Miksi alan inhota miestä joka sanoo olevansa kiinnostunut minusta mutta josta itse en ole kiinnostunut?
Siinä vaiheessa kun en vielä tiennyt mitä hän tulee sanomaan, ajattelin hänestä neutraalisti kuten kenestä tahansa randomista.
Kommentit (50)
Hyvä kysymys. Jotenkin toinen muuttuu vastenmieliseksi. Vaikka hän olisi oikein asiallisesti ilmituonut kiinnostuksensa, tai siitä olisi jopa vain pelkkä epäilys, niin tulee inhottava olo kuin hän olisi kerrassaan väkisin käynyt käsiksi.
Oletko sitten kiinnostunut jostain toisesta? Itse ainakin huomaan, että "epätoivotut" ihastujat ärsyttävät jos kiikarissa on joku kiinnostavampi.
Pidät itseäsi niin erityisenä ihmisenä, että vain kelpuuttamasi (jos niitä on) saavat sulkeutua suosioosi.
Jokin varhaisen kiintymyssuhteen juttu?
On se vähintään hämmentävää, jos joku täysin vieraalta tuntuva mies näkee itsessä jotain, mitä tuskin oikeasti on.
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ihmiset luulevat olevansa jotakin niin maagista ja mahtavaa. Samalla pas*alla käydään kaikki joka aamu. Et aloittaja ole sen parempi kuin kukaan muukaan. Samaa sontaa ollaan kaikki.
Vierailija kirjoitti:

Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap

Käyn aamulla kolme kertaa pas*alla, joten olen parempi ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap
No sithän sinua ei haittaa jos mies josta olet kiinnostunut tekee saman sinulle. Turha miettiä sen enempää. On vain kyse sen miehen itsesuojeluvaistosta, eikös juu?!
Niin.. Vai että ihan "Kuinka se kehtasi".
Perus uhriutumis narskuilua. Arvotetaan heti toinen kun hän yrittää oman näkemyksesi mukaan liian korkealle.
Mitäs jos opettelisitte kohtaamaan toiset tasavertaisina kanssaihmisiä? Jos ei natsaa niin ei natsaa. Oma on häpeä, jos yrittänyttä syyllistää. Kukaan ei ole ajatusten lukija eikä menetettyjä tilaisuuksia kannata jäädä vatvomaan. Jos ei ota selvää mahdollisuuksistaan, niin mistäpä sitä tietäisi? Naisten ja miestenkin erilaiset signaalit pari haussa kun tuppaavat olemaan vähän sitä ja tätä.. Voit luulla olleesi selvä esoteerisissa viesteissäsi vaikka toinen voikin tulkita sen aivan toisin.
Katsokaa peiliin. Kerpeleen elämäntapaprinsessat. Ihmisiä täällä vain ollaan.

Paras vastaus ainakin tässä ketjussa. Kai sillä on tarkotus huolehtia, että tuota ei-sopivien geenien ja ominaisuuksien kantajaa ei vahingossakaan päästä paritteluetäisyydelle.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä kysymys. Jotenkin toinen muuttuu vastenmieliseksi. Vaikka hän olisi oikein asiallisesti ilmituonut kiinnostuksensa, tai siitä olisi jopa vain pelkkä epäilys, niin tulee inhottava olo kuin hän olisi kerrassaan väkisin käynyt käsiksi.
Silloin ainakaan jos se toinen jatkaa yrittämistä vaikka on jo saanut pakit ei ole kyse asiallisesta ihastuksen ilmituomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap
Paras vastaus ainakin tässä ketjussa. Kai sillä on tarkotus huolehtia, että tuota ei-sopivien geenien ja ominaisuuksien kantajaa ei vahingossakaan päästä paritteluetäisyydelle.
Ylimielistä pas*aa oli koko aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap
No sithän sinua ei haittaa jos mies josta olet kiinnostunut tekee saman sinulle. Turha miettiä sen enempää. On vain kyse sen miehen itsesuojeluvaistosta, eikös juu?!
Mitä sä sekoilet? Ei ap ole sanonut että hänelle ei saa antaa pakkeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap
Paras vastaus ainakin tässä ketjussa. Kai sillä on tarkotus huolehtia, että tuota ei-sopivien geenien ja ominaisuuksien kantajaa ei vahingossakaan päästä paritteluetäisyydelle.
Ylimielistä pas*aa oli koko aloitus.
Minun on vaikeaa kuvitella, etteikö jokainen olisi joskus kokenut aloituksessa kuvaillun tunteen. Ei se tarkoita, että sille lähestyjälle sanotaan naama vihreänä että hyi helkkari, ja häntä yökötellään jokaiselle vastaantulijalle.
Vierailija kirjoitti:
Niin.. Vai että ihan "Kuinka se kehtasi".
Perus uhriutumis narskuilua. Arvotetaan heti toinen kun hän yrittää oman näkemyksesi mukaan liian korkealle.
Mitäs jos opettelisitte kohtaamaan toiset tasavertaisina kanssaihmisiä? Jos ei natsaa niin ei natsaa. Oma on häpeä, jos yrittänyttä syyllistää. Kukaan ei ole ajatusten lukija eikä menetettyjä tilaisuuksia kannata jäädä vatvomaan. Jos ei ota selvää mahdollisuuksistaan, niin mistäpä sitä tietäisi? Naisten ja miestenkin erilaiset signaalit pari haussa kun tuppaavat olemaan vähän sitä ja tätä.. Voit luulla olleesi selvä esoteerisissa viesteissäsi vaikka toinen voikin tulkita sen aivan toisin.
Katsokaa peiliin. Kerpeleen elämäntapaprinsessat. Ihmisiä täällä vain ollaan.
Olet siis niitä jotka eivät hyväksy pakkeja ja tulkitsevat ei:n esoteerisesti kyllä:ksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattele asia omalle kohdallesi. Ihmisiä tässä kaikki ollaan. Et ole sen ylempänä tai alempana kuin sinusta kiinnostunut ihminenkään.
Ei tässä nyt mistään ylempänä ja alempana olemisesta ole kysymys.
Itsesuojeluvaisto on oikea vastaus.
ap
Paras vastaus ainakin tässä ketjussa. Kai sillä on tarkotus huolehtia, että tuota ei-sopivien geenien ja ominaisuuksien kantajaa ei vahingossakaan päästä paritteluetäisyydelle.
Ylimielistä pas*aa oli koko aloitus.
Minun on vaikeaa kuvitella, etteikö jokainen olisi joskus kokenut aloituksessa kuvaillun tunteen. Ei se tarkoita, että sille lähestyjälle sanotaan naama vihreänä että hyi helk
No mitä tuota miettimään ja vatvomaan. Jollei joku kiinnosta tms. niin antaa olla! Next.
Menikö viesti heti perille ettet ole kiinnostunut takaisin? Mua ällöttää miehet jotka jatkaa "yrittämistä" vaikka on saaneet jo pakit.