaikassa: löysin toisen työn, jossa tämä ja tämä kuulostaa paremmalta. Pystyttekö tarjoamaan tuon saman?
Noin ei pidä sanoa. Voi joutua korvauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Työntekijän ei tarvitse lain mukaan perustella koeajalla lähtöään työnantajalle millään tavalla, kuten ei muutenkaan irtisanoutuessaan. Jos on vielä koeajalla ja työntekijä irtisanoo työsopimuksensa, hän voi tehdä sen vaikka seuraavasta päivästä alkaen.
Haluannet tarkistaa mielipidettäsi.
"
Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1992:100 ja koeajan tarkoituksesta voidaan tehdä sellainen johtopäätös, että koeaikapurun tulee perustua sellaiseen seikkaan, joka on ilmennyt osapuolille vasta työnteon aloittamisen myötä. Koeaikapurku ei siis ole oikea keino vapautua sopimuksesta, jonka ehdot alkavat myöhemmin kaduttaa. Työntekijän puolelta perusteeksi ei käy esimerkiksi se, että työsopimuksella sovittu palkka tai osa-aikainen työsuhde ei tunnukaan enää riittävältä, kun nämä ovat olleet työntekijän tiedossa jo työsopimusta solmittaessa.
Työntekijän perustelujen tulee liittyä siihen työhön, jota hän on lähtenyt kokeilemaan. Työntekijän on siten katsottava, etteivät työtehtävät, työskentelyolosuhteet tai työyhteisö ole vastanneet hänen odotuksiaan.
Koeaikapurku työntekijän toimesta sillä perusteella, että hän on saanut toisen työn paremmalla palkalla, on katsottu epäasialliseksi korkeimman oikeuden tapauksessa KKO 1993:42. Kyseinen ratkaisu edustaa aikaa, jolloin korkeimman oikeuden ratkaisujen perustelut olivat nykyistä niukemmat. Oikeuskirjallisuudessa on varsin usein tulkittu tapausta siten, että parempi vastike on ollut merkityksellisessä roolissa epäasiallisuutta arvioitaessa."
Luuletko että työnantaja säälisi tai miettisi minuuttiakaan jos tilanne olisi toisinpäin? Lentäisit kuin käytetty rukkanen pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Työntekijän ei tarvitse lain mukaan perustella koeajalla lähtöään työnantajalle millään tavalla, kuten ei muutenkaan irtisanoutuessaan. Jos on vielä koeajalla ja työntekijä irtisanoo työsopimuksensa, hän voi tehdä sen vaikka seuraavasta päivästä alkaen.
Ei tarvitsekaan mutta SILTI syyn on oltava asiallinen. Näyttövelvollisuus asiattomasta syystä on siis työnantajalla. jos on niin TYHMÄ että menee ITSE kertomaan että sai paremman työpaikan niin työnantajalla on näyttö asiattomasta työsuhteen koeaikapurusta.
"Työntekijällä ei ole vastaavaa velvollisuutta kertoa työnantajalle tekemänsä koeaikapurun syytä. Käytännössä työntekijän voidaan katsoa purkaneen työsuhteensa epäasiallisesti, mikäli työnantaja pystyy näyttämään riittävän selvityksen siitä, että työntekijän purkamisperuste on ollut epäasiallinen. Tällainen selvitys voi olla työntekijän oma ilmoitus purkamisperusteesta, tai vaikkapa työnantajan tietoon tullut seikka, jonka mukaan työntekijä on saanut jollain tavoin paremman työsuhteen toisaalta ennen koeaikapurkua. Tämän jälkeen on työntekijän asiana näyttää toteen, että purkamisperuste on ollut työsopimuslain edellyttämin tavoin asiallinen."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin rehellinen nykyisessä työpaikassa: löysin toisen työn, jossa tämä ja tämä kuulostaa paremmalta. Pystyttekö tarjoamaan tuon saman?
Noin ei pidä sanoa. Voi joutua korvauksiin.
