Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaako ketään muuta masentunutta kun ihmiset ottavat yhteyttä ja kysyvät kuulumisia?
08.01.2025 |
Pitäisi varmaan olla kiitollinen kun on ihmisiä, jotka haluavat tietää miten menee.
Minulla kuitenkin nousee vääjäämättä olo, että lopettakaa, antakaa minun olla älkääkä kyselkö mitään, haluan olla vain rauhassa.
En jaksa selitellä mitään, en kertoa mitään itsestäni enkä edes jaksaisi valehdella. Vastaan kuitenkin ihan ystävällisesti mutta niin, ettei tarvitsisi enempää keskustella.
Minä en vain siedä sosiaalisuutta enkä halua jutella varsinkaan itsestäni yhtään ja vähiten kestän sitä, jos joku sanoo olevansa huolissaan. Tunnen jo muutenkin syyllisyyttä tilanteestani, älkää olko huolissanne vaan tehkää mitä teette mutta minä haluan olla rauhassa, mietin.
Anonyymina ihan eri mutta irl en jaksa yhtään jutella näistä asioista kenenkään tutun kanssa.
Tuleeko muilla mielenterveyden kanssa kamppailevilla samoja ajatuksia?
Sanon vielä, että ehkä minä olen sitten kiittämätön ja toivottavasti kenenkään läheinen ei tästä aloituksesta loukkaannu joka on yrittänyt auttaa. Minun kohdalla en vain siedä sitä tällä hetkellä ainakaan eikä kyse ole mistään henkilökohtaisesta asiasta kysyjää kohtaan.
Kommentit (45)
Kyllä. Olen erakoitunut ihan syystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ihan päinvastoin. Ne, jotka tiesivät masennuksestani ja hoidostani, soittelivat usein ja sain heistä voimaa! Tietysti meitä on kaikenlaisia, mutta itse olen hyvin kiitollinen heille, yhteyttä pitäneille, enkä tiedä miten olisin selvinnyt ilman sitä tukea. Kiitos Anna, Taru, Iisakki, Pete, Mirkku, Paula, Jori, Maura, Zarah, Kristian ja Lily!
Jos oot heidän kanssaan läheinen, kuten ilmeisesti olet jos he ovat kiinnostuneita voinnistasi, niin voisitko kertoa tämän heille? Että arvostat välittämistä, mutta et jaksa puida vointiasi eikä se tee sinulle hyvää. Pyydä, että puhutaanko jostain muusta, ja sovi että kerrot jos tulee sellainen olo että haluat puhua omasta tilanteestasi. Näin heillä ei ole tunnetta että pitää huolehtia sinusta kyselemällä itse.
Yksi osa masennusta on halu erakoitua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua on. Käyn töissä, tai no, teen etänä töitä ja hoidan ne ihan kunnolla ja toki kommunikoin työkaverien kanssa. Koiran kanssa käyn ulkona, mutta en ole kenenkään kanssa missään tekemisissä. Saadut joulukortit on avaamattomina kaapin päällä. FB:n poistin, samaten kuin Messengerin. Muutamaan tekstiviestiin olen vastannut Muuhun en vaan kykene. Odotan joka päivä, että nyt on hyvä päivä. Ehkä huomenna onkin.
En tenttaisi kyllä masentuneelta vointia vaan kertoisin että jos tarviit mua, oon aina täällä ja se ei muutu vaikka et jaksaisi pitää paljoa yhteyttä. Ja sanoisin että älä ikinä epäröi pyytää jeesiä vaikka käytännön asioissa jos tarvitset. Näin ei tuppaudu liikaa mutta ei myöskään hylkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Koska taas nähdään? milloin menet töihin? Olen huolissani" - masentuneena en jaksa tuota yhtään. Pystyn vastaamaan vain en tiedä ja älä ole.
Viimeiseen vuoteen mulle ei ole soittanut kuin äitini ja yksi entinen työkaveri.
