Me hankittiin esikoiselle pelkkiä merkkivaatteita Burberrystä lähtien.

Esikoinen oli superhelppo vauva. Voitiin milloin vain lähteä viikonloppulomille lentokoneella johonkin eurooppalaiseen kaupunkiin. Shoppailtiin turhakkeita, kuten joku Guccin pehmolelu tai Villeroy Bochin tuttipulloja. Oli aikaa kierrellä tuhansissa pienissä putiikeissa.



No, tuli toinen lapsi, jonka kanssa ei päästy ulko-ovea pidemmälle juuri koskaan. Huusi koko ensimmäisen vuoden, joutui syöttämään pakolla ja kantamaan koko ajan. En muista toisen lapsen ensimmäisestä vuodesta yhtään mitään. Edes kuvia en jaksanut ottaa.



Kolmas lapsi oli kahden edellisen välistä. Normaali, sanoisin. Aloin vihdoin laittaa asioita tärkeysjärjestykseen, eikä pinnallisuudella ollut enää mitään jalansijaa. Lasten hyvinvoinnilla ja vaatemerkeillä ei ollut mitään yhteyttä toisiinsa, kuten höyrypäisenä yhden lapsen äitinä olin kuvitellut.



Ihan hyvä, että toinen lapsi pudotti mut maan pinnalle. Liitelisin varmaan edelleen pilvissä ja nyrpistelisin naapurin vääränvärisille lastenvaatteille.