Oon ilmeisesti harvinainen äiti, en ole lyönyt, tukistanut, huutanutkaan..

kuin ehkä kerran pari. Myönnetään, että lapsi on poikkeuksellisen rauhallinen ja hänet on helppo saada kuuntelemaan. Mutta moni on kyllä kadehtien ihmetellyt tilannetta. Poika on kuulemma eskarissakin sellanen ongelmatilanteiden ratkaisija, jonka rauhallinen olemus rauhoittaa muitakin. Mutta kuopus ei sitten olekaan aivan samaa sarjaa, josko ei mikään mahdoton hänkään.

ja minusta se ei ole lasten temperamenttikysymys vaan vanhempien asennekysymys ja kasvatusnäkemys.

Fyysiseen pahoinpitelyyn ei sentään ole sorruttu, mutta huutamiseen olen kyllä syyllinen. Olen huutanut lapsilleni vaikka kuinka monta kertaa, ja KOVALLA äänellä.

ja minusta se ei ole lasten temperamenttikysymys vaan vanhempien asennekysymys ja kasvatusnäkemys.

oletpas sitten erinomainen!

Ainakin kasvatustapani on tuntunut onnistuneen, mutta niinhän jokainen vanhempi luulee, kunnes alkaa kuulla totuuksia kolmikymppisten jälkeläistensä suusta.



T: Erinomainen

Enkä pidä sitä edes mitenkään pahana asiana. Huutamista siis. Se on aika tehokas keino kun sitä harvoin käyttää. Meillä siis ei karjuta päivittäin, eikä viikoittain mutta joskus täytyy äänijänteitä venyttää, että menee sanoma perille.

Hän on kahden tytön äiti, lapset ovat jo kouluikäisiä. Tuttu oli huolissaan, kun lapset olivat pienempiä ja lasten isä saattoi hermostua niin, että huusi lapsille, kun nämä eivät totelleet. Tuttuni selitti minulle, että huutaminen ei ole aikuisen käytöstä ja että aikuisen pitäisi pystyä hillitsemään hermonsa sen verran, ettei taannu lapsen tasolle tms.



Ihmettelin kyllä aina, miten hän tuommoisessa onnistuu. Minulla vain yksi lapsi ja uhmaiässä tuntui siltä, että hän kuunteli vain, jos huusin hänelle. Ei menneet pissat housuun hänellä, vaan häntä saattoi välillä naurattaakin, kun äiti huutaa naama punaisena.

Luultavasti sinulla on harvinaisen tottelevainen ja kiltti lapsi.



Useimmille meistä tavallisista tavallisten lasten vanhemmista tulee eteen sellaisia tilanteita, että lapsi ei kertakaikkiaan usko puhetta ja on aivan pakko ottaa voima käyttöön. Ensimmäisen kerran se tulee eteen uhmaiässä, murrosikäiselle ei enää voimalla pärjää.



Tai sitten sinä olet juuri sellainen äiti, joka vain hymyilee, kun pikkupeikko kiipeilee vieraassa paikassa pitkin seiniä, heittelee kaupassa tavaroita ym.



Kumpi?

huudettu setänikään perheessä,mutta voi miten julmetun kylmää olivatkaan ne rangaistukset ja totaalinen hiljasuus jos lapset tekivät väärin!

olisivat varmasti serkkuni ottaneet parit huudot ja tukistamiset kuin henkisenväkivallan ja mökötyksen!

että aina kun kuulee näistä lehmänhermosista huutamattomista vanhemmista tulee mieleen,eetä mitähän tuonkin takaa vielä löytyykään..

että voisi olla siskoni! Aikuisen täytyy milestäni pysyä koossa niin, ettei ala huutaa niin, että räkä pärskyy tai tavarat lentävät. Hajoilu tekee lapselle turvattoman olon.

että voisi olla siskoni! Aikuisen täytyy milestäni pysyä koossa niin, ettei ala huutaa niin, että räkä pärskyy tai tavarat lentävät. Hajoilu tekee lapselle turvattoman olon.

Oletkin tainnu tehdä jotain todella pahaa, kun sun piti tulla tänne noin selittämään? Kerropa mitä teit? Löitkö oikein kunnolla?



Huh huh, näitä sekopäitä riittää. Sun täytyy ensin tunnustaa ongelma itsellesi ennen kuin voit parantua.

Onko lapsi terve

Luultavasti sinulla on harvinaisen tottelevainen ja kiltti lapsi.

