Kipeitä supistuksia rv 14+1?
Odotan kolmatta lastamme ja mulla on jo viikkoja ollut alaselkäkipuja, jotka helpottavat levossa sekä jonkin verran alavatsakipuja, jotka olen mieltänyt suht normaaleiksi, vaikka aikaisemmissa raskauksissa sellaista ei olekaan ollut. Neuvolalääkäri teki viime viikolla sisätutkimuksen ja kohdunsuu kiinteä ja kiinni, kohdunkaulaa 3,5 cm (käsikopelolla siis).
Viime yönä menin unen pöpperössä pissalle, kun pissatti, mutta hitto kun ei pissaa ei tullut kuin tippa kerrallaan, enkä saanut rakkoa tyhjennettyä. Kömmin sitten takaisin sänkyyn. Pyörin vähän aikaa, kun tuntui, että pissattaa ja menin pissalle ja sitten tuli kunnon paineella isot pissat.
Aamulla mietin, että muistaakseni aiemmissa raskauksissa supistuksen ollessa päällä, pissaamisesta ei ole tullut mitään, joten mua varmaan supisti silloin yöllä, kivuttomasti siis.
Lisäksi eilen alkoi selkeät häpyliitoskivut ja nyt aamulla on aaltomaisesti ja hieman kipeästi ottanut alamahaan (pari kertaa=. Maha tuntui kosketuksessa hieman kovalle, eli voisi olla supistus?
Lähinnä haluaisin kuulla kokemuksia muilta, että onko ollut tässä vaiheessa jo kipeitä supistuksia ja muita vaivoja ja voiko niille tehdä jotain, vai onko se ihan vaan, että Herran haltuun? Kaksi ensimmäistä raskautta olen ollut elämäni kunnossa, joten nyt tuntuu tosi oudolle tällainen "raihnaisuus".
Kommentit (7)
Mulla on ollut verivirtsaisuutta eli verta virtsassa. Ensin huhtikuun lopussa ++ ja nyt viime viikolla +. Lisäksi viime torstaina neuvolan virtsatestissä toinen liuska (herkempi) näytti verta virtsassa + sekä valkuaista +. Mutta sitten neuvolantäti sanoi lääkärille, että tämä liuska on niin herkkä, kokeillaanpa tällä toisella ja se ei näyttänyt valkuaista, vaan pelkästään verta. Olin vähän ihmeissäni... Pitääpä soittaa neuvolaan. Kokemuksia ottaisin mielellään vastaan lisääkin.
ap
ja terkka laittoi heti pissakokeeseen (siis PLV!) sekä streptokokkikokeeseen. Molemmat aiheuttavat yleisesti supistuksia raskausaikana ja virtsishän onkin usein kivuton ja oireeton raskausaikana.
Mulla oli molemmat puhtaat, joten syy jäi selviämättä. Sen sijaan kipeät supistukset loppuivat ja sen jälkeen on tullut vain noita kivuttomia, joista ei siis ole haittaa ja jotka ovat ihan tavallisia.
Nyt menossa rv 32 ja paikat täysin kiinni ja kiinteät, kohdunkaula kokonaan tallella.
Ne ovat vain ja ainoastaan seulontaa varten, eikä ole mitään merkitystä näyttääkö liuska + vai ++. Jos peset alapään, veri on hetken +++ ja jos et pese, valkosolut ja proteiinit ovat vähintään yhdellä plussalla.
Verivirtsaisuus tutkitaan virtsan solujen kammiolaskennalla, jossa ilmoitetaan punasolujen määrä näkökenttää kohti. Eli sinulla ei voi olla mitään käsitystä onko sinulla verivirtsaisuutta ja jos on niin minkäasteista, ellei tätä ihan tavallista perustutkimusta ole tehty.
verivirtsaisuutta eli verta virtsassa

Joo, rauhotu vaan. Ihan on normaali laboratorioon viety virtsatesti tehty kahdesti, huhtikuun lopussa sekä viime viikolla sekä sen lisäksi liuskatesti neuvolassa. Ja koska verta on ollut kahdessa näytteessä, määräsi lääkäri, että neuvolan liuskatesteillä seurataan asiaa.
ap
Ne ovat vain ja ainoastaan seulontaa varten, eikä ole mitään merkitystä näyttääkö liuska + vai ++. Jos peset alapään, veri on hetken +++ ja jos et pese, valkosolut ja proteiinit ovat vähintään yhdellä plussalla.
Verivirtsaisuus tutkitaan virtsan solujen kammiolaskennalla, jossa ilmoitetaan punasolujen määrä näkökenttää kohti. Eli sinulla ei voi olla mitään käsitystä onko sinulla verivirtsaisuutta ja jos on niin minkäasteista, ellei tätä ihan tavallista perustutkimusta ole tehty.
punasoluja ei kannata tutkia virtsasta, jos se aina näyttää +, jos pesee ja ennen virstanäytettä täytyy tehdä alapesu.
Asiantuntija, pöh.
ja käskyn ottaa rauhallisesti. Kyllä, kipeitä supistuksia VOI olla. Yleensä sanotaan, että jos niitä on niin se on merkki siitä että vauva ei ole terve vaan luonto yrittää karsia epäkelvot yksilöt. Tämä ei kuitenkaan ainakaan meillä pitänyt paikkaansa, ei terveempää lasta voi olla kuin meidän nuorimmainen, vaikka käytännössä koko raskaus meni kipeiden supistelujen takia hissutellen, rv 19 olin vuodelevossa sairaalassa muutaman päivän ja rv 24+ jouduin täyteen vuodelepoon, vauva syntyi 29+3.
Supistelut voivat olla myös merkki tulehduksesta ja esim. streptokokkibakteeri aiheuttaa supistuksia. Mutta siis ehdottomasti ota yhteyttä neuvolaan ja kerro oireista.