Lue keskustelun säännöt.
Ihminen joka on itse kärsinyt paljon työntää yleensä kaiken hyvän pois elämästään
16.01.2025 |
Yleensä tiedostamattaan minkä seurauksena ihminen kyynistyy ja uhriutuu, alkaa ajattelemaan että koko tämä elämä on häntä vastaan. Tällä ihmisellä ei kestä mikään
Se johtuu siitä että siellä paskassa on turvallisinta olla, ihminen hakee tiedostamattaan kokoajan huonoa oloa koska se on turvallisin olotila ja ainut mihin on tottunu. Se alkaa sylkemään pois positiivisuutta ja valoa
Ihan samalla tavalla miten valo sylkee pois negatiivisuutta, ne on asteita samalla tapaa kuin tietoisuuteen liittyvät asteet
Kannattaa tiedostaa ne ja työstää itsessään niitä asioita mikä saa toimimaan niin, muuten sä tuut jättämään pelkkää sekasortoa taakses, sä et tuu koskaan olemaan onnellinen
Täällä palstallakin sen näkee useasti kun käy, te tartutte vaan negatiivisuuteen ja revitte kaikki kuolonuutiset tänne koska se on teille turvallisin olotila kun pääsee surkuttelemaan.
Mä puhun kokemuksesta, mä olen myös menettänyt paljon
Työstäkää
<3
Kommentit (7)
Mun puoliso ihailee mun positiivisuutta verrattuna hänen 4 exän. Olen kärsinyt elämässä aika paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun on helppo todeta itselle pienestäkin hyvästä asiasta että kyllä minä ilman tuotakin pärjään.
Mieheni on teko-positiivinen. Todellisuudessa hän vihaa itseään, ei kestä mitään negatiivista totuutta saatikka käsitellä ongelmia, vaan pakenee aina paikalta ja hänen mielestään ne, jotka haluavat selvittää ongelmat on vaan negatiivisia valittajia, mitä hän ei kestä. Itse vaihtaa keskustelun aiheen äkkiä vaikka halpoihin kananmuniin kunhan ei tarvitse puhua ikävästä selvittämättömästä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se näin on. Paljon kärsinyt ihminen ei osaa elää toisenlaisissa olosuhteissa. Niinpä hän karttaa terveitä ihmissuhteita. Tai yrittää muokata omista ihmissuhteistaan sellaisia joihin on tottunut.
Minulla on kokemusta jälkimmäisestä. Tutustuin ihmiseen, joka oli lapsena kaltoinkohdeltu, ja siitä seurannut oireilu oli edelleen aikuisena läsnä. Minun oli vaikea tunnistaa sitä, miten hän yritti muokata minusta vanhempiensa kaltaista. Vasta myöhemmin ymmärsin, että jos minä toimin vaikkapa välittävästi ja myötätuntoisesti, niin hän reagoi siihen pakenemalla, sulkeutumalla, kiukuttelemalla. Ihmettelin mitä pahaa olin tehnyt.
Tuosta tuli minulle sellainen olo, että hän halusi muokata minusta mieleisensä. Tai sellaisen mihin hän oli tottunut ja mitä hän ihmisistä oletti. Se oli hyvin epämiellyttävää ja joksikin aikaa vähän kadotinkin itseäni tuossa. Kunnes tajusin, että minun ei pidä antaa hänen määrittää sitä millainen minä olen. Vaan minä olen oma itseni. Se hänen vastuullaan on se miten hän muihin ihmisiin reagoi.
Olen vain luovuttanut masennuksen kanssa. En ole onnistunut parisuhteessa tai työelämässä. Tämä nyt on vain tätä.
Jos mahdollista, voisin vaihtaa paikkani jonkun kanssa, joka haluaa elää enemmän.