Lue keskustelun säännöt.
kaveri lopetti yhteydenpidon, kun sain lapsen
25.04.2011 |
Lapseni on jo 2 -vuotias. Kaiken huipuksi kaverini on lapseni kummi, koska oikein vaati ja halusi päästä siihen rooliin. Kummasti vain yhteydenpito jäi lähes kokonaan, ei soittanut eikä vastannut puhelimeen, saati tarjonnut ikinä apuaan tai kysynyt, mitä lapselle kuuluu. Omia ongelmiaan kyllä soitteli joskus harvoin.
Nyt hän sitten kertoi olevansa itse raskaana. Ja jopas soitteleekin minulle, eilenkin oli yrittänyt soittaa kolmesti ! Olen hänen kanssaan vähän jutellut raskaudesta ja äitydestä, mutta eipä tee mieli olla hänen tukenaan, kun ei hänkään ole tukenut minua uudessa elämäntilanteessani. Tekis mieli katkaista välit kokonaan.
Kommentit (6)
Minäpäs tekisin niin pirullisesti, että korostaisin aina sitä kuinka äitinä pitää pärjätä, epäröintiin ei ole varaa, aina pitää itse osata kaikki yms. Jos siis kaveri yrittää hakea jotain tsemppiä ja tukea äitiyteensä. Useimpien ihmisten mielestä olisi kaikista kivointa jos muut vain kuuntelisivat niitä MINUN ongelmia ja auttaisivat ja tukisivat, mutta niiden tylsiä juttuja ei vain viittis kuunnella...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun ilmoitin olevani raskaana.
Nyt kun itsellään on pari lasta, ihmettelee, "miten ei olla pidetty yhteyttä" ja "pitäis nähdä useemmin" jne... :P
Minä olen juuri se kaveri joka "hylkäsi" kaverini kun hän sai lapsen. Sen verran mitä raskausaikana yritin häntä pyytää johonkin (ennen raskautta tapasimme paljon alkoholin merkeissä joten nämä jäivät luonnollisesti pois) hän ei yleensä jaksanut tai päässyt. Minua puolestaan ei oikein kiinnostanut vauvamessut tms. mitkä olivat hänelle mieluisia.
Vauvan synnyttyä yritin käydä vierailulla mutta aina oli joku ruokailu-, päiväuni-, tai kakkavaippa-aika. Usein myös soitin väärään aikaan ja herätin vauvan. Kaupungille vauvan kanssa lähteminen oli hankalaa, vaatekauppaan ei vaunut mahtuneet ja koko ajan piti pysähtyä jonnekin kaivamaan tissejä esiin.
Kyllä minä ihan oikeasti toivon että olisimme pitäneet enemmän yhteyttä tuolloinkin. Mutta kyllä se olisi vaatinut hieman vastaantuloa myös häneltä, eikä vain sitä loputonta ymmärrystä ja vauvan ihastelua minulta.
Ymmärrystä molemmin puolin, luopumista ja lähentymistä, elämä vie ja tuo, ottaa ja antaa, mutta kaikille kaikki ei tapahdu samaan aikaan. Se, että pysähtyy oikeasti kuuntelemaan toista ihmistä, on ystävyyden ydin.
on tollaisia ystäviä niin kannattaa miettiä että minkälaisia ihmisiä sitä ympärilleen oikein tarvitsee..
jos puhut pelkästään vauvoista ja lapsista. Ihmisten, joilla on lapsia...teitä ei vain voi ymmärtää.