Millä viikoiulla raskautta paino yleensä alkaa nousemaan, ja paljon viikossa?
Joka puolella lukee että aluraskaudessa paino voi nousta tai tippua pari kiloa, ja sitten nousee 200-800 g viikossa.
Mutta koska sitten oikein lähtee nousemaan? Ja tuo grammahaitaririkin on aika leveä?
Miten teillä on mennyt?
Kommentit (7)
painoni on tippunut viikolle 20 asti muutamalla kilolla.
Sitten onkin noussut n. 1kg/viikko.
t: rv27 paisuva norsu
on tosi leveä, mietipä jos toiset laihtuu ja toiset lihoo 30 kg ;)
Itselläni tuli kiloja 14 ja niistä noin kuusi alkuaikoina, sitten puolen välin molemmin puolin toiset kuusi ja kahden viimeisen kuukauden aikana kaksi kiloa.
Se ei ole kohdallani riippunut raskauspahoinvoinnista. Olen voinut yhtä pahoin alkuraskauksissa, mutta silti painonkehitys on ollut erilainen. Olen aina pystynyt syömään pieniä annoksia.
1. raskaus
- paino alkoi nousemaan vasta raskauden puolivälin jälkeen. Vauva 3 kg. Oma paino + 12 kg.
2. raskaus
- paino nousi selkeästi alkaen rv 7-8:sta. Synnytyksessä selvisi, että istukka oli isompi kuin muissa raskauksissa ja lapsikin kasvoi siksi ehkä isommaksi. Syntyessään painoin 4 kg. Oma paino +14 kg. Karsin herkkuja ja söin terveellisesti, koska masu kasvoi jo alussa niin huimasti, liitoskivutkin vaivasivat ja mietin omaa jaksamistani.
3. ja 4. raskaus
- paino alkoi nousemaan rv 18 paikkeilla, mutta muuten samanlaisia kuin 1. raskauskin. Vauvat noin 3 kg. Oma paino +12 kg.
Ekassa painoa tuli yhteensä 9 kg, toisessa 6 kg.
Ekassa painoa tuli tasaisesti rv 11 alkaen kuukaudessa 500 g - 1 kg. Tosin rv 35 alkaen painoa tuli reilummin esim. rv 38 oli viikossa tullut ne viimeiset kaksi kiloa...
Toisessa raskaudessa oli kaksi painonnousuvaihetta ja muuten pysyin samassa tai laihduin muutamia satoja grammoja. Eka nousu oli rv14 - rv 23, jolloin tuli 2 kg. Sitten rv 23 - rv27 laihduin kilon/pysyin samassa. rv 27- 36 tuli 3 kg ja viimeinen kilo tuli sitten vikoilla viikoilla.
Ennen raskautta, normaali, yli tai ali?
Mull on ollu semmomen aika terveellinen lähestymistapa tähän toiseen raskauteen. Ekan kanssa elin aika huolettomasti ja herkuttelinkin, paino lähti nousemaan jo ekojen raskauskuukausien aikana ja kokonaisuudessaan sitä tuli 13kg.
Nyt toista odottaessa olen käynyt salilla 3-4krt viikossa ja syön kaksi salaattia päivittäin, lisäksi tietenkin normaalia kotiruokaa ja rahkaa ja ruisleipää sekä puuroja,herkkuja koetan välttää. Jos herkuttelen niin syön lakua koska hyvät paineet sallii:) nyt rv22 einä yhtään kiloa ole vielä tullut, vaikka tosin maha jo kasvaa. Olen tyytyväinen ja voin hyvin, neuvolasta ovat tyytyväisiä ja vauva voi hyvin. Olen Itsekin yllättynyt että paino on pysynyt näin hyvänä, toivotaan että sama jatkuu kunnes vauva kasvaa ja tuo sitten ne omat pakolliset painonsa. Ymmärsin ekaa odottaessa että eniten painoa tulisi vikalla kolmanneksella kun lapsi alkaa kerätä painoa itseensä ja kasvaa syntymäpainoon.
ja puolivälin jälkeen jopa 1,3kg viikossa.