Lue keskustelun säännöt.
Kielletyt tunteet
25.01.2025 |
Eduskunnan hiljaisuus myöhäisiltoina oli kuin toisenlainen maailma. Valtiosalien jäykkyys ja kiireinen kuohunta tuntuivat kaukaisilta, kun hämyisään kirjastoon laskeutui rauha. Joakim Vigelius istui nojatuolissa, sormet kiertymässä kirjansivun reunan ympärillä, mutta hänen katseensa oli kiinnittynyt huoneen toisella puolella istuvaan Miko Bergbomiin.
Miko, nuori ja nousujohteinen kansanedustaja, oli täydellinen yhdistelmä terävää älykkyyttä ja hillittyä karismaa. Tänä iltana hänen vaaleat hiuksensa kimaltelivat, ainakin Joakimin silmissä, tavallistakin kauniimpina eduskunnan kalvakkaiden kattolamppujen valossa, kun hän kirjoitti muistiinpanojaan päättäväisesti. Joakim nojasi taaksepäin, antaen ajatustensa harhailla.
Sinä katsot taas, Miko huomautti nostaen katseensa paperistaan. Hänen huulensa kaartuivat hymyyn, joka oli sekä veitikkamainen että vähän ujo.
Joakim räpytti silmiään ja näytteli hämmästynyttä. Katsominen ei ole laitonta, Bergbom.
Ei, mutta tällä intensiteetillä sitä voisi jo kutsua kansanedustajan painostamiseksi, Miko kiusasi ja nousi yllättäen ylos. Hän asteli hiljaa Joakimin luo, pysähtyen aivan liian lähelle.
Joakim tunsi hengityksensä jäävän kiinni kurkkuun. Hänen korkea-arvoinen julkinen roolinsa ei ollut estänyt häntä tuntemasta sydämensä kiihtyvän näiden kahdenkeskisten hetkien aikana. Nyt Miko kumartui ja kuiskasi matalalla äänellä:
Mikä sinänä iltana aiot kertoa, että haluaisit enemmän?
Mikään hetki ei ole sopiva, kun kyse on kansanedustajista, Joakim vastasi, mutta hänen äänensä petti hänet. Miko vain nauroi hiljaa ja istui alas, tällä kertaa aivan Joakimin vierelle.
Eduskunnan seinät ovat kärsineet suurempiakin skandaaleja. En usko, että yksi suudelma rikkoisi demokratian perusteita, Miko sanoi ja kallisti päätään, odottaen vastausta.
Joakim ei vastannut, mutta hänen kätensä liikkui epätietoisesti lähelle Mikoa, kuin varoen rajaa, jota he molemmat olivat jo lähestyneet liian monta kertaa. Miko tarttui hänen käteensä ja puristi kevyesti. Se oli lupaus ilman sanoja.
Sinä olet hullu, Joakim mutisi, mutta kääntyi kuitenkin Mikoon päin. Heidän huulensa tapasivat, ja hetki oli kuin pysäytetty.
Kun he viimein vetäytyivät toisistaan, Miko hymyili. Hulluus voi olla hyvääkin politiikassa, kunhan se tehdään oikeista syistä.
Joakim naurahti ja pudisti päätään. Minä sanonkin seuraavassa puheessani, että demokratian perusta on käsien pitäminen omalla puolellaan.
Liian myöhäistä siihen, Miko sanoi ja nojasi uudelleen häneen, katseessaan pelkästään varmuutta. Sinä olet minun puolellani, ja siitä en aio antaa periksi.
Kommentit (4)
Sinä iltana Joakim istui toimistossaan, kun ovi avautui hiljaa. Hän nosti katseensa ja näki Mikon astuvan sisään, tavanomaista vakavamman näköisenä.
Meidän pitää puhua, Miko sanoi suoraan ja sulki oven perässään.
Joakim viittasi tuolia pöytänsä edessä, mutta Miko ei istunut. Sen sijaan hän astui lähemmäs, nojautuen pöytää vasten.
Oletko valmis siihen, että tämä ei pysy salassa ikuisesti? Miko kysyi, hänen äänensä oli yhtä aikaa varma ja pehmeä.
Joakim laski kynänsä pöydälle ja nojautui taaksepäin tuolissaan. Tarkoitatko meitä?
Juuri sitä.
Huone täyttyi hetken hiljaisuudesta. Joakim punnitsi sanojaan tarkkaan, mutta Miko ei näyttänyt hätkähtävän. Hän kohtasi katseen yhtä vakaasti kuin valiokunnan kokouksessa kiivaimmassa keskustelussa.
Jos se tarkoittaa, että olen sinun kanssasi, niin olen valmis, Joakim sanoi lopulta.
Miko hymyili ensimmäistä kertaa koko illan. Hän nojautui eteenpäin, asettaen kätensä pöydälle Joakimin omien käsien viereen. Sitten me ollaan samalla puolella, kaikesta huolimatta.