Useimmille meistä tavallisista tavallisten lasten vanhemmista tulee eteen sellaisia tilanteita, että lapsi ei kertakaikkiaan usko puhetta ja on aivan pakko ottaa voima käyttöön. Ensimmäisen kerran se tulee eteen uhmaiässä, murrosikäiselle ei enää voimalla pärjää.

Tai sitten sinä olet juuri sellainen äiti, joka vain hymyilee, kun pikkupeikko kiipeilee vieraassa paikassa pitkin seiniä, heittelee kaupassa tavaroita ym.

Kumpi?

oletkohan sä itse ihan terve, kun sun mielestä lapsen pitää olla jotenkin sairas tai luonnottoman rauhallinen jos vanhempi pärjää hänen kanssaan ilman huutoa tai väkivaltaa? Salli mun nauraa.

Huutaminen ja fyysinen kurittaminen on vanhemman laiskuutta ja kykenemättömyyttä kasvattajana. Siis jos se jatkuvaa. Joskus huutaminen hermojen menetyksen yhteydessä on toki ymmärrettävää, mutta ei todellakaan mikään nappi suoritus kasvattajana. Ja Fyysinen kuritus on AINA väärin ja tarpeetonta. Sorry vaan.

Niin ja sitten noihin sun vaihtoehtoihin.

Mulla on kaksi poikaa, erittäin vilkkaita molemmat ja kummallakin löytyy luonnetta paljonkin.

Puhumalla olemme kuitenkin pärjänneet ja kouluikäisiä ovat jo.

Pienestä asti olen puhunut ja keskustellut lasten kanssa ja toki pienenä joutunut kieltämään asioita varmaan satoja kertoja. Siis toistoa toiston perään. Hyvin kuitenkin ovat tavoille oppineet, ihan hyvin käyttäytyviä ovat molemmat.

Meillä siis ei todellakaan ole mikään vapaa kasvatus, vaan selkeät ja johdonmukaiset säännöt ja rajat.

Minua on lapsena tukisteltuja ja huutoa olen saanut kuunnella todellakin tarpeksi ja jo nuorena päätin, että omien lasteni kanssa toimin toisin.

Eräs toinen joka ei ole koskaan huutanut eikä tukistellut eli av:n mukaan sitten kai erinomainen äiti. Huh huh.

lähinnä siivoamisesta, ja sekin vasta sitten teini-ikäisten kanssa. Ikinä meitä ei ole lyöty, tukistettu, ei edes uhkailtu, eikä isä ole ikinä huutanut, ei meillä edes oikeastaan ollut mitään rangaistuksia, kuten arestia tai muuta. Tiukasti on kyllä välillä sanottu, jos on ollut aihetta, yleensä ei ole ollut mitään mitä ei olisi voitu juttelemalla selvittää. Samaa sanovat sukulaisperheiden lapset, että jos vanhemman ääni kiristyi, niin kyllä se riitti, samaten jos vanhempi oli pettynyt tai surullinen lapsen käytöksestä. Kaikki kuitenkin olivat "kurin" puutteesta huolimatta hyvin käyttäytyviä ahkeria ja aikuisia kunnioittavia lapsia, vaikka itse sanonkin.



Ei minullekaan ole tullut mieleen uhmaikäisen kanssa alkaa huutaa tai tukistella. Ehkä minulla sitten vaan on jotenkin erityisen helppoa elämä, mutta en ole ikinä kokenut uhmaikäisen kiukkuamista mitenkään henkilökohtaisena sen enempää kuin vaikka vastasyntyneenkään itkua. Voi olla, että teini-ikään ehdittäessä minullakin on hermot jossain tilanteessa menneet niin, että huutaminen on vaikuttanut parhaalta vaihtoehdolta, mutta olen kyllä silti sitä mieltä, että siinä vaiheessa on muutakin jo jollain tavalla pielessä kuin lapsen tottelemattomuus, enkä usko että se huutaminen mitään kuitenkaan auttaa. Ja uskon myös, että jos perheessä on aina aikuisetkin sekä suhtautuneet lapsiin kunnioittavasti, että käyttäytyneet itse kunnioitettavalla tavalla, on huomattavasti helpompi sen keskustelun kautta lähteä vaikuttamaan lapsiin (kuten että voi riittää yksi lyhyt keskustelu aiheesta, ja lapsikin tajuaa että on huono tapa ja hyvä tapa toimia, ja itsensä takia kannattaa valita se hyvä tapa, eikä minkään rangaistuksen pelossa). Jos on jo muutama konflikti hoidettu tyylillä kuka huutaa kovimmin, tai lapsi on nähnyt että aikuinen ei oikein meinaa aina pystyä hillitsemään itseään, ei ole ihme jos lapset käyttäytyvät aivan samalla tavalla aikuisia kohtaan.



