Riikka-Maria Rosenberg, miten voi jollakin ihmisellä olla niin täydellinen elämä
Kirjailija siis. On kaunis ja mallimitoissa. Tohtori koulutukseltaan ja julkaissut muutamia kirjoja. Tämä ei vielä riitä, on naimisissa aatelisen kanssa ja asuu Eirassa ja omistaa miehensä kanssa vielä Hakoisten kartanon eli vieläpä kartanonrouvakin. Heillä on kaunis tytärkin. En ole mitenkään kateellinen, mutta miksi joku saa niin paljon hyviä asioita elämässään ja joku toinen ei yhtikäs mitään.
Kommentit (18)
Rosenbergit eivät ole aatelisia, jos se yhtään lohduttaa.
Tyypillinen beverly hills vaimo. Naama on täynnä botoksia ja fillereitä, mutta ajan hammasta ei niillä voi pysäyttää. Seksielämä kuollut. Miehellä on sokerisuhteita parikymppisten opiskelijanaisten kanssa. Näin se aina menee
Pääsee kartanonrouvaksi, mutta se ei kelpaa vaan pitää päästä Helsinkiin asumaan kun landella on kamalaa. En arvosta. Oli katsellut sitten äijän stadista.
Ihan karseita kirjoja ainakin kirjoittaa, tosin olen lukenut vain Hakoisten Annan. Sen verran lapselliset henkilöhahmot ja aivan omituista ajankuvausta, että posket punoitti myötähäpeästä lukiessa
Eikä kaikki raha edes ole mieheltä vaan on itsekin perheestä, jossa rahaa on kuin roskaa.
Vierailija kirjoitti:
Ihan karseita kirjoja ainakin kirjoittaa, tosin olen lukenut vain Hakoisten Annan. Sen verran lapselliset henkilöhahmot ja aivan omituista ajankuvausta, että posket punoitti myötähäpeästä lukiessa
No sehän on viihdettä. Ei ole tarkoituskaan olla realistista ajankuvausta.
Vierailija kirjoitti:
Ihan karseita kirjoja ainakin kirjoittaa, tosin olen lukenut vain Hakoisten Annan. Sen verran lapselliset henkilöhahmot ja aivan omituista ajankuvausta, että posket punoitti myötähäpeästä lukiessa
Montako kirjaa itse olet julkaissut? :D
Ilman perintörahoja olisi siis tonni omaisuutta. Hienoa. Hienoa! Hahah..
Tiedä nyt siitä kauneudesta. Vihaisen näköinen nainen,hymyillessäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen beverly hills vaimo. Naama on täynnä botoksia ja fillereitä, mutta ajan hammasta ei niillä voi pysäyttää. Seksielämä kuollut. Miehellä on sokerisuhteita parikymppisten opiskelijanaisten kanssa. Näin se aina menee
Joidenkin on vaikea ymmärtää, että tohtorintutkintoa ei saa ihan vain hymyilemällä, vaan pitää olla valmis tekemään töitä. Ja että on miehiä, jotka valitsevat mieluummin itsensä ikäisen fiksun naisen seurakseen. Ei se kato aina mene niin kuin kuvittelet. Valitse paremmin.
tehnyt varmaan elämällään muuta kuin roikkunut vauvalaudalla 24/7
En yhtään tiedä kestä puhutaan, mutta onnittelut hänelle menestyksestä. Kartanonrouvana olisi varmaan kiva olla, mutta aatelisuus ei varmaan tunnu sen kummemmalta kuin ei-aatelisuuskaan.
Vierailija kirjoitti:
Tyypillinen beverly hills vaimo. Naama on täynnä botoksia ja fillereitä, mutta ajan hammasta ei niillä voi pysäyttää. Seksielämä kuollut. Miehellä on sokerisuhteita parikymppisten opiskelijanaisten kanssa. Näin se aina menee
Minua aina hämmästyttää, minkälainen ihminen kirjoittaa tällaista tekstiä kuin sinä. Oletko niin ilkeä, niin kateellinen, niin pahantahtoinen?
Se oli enemmän ja vähemmän sinkkuna lähes 35 vuotiaaksi saakka, melkein epätoivoinen jo oli kunnes löysi tän Rosenbergin miehekseen. Isä on rikas, miljoona tulot vuosittain, ja sitä kautta on Ullanlinnasta voinut ostaa asunnon sinkkuaikoina. Kauniina ja rikkaana naisena metsästi rikasta miestä kunnes hänet löysi. Häät oli etelä-Ranskassa.
Jokaisella meistä on oma elämä ja se on elettävä. Ei voi muuta. Koita tehdä omasta elämästäsi hyvä.