Huoneen ilmapiiri keveni hetkessä. Heidän välillään oleva jännitys ei kadonnut, mutta se muuttui joksikin, joka ei enää kahlinnut heitä. Joakim ojensi kätensä ja tarttui Mikon käteen, puristaen sitä tiukasti. Heidän tarinansa oli alkanut ja oli valmis kohtaamaan ulkomaailman, yksi päivä kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraavien viikkojen aikana Joakim ja Miko löysivät itsensä yhä useammin kahden kesken tilanteista, jotka tuntuivat varastetuilta hetkiltä. Yhtenä iltana, kun eduskunnan tiloihin jäi vain kourallinen työnarkomaaneja, Joakim kutsui Mikon työhuoneeseensa keskustelemaan erään lakialoitteen yksityiskohdista.
En ymmärrä, miksi tämä kohta ei mene valiokunnassa läpi, Joakim aloitti vakavana, mutta hänen äänensä ei pystynyt täysin peittämään lämpöä, joka ilmeni aina, kun Miko oli lähellä.
Ehkä siksi, että ihmiset ovat joskus liian varovaisia muutoksessa, Miko vastasi ja astui lähemmäs Joakimin työpöytää. Hänen äänensä oli pehmeä, mutta hänen katseensa vangitsi Joakimin kuin magneetti. Tai ehkä, koska heidän huomionsa on muualla.
Joakim laski kynänsä pöydälle ja kohtasi Mikon katseen. Hetki venyi, ja hiljaisuus täytti huoneen. Miko nojautui hieman eteenpäin, käsi hipaisi pöydän reunaa, ja hänen katseensa viipyi Joakimin huulilla. Kuten esimerkiksi sinussa.
Joakim nousi ylös tuolistaan, hänen sydämensä jyskyttäen. Miko Jos tämä jatkuu näin, tiedätkö, mitä siitä seuraa?
Miko hymyili, astuen vielä lähemmäs. Minä tiedän tasan tarkkaan, mitä haluan. Hän kurotti kätensä ja tarttui Joakimin solmiosta, vetäen tämän lähemmäs. Heidän hengityksensä sekoittuivat, ja Joakim tunsi kaikkien esteiden kaatuvan.
Heidän huulensa kohtasivat toisen kerran, mutta tällä kertaa se ei ollut epävarma hetki. Suudelma syveni, ja Joakim kietoi kätensä Mikon ympärille. Huone tuntui katoavan heidän ympäriltään, kun heidän kiihkonsa kasvoi. Mikon sormet soluttautuivat Joakimin hiuksiin, ja Joakim tunsi kaiken kontrollin häviävän.
Kun he viimein erkanivat, molemmat hengittivät raskaasti. Miko katsoi Joakimia silmät palavina, hänen sormensa yhä tiukasti kiinni solmiossa. Tiedätkö, Vigelius, että tässä huoneessa ei ole turvakameroita?
Joakim nauroi hiljaa, hänen äänensä värähtäen. Sinä olet vaarallinen, Bergbom.
Ja sinä rakastat sitä, Miko kuiskasi ja veti hänet takaisin suudelmaan, joka poltti kaiken epävarmuuden pois. Heidän maailmansa oli sinetöity tässä hetkessä, kun politiikan kylmä maailma väistyi heidän välisen lämpönsä tieltä.
Aamu koitti liian nopeasti, ja eduskunnan arkinen rytmi alkoi vallata takaisin tilaa. Joakim ja Miko istuivat vierekkäin valiokunnan kokoushuoneessa, molemmat keskittyen esityslistaan. Katseet pysyivät kuitenkin hieman liian pitkinä toistensa kasvoissa, ja hymyjen vaihto oli kaikkea muuta kuin huomaamatonta.
Vigelius, mitä mieltä olette? komitean puheenjohtajan ääni keskeytti hetken, ja Joakim räpytti silmiään, koettaen muistaa keskustelun aiheen.
Tuota olen samaa mieltä edustaja Bergbomin kanssa, hän vastasi nopeasti, tietäen, että Miko oli juuri pitänyt lyhyen mutta vakuuttavan puheenvuoron.
Miko vilkaisi häntä sivusilmällä, kulmat kevyesti koholla, mutta ei sanonut mitään. Kun kokous viimein päättyi ja he siirtyivät käytävälle, Miko kumartui Joakimin puoleen ja kuiskasi:
En tiennytkään, että olin sinun mielipiteidesi auktoriteetti.
Et ole, mutta olet uskomattoman päättäväinen saamaan minut ajattelemaan niin, Joakim vastasi kevyesti, antaen hymynään levitä.
Hyvä, Miko vastasi yksinkertaisesti. Hän ojensi kätensä, aivan kuin ohimennen, ja sormet hipaisivat Joakimin rannetta sekunniksi. Se oli riittävää.
Heidän tarinansa ei ollut vielä valmis, mutta jokainen katse, sana ja kosketus eduskunnan seinien sisällä rakentoi jotain uutta. Jotain, jota kumpikaan ei halunnut enää kieltää.