Miten niin? Koeaika on molemminpuolinen, kumpikin saa irtisanoa sopimuksen alkaen heti. Syytä ei tarvitse sanoa, mutta itse olen rehellisyyden kannattaja. Sillä jättää itsestään hyvän vaikutelman eikä pomo jää miettimään, mistä kiikastaa. Nykyajan pomot ovat kokemukseni mukaan hyvin humanisteja ja ymmärtäväisiä, kannustavat itsensä kehittämiseen ja näkevät kyllä, mikä on kenellekin parasta.
Ilman muuta lähdet ja vaihdat. Vetoat oikeuteesi päättää työsuhde vedoten koeaikaan, syytä ei tarvita. Älä missään tapauksessa sano, että sait toisen työn ja vaihdat, se ei ole oikeutettu syy päättää koeajalla työsuhdetta. Myöhemmin kyllä mutta ei koeaikana. Jos haluat syyn antaa niin anna jokin muu, se on kuitenkin vapaaehtoista. Hoida homma tyylikkäästi ja asiallisesti.
Itse lähdin kerran aivan kamalasta työstä koeaikana kun sain vihdoin uuden työn. Kerroin kyllä sen oikean syyn eli että työ oli aivan liian kuormittavaa enkä kestänyt sitä (en saanut perehdytystä vaikka sitä pyysin) ja työnantaja ymmärsi, toivottavasti otti opikseen perehdytyksen tärkeyden kun jäivät aikamoiseen kuseen kun vain otin ja lähdin saman päivän aikana. Tuon syyn takia hain siis uutta työtä. Sitä en tietenkään sanonut työnantajalle.

No siten niin että myös työntekijän puolelta pitää olla asiallinen syy koeaikapurulle. Parempi työpaikka EI OLE asiallinen syy. Vittuuntunut työnantaja voi laittaa uuden henkilön rekrytointikulut asiattomasta syystä lähteneen maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Työntekijän ei tarvitse lain mukaan perustella koeajalla lähtöään työnantajalle millään tavalla, kuten ei muutenkaan irtisanoutuessaan. Jos on vielä koeajalla ja työntekijä irtisanoo työsopimuksensa, hän voi tehdä sen vaikka seuraavasta päivästä alkaen.
Haluannet tarkistaa mielipidettäsi.
"
Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1992:100 ja koeajan tarkoituksesta voidaan tehdä sellai
puhutte kahdesta eri asiasta. Aiempi kirjoittaja puhuu koeajalla IRTISANOUTUMISESTA, joka tietysti on ihan yhtä ok kuin milloin tahansa muulloinkin irtisanoutuminen, eikä vaadi mitään syytä. Jälkimmäinen puhuu koeaikapurusta, jolloin työsuhde päättyy välittömästä ilman irtisanoutumisaikaa - Siihen pitää olla asiallinen ja työhön liittyvä syy, mutta sitäkään syytä ei tarvitse kertoa, ellei sitä erikseen kysytä. Jos kysytään, on ok sanoa, esim, että työtehtävä tai työolot olikin erilaisia kuin haastattelussa oli annettu ymmärtää. KUKAAN ei pysty todistamaan, mitä haastatteluissa on annettu ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PERIAATTEESSA nimenomaan et voisi. KÄYTÄNNÖSSÄ voit. Koeaikapurkuunkin pitää olla asiallinen syy ja toisen työpaikan saanti EI OLE SELLAINEN.
Jos kuitenkin haluat sen tehdä niin elä missään nimessä mainitse tuota syyksi vaan sano jotain ympäripyöreää kuten että "työ ei vastannutkaan odotuksiasi. Tämä taas on ihan hyväksyttävä syy toisin kuin tuo toisen työpaikan saanti.
Työntekijän ei tarvitse lain mukaan perustella koeajalla lähtöään työnantajalle millään tavalla, kuten ei muutenkaan irtisanoutuessaan. Jos on vielä koeajalla ja työntekijä irtisanoo työsopimuksensa, hän voi tehdä sen vaikka seuraavasta päivästä alkaen.
