Miten olette selvinneet lemmikin kuolemasta?

Pahin aika on ne ensimmäiset viikot. Itselläni toimii taide. Maalaan tai piirrän ja itken. Annan surun tunteen olla sellaisena kuin se on, ja alussa on hyvin raju. Maalaaminen, kissasta ja aikoinaan koirasta, ovat auttaneet tunteen kokemisessa. Mutta aina olen taidetta luodessa ja surressa yksin, koska on olo etteivät muut ihan ymmärrä. Siskoni ymmärtää, hänen kanssaan itketään ja muistellaan.

Itselläni on rakkaimmista kuvia esillä. Myös maalaamiani tauluja. Viimeinen kissani kuoli keväällä, nyt ei enää tule suru niin rajuna ja naurattaakin jo kissan puuhat ja vekkulimaisuus. Puoli vuotta on kulunut ja ikävä on jäljellä mutta ei sellainen repivä suru.

Voimia ap, ajan kanssa suru muuttuu lempeämmäksi. 

On kulunut vuosi vanhan yli 15 v koirani eutanasiasta. Suru ja syyllisyys on aivan valtava taakka näin vuosipäivänä. Käyn asiaa läpi uudelleen ja uudelleen. 

Olin menettänyt 6 kk aikaisemmin toisen koirani, hän halvaantui, en tiennyt mikä tuli, ei ollut rahaa hoitaa tutkimuksia, jäi vain epävarmuus-oliko päätös oikea. Hän oli vakavasti sairas pitkään, lopulta halvaantui ja oli lopetettava, epävarmuudessa. Todella raskas päätös. 

Jäljelle jäänyttä koiraani hoidin, käytin lääkärin tutkimuksissa, verikokeissa jne. Hänellä oli iän patinaa, kulumia ja luupiikkejä, kävely hidasta, tarvisi apua autoon mennessä ja portaissa. Silti oli kaikessa mukana, lenkille ei enää lähtenyt. Lääkityksellä kipu näytti pysyvän ihan hyvin kurissa.

Ahdistuneena, koin hoidon ahdistavaksi, halusin paremman lääkärin, vein toiselle lääkärille. Vaihdettiin kipulääkkeet vahvempiin, liian vahvoihin ja huumaaviin, heillä ei minusta ollut oikein käsitystä tällaisesta vanhan koiran hoidosta, ihmeteltiin miksi on elossa? Pelkäsin aikaisemmin olleen lääkkeen aiheuttavan ongelmia, lihasheikkoutta ja pissin karkailua jne. Oma moka.

AJattelin, että eikai tässä muuta kuin, voihan kokeilla pari kuukautta, palaan sitten vanhaan jos ei toimi.

Ongelmat kehittyivät hitaasti 2 kuukauden aikana. Kakka ja pissi tuli alle nukkuessa, läheinen sanoi, että sillä on kyllä virtsatietulehdus-olin alku vuonna jo 2 kertaan tutkituttanut, sillon ei ollut-joten ajattelin, että tämä on vaan sitä emättimen ärsytystä, sama juttu, kohtukin leikattu. Pissi oli toisinaan karannut jo alkuvuonna, en pitänyt minään.

Sitten tuli romahdus, ruoka ei enää maistunut kunnolla ja ulkona jäi makaamaan tuskaisena, kaatui rannassa jne... liukasteli sisällä pari kertaa omissa ulosteissa.

Vein lääkäriin, tietysti siihen uudelle 'paremmalle' - sanoi ettei enää jatketa, on niin tuskainen, laihtunut, kivulias - elimistö pettänyt.

Olin järkyttynyt, jotenkin menin lukkoon, en pystynyt toimimaan...

Teetätin ruumiinavauksen kun jotenkin selvisin järkytyksestä. Hänelle oli parin viimeisen kuukauden aikana tullut kova virtsatietulehdus, kystiitiksi muuttunut ja levinnyt munuaisiin, märkivä tulehdus joka puolella. Sitten aiheuttanut ilmeisesti tulehdusta maksaan ja keuhkoihin.

Hitto, minkä virhearvion tein, epävarmuuden keskellä, väärällä tiedolla. Toukokuun pissi testi olisi pelastanut kaverin, vanha hoitopaikka ja kuukausittainen käynti olisi pelastanut kaverin.

Nyt yritän jotenkin selvitä tästä, en tiedä miten, vaikeaa on. Varmaan tämä vielä vuosien kuluessa jotenkin hioutuu.

Noiden menetys koski enemmän kuin mikään, en ymmärrä miksi olin eutanasia päätöksessä niin tunteeton, vienyt tarkempiin tutkimuksiin, tutkimuksiin jo toukokuussa.... 10..12 viikkoa on pitkä aika.