Mutta varmaan tämä on jollain tavalla myös se kuuluisa temperamentti- ja kulttuurikysymys. Ehkä siinäkin on hyvät puolensa, että tottuu kuulemaan huutoa ja riitelyä. Ei sitten pelästy kun joskus aikuisena joutuu paskamaiseen työpaikkaan tai muuta.

eli lapsi kokee itsensä rakastetuksi, ei tarvitse tukistaa, huutaa tms.



se on totta!

Minun tyttäreni on jo 15-vuotias. Hänelle ei ole ollut mitään tarvetta käyttää mitään kovia otteita koskaan. Jos hän olisi ainoa lapseni, luulisin varmaan olevani aivan mielettömän hyvä ja lempeä kasvattaja. Mutta onneksi minulla on myös kolme poikaa. Heistä yksi on vaatinut suorastaan armeijakuria tietyssä ikävaiheessa. Kaikkia lapsiani rakastan yhtä paljon ja kaikkiin minulla on hyvät välit. Fyysinen väkivalta on lapsen kasvattamisessa kuitenkin mielestäni aina vanhemman epäonnistuminen, sitä en kannata enkä käytä.

Huutaminen voi olla painokasta äänenkäyttöä tai järjetöntä raivon purkamista. Huutaminen voi joskus olla aivan perusteltua.

se, joka saa tehdä mitä haluaa ja äiti vain vienosti hymyilee.



Toisaalta, itse olisin mieluummin ottanut sen huutamisen. Olisi tuntunut, että äiti aidosti välittää. Hänen tyylinsä oli marttyyrimainen loukkaantminen ja hylkääminen ja välinpitämättömyys. En muista koskaan hänen minulle huutaneen, mutta en kyllä saanut positiivistakaan palautetta. Kun tein väärin, hän sulkeutui makkariin oven taka ja huokaili raskaasti, kuinka epäonnistunut äitinä on ja kuinka en ole enää hänen lapsensa.



Kehuu nyt 70 vuotiaana kaikille, että hän ei koskaan huutanut, eikä antanut tukkapöllyä ja kuinka rauhallinen oli aina. Ja kaikilla meillä lapsilla on tunne-elämän häiriöitä.

vanhin 16v ja nuorin 4kk



En ole koskaan lyönyt, tukistanut tai huutanut lapsilleni. Tämän totesi juuri yks päivä sitten myös 16v tyttäreni.

Niin kuka mitäkin pitää huutamisena, ääntä olen korottanut varsinkin kun on pitänyt saada oma ääni kuuluville metelin keskellä.

Mutta kyllä jotkut vanhemmat karjuu naama punaisena lapsilleen, en ymmärrä miksi koska siitä ei ole mitään hyötyä.

Siskoni karjuu niin, että korvat soi. Kerran oli meillä uuden mihensä kanssa ekaa kertaa. Tää mies ja mun 5v poika pelas palloa sisällä ja kaatoivat tohinassa ison kukkaruukun. Siskoni vaan totes, et kyl sä voit huutaa vaikka me ollaan teillä.

Mitä huutamien olis auttanut tuossa tilanteessa? Tai jos maitolasi kaatuu, mitä auttaa huutaminen siinä? jne.



Mulla ei todellakaan ole rauhalliset lapset, menoa ja melsketät on riittänyt, mutta puhetta he ovat aina uskoneet.



Kun ei huuda, turhaan jaa uhkailuja niin lapsi oppii tietämään mitä saa ja mitä ei saa tehdä.



Jos lapsi tekee jotain ja sanot, et sitten et tee sitä ja sitä tai saa sitä tai tätä- lapsi kuitenkin tekee ja saa sitten kuitenkin sitä tai tätä. Mitä se lapsi silloin oppii? Sen että vanhempi ei olekkaan tosissaan missän mitä sanoo.

paheksuin lapsilleen huutavia ja kiroilevia vanhempia silloin, kun itselläni oli vain yksi lapsi.



Nyt ovat tavat muuttuneet: 7- ja 5-vuotiaat ovat jatkuvasti toistensa kimpussa. Aivan takuulla huudan joka kerta (päivittäin), kun nuo nahistelevat fyysisesti eli tönivät, heittelevät tavaroilla, lyövät, potkivat tai purevat toisiaan.



Nuorempi on ylivilkas kouhottaja ja vanhempi lapsi todella temperamenttinen ja helposti tulistuva.



Uhmailusta tai maitolasin kaatumisesta en menetä hermojani.