Äiti soittelee vaan kännissä, mä en halua sen kanssa jutella silloin. Työkaveri ei kysele kuulumisia, vaan soittelee kertoakseen miten hänellä menee. Mä sallin hänen puhelunsa kerran vuodessa. Sen tunnin se lätisee ja hirveellä kiireellä lähtee tekemään jotain kotihommia. Näin nyt viidettä vuotta, kun mä olen tänä aikana sairastunut vakavaan masennukseen. Siten ollut pitkällä sairaslomalla, lopettanut työni. Muuttanut pienempään asuntoon, toiselle paikkaunnalle.. hän on täysin tietämätön kaikesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai sekin ahdistaa, jos ottaa yhteyttä. Ja se vasta masentaa, jos ei ota yhteyttä.
Vastaatko heille?
Voisitko vaan jättää vastaamatta tai vastata jotain tyyliin "nyt ei jaksa"?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Olen erakoitunut ihan syystä.
Mielenterveyssyystä.
Olen vähitellen tottunut kuittaamaan kyselyt lähinnä olankohautuksella ja kääntämään keskustelun kysyjän kuulumisiin. Valtaosa ihmisistä menee hämyyn, koska useimmat tykkäävät kertoa omista asioistaan. Hyvälle ystävällä voin sanoa, etten oikein tiedä, mitä mulle kuuluu. Se pitää myös paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes ole masentunut mutta estän monien ihmisten yhteydenotot vaikka arvostankin heitä ihmisinä. Tuntuu vain siltä että sattuneista syistä elän aivan eri maailmassa kuin he ja olisi liian vaivalloista yrittää tulla ymmärretyksi. Lisäksi on rasittavaa kuulla koko ajan samoja kysymyksiä tai ihmettelyjä.
Itselläni ei mielenterveysongelmia,mutta olen kuullut että törkeitä valheita olisi ollut asioistani tyyliin jotain diagnooseja ja hoitoja. Tirskahdus. Ian tavallinen työtön ollut. Perheellinen. Ei kai ns. erakoituminen tai se että on lähinnä oman perheen kanssa tekemisissä ole mitään erakoitumista sinänsä
Ja eihän se olekaan eihän kai tuollaisista olisi edes huolissaan. Onkohan ap:n tapauksessa joku enemmön huolissaan vaikka siitä että ap ei käy töissä, vai mitä huolestuttavaa on muuten ollut näkyvissä.
Ihmiset einoikein tykkää kun kuulumisiin usein letkautin että ihan hyvää kuuluu paitsi sina rahaa olisi kiva ja hyvä, että on enemmön. Tuo on totuus. Miksi jotkut vihastuu tuollaisesta? Haluavat vissiin kuulla pitkän litanian muista ongelmista?
Silloin kun tuntuu ettei itsestään ole mitään annettavaa niin kaikki kyselyt tuntuvat vastenmieliseltä. Ei vain pysty antamaan itsestään yhtään mitään ja sanoo vain, että kaikki ok ja palataan joskus.
Eipä se minua haittaa, vastaan jotain ympäripyöreää "ihan tavallista kuuluu, ei ole tapahtunut mitään ihmeempää" ja eipä tuon jälkeen kukaan ole jatkanut uteluaan.
Kun masennus on kovettanut niin kaikki lässyttäminen huolissaan olemisesta ja miten asiat paranevat ja mitä kaikkea niin vetää vain kauemmaksi. Jos jonkun haluaisi lähelleen niin sellaisen joka ei kysele eikä sääli katseellaan, ei lässytä eikä mitään sinne päinkään. On vain ja katsellaan vaikka TV:tä tekemättä tai sanomatta mitään mielummin, korkeintaan kommentoidaan jotain juonin kulusta.
Ei mua kukaan kaipaa. No, lapsi ja koira on. Olin ensin sairauspv-rahalla. Menetin työn, en ole saanut juuri mitään minulle kuuluvia tukia. En jaksa enää hakeakaan. Terveysasemalla minut kai katsotaan ihan luuseriksi, en saa lääkäriaikaa, en mitään. Näin helposti käy putoaminen yhteiskunnasta. Ei kukaan tosiasiassa ota kenestäkään koppia. Nyt ei enää tiedä koska on se päivä kun huomista ei enää ole.
up