Muistelen vieläkin 2026 parasta, vuonna 1987 lopetettua kaveriani, jonka ihminen sain olla.

Ostin toisen lemmikin ja kolmannen ja neljännen. Lapsi tykkäs laittaa niitä hengiltä kopsauttamalla kengällä

Vierailija kirjoitti:

On kulunut vuosi vanhan yli 15 v koirani eutanasiasta. Suru ja syyllisyys on aivan valtava taakka näin vuosipäivänä. Käyn asiaa läpi uudelleen ja uudelleen. 

 

Olin menettänyt 6 kk aikaisemmin toisen koirani, hän halvaantui, en tiennyt mikä tuli, ei ollut rahaa hoitaa tutkimuksia, jäi vain epävarmuus-oliko päätös oikea. Hän oli vakavasti sairas pitkään, lopulta halvaantui ja oli lopetettava, epävarmuudessa. Todella raskas päätös. 

 

Jäljelle jäänyttä koiraani hoidin, käytin lääkärin tutkimuksissa, verikokeissa jne. Hänellä oli iän patinaa, kulumia ja luupiikkejä, kävely hidasta, tarvisi apua autoon mennessä ja portaissa. Silti oli kaikessa mukana, lenkille ei enää lähtenyt. Lääkityksellä kipu näytti pysyvän ihan hyvin kurissa.

 

Ahdistuneena, koin hoidon ahdistavaksi, halusin paremman lääkärin, vein toiselle lääkärille. Vaihdettiin kipulääkkeet vahvempiin, liian vahvoihin ja huumaaviin, heillä ei minusta ollut oikein käsitystä tällaisesta vanhan koiran hoidosta, ihmeteltiin miksi on elossa? Pelkäsin aikaisemmin olleen lääkkeen aiheuttavan ongelmia, lihasheikkoutta ja pissin karkailua jne. Oma moka.

 

AJattelin, että eikai tässä muuta kuin, voihan kokeilla pari kuukautta, palaan sitten vanhaan jos ei toimi.

 

Ongelmat kehittyivät hitaasti 2 kuukauden aikana. Kakka ja pissi tuli alle nukkuessa, läheinen sanoi, että sillä on kyllä virtsatietulehdus-olin alku vuonna jo 2 kertaan tutkituttanut, sillon ei ollut-joten ajattelin, että tämä on vaan sitä emättimen ärsytystä, sama juttu, kohtukin leikattu. Pissi oli toisinaan karannut jo alkuvuonna, en pitänyt minään.

 

Sitten tuli romahdus, ruoka ei enää maistunut kunnolla ja ulkona jäi makaamaan tuskaisena, kaatui rannassa jne... liukasteli sisällä pari kertaa omissa ulosteissa.

 

Vein lääkäriin, tietysti siihen uudelle 'paremmalle' - sanoi ettei enää jatketa, on niin tuskainen, laihtunut, kivulias - elimistö pettänyt.

 

Olin järkyttynyt, jotenkin menin lukkoon, en pystynyt toimimaan...

 

Teetätin ruumiinavauksen kun jotenkin selvisin järkytyksestä. Hänelle oli parin viimeisen kuukauden aikana tullut kova virtsatietulehdus, kystiitiksi muuttunut ja levinnyt munuaisiin, märkivä tulehdus joka puolella. Sitten aiheuttanut ilmeisesti tulehdusta maksaan ja keuhkoihin.

 

Hitto, minkä virhearvion tein, epävarmuuden keskellä, väärällä tiedolla. Toukokuun pissi testi olisi pelastanut kaverin, vanha hoitopaikka ja kuukausittainen käynti olisi pelastanut kaverin.

 

Nyt yritän jotenkin selvitä tästä, en tiedä miten, vaikeaa on. Varmaan tämä vielä vuosien kuluessa jotenkin hioutuu.

 

Noiden menetys koski enemmän kuin mikään, en ymmärrä miksi olin eutanasia päätöksessä niin tunteeton, vienyt tarkempiin tutkimuksiin, tutkimuksiin jo toukokuussa.... 10..12 viikkoa on pitkä aika.

Ja lisäyksenä uudet tehokkaammat särkylääkkeet, NSAID mm. päivittäin, aiheutti gastriitin-kohtalaisen, varmaan suurin syy syömättömyyteen.....

Kaikenlaista sitä kohdalle sattuu, joskus tuntuu, että sattuu ihan liikaa.....

Vaan, ei taida olo helpottaa vaikka kuinka asiasta muille valittaa.