Tuntuuko sinusta, että kukaan ystävä ei oikeasti välitä sinusta?

Kyllä tuntuu, ja luulen, että kyse ei ole vain tunteesta vaan se on kylmä fakta. 

Jokin minussa on vaan luotaantyöntävää, kun tietäis vielä mikä. 

No kai niin, sen takia olenkin enimmäkseen yksin. Siihen tottuu, ja elämä tulee elettyä näinkin. 

Uusia tuttuja? Ei siis mistään juovista piireistä, vaan siis selvät. Ei pintaliito vaan joku muu?

No mitäpä jos vaan lakkaat lähettelemästä niitä viestejä ja annat olla? Niin minä tein. Muutama ihminen jäi jäljelle niiden joukkoon, jotka pitävät yhteyttä. 

En ajattele olevani hylkiö ja ihmiset ovat yleensä ystävällisiä minulle, mutta tiedän, että pohjimmiltaan ei minusta kukaan muu oikeasti välitä kuin puolisoni. Jos kuolen, hän on ainoa, jonka elämään kuolemani vaikuttaisi mitenkään.

Jep.. olen ainoa, joka laittelee viestejä muille..

nytkään jouluna ei tullut yhdeltäkään viestiä, ennen kuinnitse toivotin hyvät joulut..

Vierailija kirjoitti:

Uusia tuttuja? Ei siis mistään juovista piireistä, vaan siis selvät. Ei pintaliito vaan joku muu?

Mistä sellaisia löytää? Mitkä ovat sellaisia piirejä?

Mä lakkasin pitämästä yhteyttä ja arvaa kiinnostaako ketään? Ei. 

Ei tunnu siltä. 

Testasin kerran keltään ei tullut viestejä No, en viitsi olla niin pikkumainen, toivotan taas ekana uudet vuodet!

Maailma ja nämä kaikki ihmiset ovat tulleet niin kamalan omituisiksi. Ihan käsittämätöntä. Kun ymmärtäisi mistä johtuu.

Mä annoin olla joidenkin kohdalla. Ei koskaan ole ollutkaan mitään ystävyyttä. Iän myötä huomaa asioita mitä aiemmin tajunnut. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuntuu, ja luulen, että kyse ei ole vain tunteesta vaan se on kylmä fakta. 

Jokin minussa on vaan luotaantyöntävää, kun tietäis vielä mikä. 

Vika ei ole sinussa vaan siitä, että suurin osa ihmisistä on tunne kylmiä ainakin Suomessa ja oli se joku tutkimuskin, että Suomessa asuu maailman empatia kyvyttömin kansa

Tuli mieleeni, että vanhempien erottua, pidetään luonnollisena osallistuminen lasten elämään, kun toisella vanhemmalla on pääosin vain näkö- ja kuuloyhteys lapsiin. Onko se luonnollinen ja normaali yhteys omaan lapseen? 

Ei ole, mutta sen sijaan minulla meni todella kauan ymmärtää, että en oikeastaan kaipaa ystäviä elämääni ollenkaan. Minua ei kiinnosta kertoa kuulumisistani, eikä varsinkaan kuunnella toisen ihmisen kuulumisia. Aina kun minut kutsuttiin kylään tai kahville, menin jonkinlaisesta velvollisuudentunnosta, ja sielläkin puolet ajasta mietin, että minkä tekosyyn varjolla pääsisin lähtemään kotiin. Mikään ei voita yksin oloa ja omaa rauhaa, vaikka keskustelu toisen kanssa olisikin ollut ihan mielenkiintoinen ja hauskakin. Ajattelin, että ystävät vain kuuluvat jokaisen täysjärkisen ihmisen elämään, ja ilman ystäviä oleminen olisi jotenkin häpeällistä. Onneksi olen nykyään liian vanha häpeämään yhtään mitään.

Luulin olevani virallinen vuosia, kun kaipasin ystäviä ja yhteistä tekemistä. Muut saivat perheen ja minä en. Nykyään itselläkin on perhe ja ymmärsin miksi ne mun ystävät eivät sen läheisempiä koskaan olleet. Nyt arvostan niitä vähiäkin yhteydenpitoja. Mikään ei myöskään ole ennallaan koronan jäljiltä ja ihmissuhteet ovat muuttuneet.

Sisarusten kanssa kyllä. Olen ollut aina ulkopuolinen. Minulle ei vastata viesteihin eikä soittoihin, mielipidettäni ei kysytä yhteisiin asioihin. Näin meni kun aloin sanomaan ei. En lainannut rahaa, en enää auttanut kun muuta ei tullut kuin haukkumista. Yhden sisaruksen takia olen jollain lailla ollut yhteyksissä ja hän menehtyi, sairasti pitkään ja aion katkaista yhteydenpidon loppuihin sisaruksiin kokonaan. Miehen suku on minun suku, heihin on läheiset välit.

Vierailija kirjoitti:

Maailma ja nämä kaikki ihmiset ovat tulleet niin kamalan omituisiksi. Ihan käsittämätöntä. Kun ymmärtäisi mistä johtuu.

Mun mielestä tämä alkoi koronasta. Ihmiset kai tottuivat olemaan omissa oloissaan tai vain lähipiirin kanssa tekemisissä. Mä kipuilin aikani sen kanssa ettei juuri ole enää ystäviä. Nyt olen hyväksynyt asian ja en enää edes halua olla kenenkään kanssa tekemisissä. Puoliso ja aikuiset lapset riittää.

Tuntuu. No kavereita ei olekaan kuin kaksi. Olen yrittänyt kaveerata muutaman naispuoleisen työkaverin kanssa ja olen kutsunut kylään sekä kutsunut itse itseni näille kylään mutta aina kaikki on minun varassa. Ja he eivät tietenkään tule kylään kun heidän täytyisi se seuraava askel ottaa sen jälkeen kun kutsun olen esittänyt, itse olen aina se joka ekana jotain viestiä laittaa ja vastailevat kyllä mielestäni ihan niin että ovat "mukana" muttei minuunpäin koskaan oteta yhteyttä.

Jouluna oikein naurahdin meidän tiimin whatsapp ryhmässä, jossa siis suurin osa miehiä ja yksi naisista laittoi joulun toivotukset, itse vastasin ja yksi mies vastasi, lopuilta ei mitään reaktiota 😂 joo ei tarvi kaveerata väkisin mut mielestäni kuuluisi hyviin käytöstapoihin reagoiminen edes jotenkin. Niin tuli siinäkin vaan mieleen että yritä tässä nyt mitään ihmissuhteita ylläpitää.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tuntuu, ja luulen, että kyse ei ole vain tunteesta vaan se on kylmä fakta. 

Jokin minussa on vaan luotaantyöntävää, kun tietäis vielä mikä. 

Ehkä olette ystävystyneet laiskasti yhteyksiä pitävien ihmisten kanssa. Ei minulla ainakaan mitään ole ketään vastaan ja tiedän kyllä että pitäisi pitää paremmin yhteyttä, mutta sitä vain vaipuu erakkoelämään. Eräskin kertoi että tuntuu ettei kukaan välitä ja tästä tunnen morkkista. En silti vaan jotenkin jaksa pitää yhteyttä, kun ajattelen että no eiköhän tälläkin niitä kavereita silti piisaa.