Haluannet tarkistaa mielipidettäsi.
"
Korkeimman oikeuden ratkaisusta 1992:100 ja koeajan tarkoituksesta voidaan tehdä sellai
Yli 30 vuotta vanha oikeustapaus jonka linkkasit, yksikään sovelletuista lainkohdista ei enää ole samalla sanamuodolla lainsäädännössä. Ei ole enää soveltuva 2020-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta lähdet ja vaihdat. Vetoat oikeuteesi päättää työsuhde vedoten koeaikaan, syytä ei tarvita. Älä missään tapauksessa sano, että sait toisen työn ja vaihdat, se ei ole oikeutettu syy päättää koeajalla työsuhdetta. Myöhemmin kyllä mutta ei koeaikana. Jos haluat syyn antaa niin anna jokin muu, se on kuitenkin vapaaehtoista. Hoida homma tyylikkäästi ja asiallisesti.
Itse lähdin kerran aivan kamalasta työstä koeaikana kun sain vihdoin uuden työn. Kerroin kyllä sen oikean syyn eli että työ oli aivan liian kuormittavaa enkä kestänyt sitä (en saanut perehdytystä vaikka sitä pyysin) ja työnantaja ymmärsi, toivottavasti otti opikseen perehdytyksen tärkeyden kun jäivät aikamoiseen kuseen kun vain otin ja lähdin saman päivän aikana. Tuon syyn takia hain siis uutta työtä. Sitä en tietenkään sanonut työnantajalle.
Kyllä parempi työpaikka on ihan validi syy päättää työsuhde, myös koeajalla, mutta silloin kyse on työsuhteen IRTISANOMISESTA ei työsuhteen PURUSTA.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilman muuta lähdet ja vaihdat. Vetoat oikeuteesi päättää työsuhde vedoten koeaikaan, syytä ei tarvita. Älä missään tapauksessa sano, että sait toisen työn ja vaihdat, se ei ole oikeutettu syy päättää koeajalla työsuhdetta. Myöhemmin kyllä mutta ei koeaikana. Jos haluat syyn antaa niin anna jokin muu, se on kuitenkin vapaaehtoista. Hoida homma tyylikkäästi ja asiallisesti.
Itse lähdin kerran aivan kamalasta työstä koeaikana kun sain vihdoin uuden työn. Kerroin kyllä sen oikean syyn eli että työ oli aivan liian kuormittavaa enkä kestänyt sitä (en saanut perehdytystä vaikka sitä pyysin) ja työnantaja ymmärsi, toivottavasti otti opikseen perehdytyksen tärkeyden kun jäivät aikamoiseen kuseen kun vain otin ja lähdin saman päivän aikana. Tuon syyn takia hain siis uutta työtä. Sitä en tietenkään sanonut työnantajalle.
Kyllä parempi työpaik
Niin, eli jos haluaa lähteä vaikka määräaikaisesta työstä kesken koeajan tai haluaa lähteä koeajalla saman tien ilman irtisanoutumisaikaa, on vedottava purkuun eli silloin ei voi kertoa uudesta työstä. Muuten esimerkiksi määräaikaista työsopimusta ei välttämättä saa lopetettua eli on korvausvelvollinen. Tai voi joutua tekemään sen pari viikkoa tms. mikä nyt onkaan normaali irtisanoutumisaika kussakin työpaikassa.
Vierailija kirjoitti:
Saa purkaa koeajalla, mutta varaudu siihen, ettei takasin ole tulemista. Kannattaa syyksi kertoa jokin, mitä nykyinen paikka ei mahdollista. Saatat törmätä samaan rekrytoijaan jossain toisessa yhtiössä urallasi, siksi älä polta siltoja.
Miksi se rekrytoija on vaihtanut työtä siinä välissä? ;)