Lue keskustelun säännöt.
Meidän työpaikka sulkee ovensa ja se on ihan valtavan kova paikka mulle
04.12.2024 |
En meinaa kehtaa edes sanoa kellekään että melkein joka työpäivän jälkeen ihan oikeasti itkettää kun tietää, että tämä on pian ohi. Ihanat työkaverit ja työ, josta olen todella pitänyt. Ja kuvitellut tekeväni tätä eläkeikään saakka. Nyt tilanne onkin se että paikka sulkeutuu kokonaan ja tulevaisuus näyttää riittääkö kaikille töitä muualla, vai loppuuko kokonaan.
Mua ei edes pelota työttömyys ja jatko, vaan juurikin se että TÄMÄ loppuu. Onpa ollut ihanaa että on ollut työ, jonne on aina ollut kiva mennä. Ja kohta se on ohi. En tiedä miten voi johonkin työpaikkaan, tehtävään ja työkavereihin näin edes kiintyä, mutta kun vihdoin löytyi se oma juttu, eikä samanlaista enää tule. En kestä 😭
Onko kellään vastaavanlaista kokemusta? Koska se oikein alkoi helpottaa?
Kommentit (12)
Ei ole vastaavia kokemuksia. En ole koskaan kiintynyt työpaikkoihini tuolla tavoin, vaikka ihan mukavia paikkoja on ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Selvästi ollut hyvä paikka sinulle. Ehkä löydät vielä toisen kun jaksat etsiä. Minullakin on ollut hyviä työpaikkoja pari mutta ei se porukka ole kokonaisuudessaan ollut niin ihanaa. Pari helmeä ja sitten joukko vanhoja kitkeriä naisia pilaamassa kaikkien ilon, saamattomiakin kuin mitkä.
Mulla oli täsmälleen sama kokemus aikoinaan 1990-luvulla. Vieläkin joskus kirpaisee, vaikka sainkin melkein heti uuden hyvän työpaikan, jossa myös viihdyin tosi hyvin.
Ehkä vaan kaipaan nuoruutta ja niitä ensimmäisen paikan ihania aikoja. Mutta elämä on.
En pysty samaistumaan. Työtehtävät ja kollegat ovat aina vaihtuneet lyhyen ajan jälkeen, ja osalla heistä vaikuttaa olevan jonkin sortin vaarallista persoonallisuushäiriötä.
Meillä on tilanne, että yt:t alkavat tammikuussa. On epäselvää kuinka monta tullaan irtisanomaan ja kuka lähtee, mutta huonossa tapauksessa kokonaisia yksiköitä lopetetaan säästötarpeiden myötä. Meidän yksikkö on henkilöitynyt niin vahvasti pomoon joka sen aikoinaan perusti, ettei kukaan voi nähdä sitä mielessään kenenkään muun vetämänä. Pomolla on ikää sen verran, että hän lähtee luultavasti eläkkeelle. Mitä meille muille yksikössä työskenteleville käy, en tiedä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon voimia. Jouduin miettimään samoja ajatuksia kun oli riski joutua YT-neuvottelujen jälkeen pihalle. Itse asiassa olin jo pois potkittavien listalla, mutta yksi toinen sai duunia muualta ja sain pitää sen. Vuosi tuli lisäaikaa, eli määräaikainen on. Vuoden päästä minut varmaan ulostetaan töistä.
Olen tehnyt 25 vuotta töitä. En ota siitä mitään kunniaa, laman lapsena olen ollut nöyrän kiitollinen vain siitä että töitä on ollut. Nyt sitten lapsuuteni muistot työttömistä vanhemmistani iskivät päälle ja kun alani on vielä melko harvinainen, tiedän että jos ja kun joudun vuoden päästä pois, en takaisin pääse. Joudun siis aloittamaan kaiken alusta. Eikä se tunnu hyvälle. Olen aloittelija, nuorilla on kokemusta enemmän, olen hylkiö. No hoitoala vetää, mutta en sovellu niin raskaaseen työhön. Huonolta näyttää.
Tämän viimeisen vuoden säästän rahaa niin paljon kun pystyn. Muitakin säästöjä on kertynyt. Asuntokin on oma. Tilanne on toki siinä suhteessa hyvä. Mutta minulla on vielä yli 20 vuotta töitä jäljellä, olen 45. Pahoin pelkään, että siitä tulee helvettiä.
Olen ollut 4 työpaikassa jotka on suljettu. Nyt olen työtön Eka työpaikka aikoinaan rauman paperitehtaalla olin siellä 11 vuotta niin paperikone suljettiin ja jouduin työttömäksi. Sitä voi työpaikka lähtee alta yks kaks noin vaan. Viimeksi raksafirma meni konkkaan ja sain monoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi, onpa surkeaa että näin monella on sama tilanne.
En ole koskaan minäkään viihtynyt millään työpaikalla näin hyvin. Työpaikat on aiemmin olleet ihan ok, työ on ollut ehkä mukavaa, mutta ainahan työpaikalla on jotain ärsyttäviä tyyppejä ollut. Nyt ei ole ainuttakaan, vaan kaikki ovat huipputyyppejä. Ja työ, ja asiakkaat, tosi kivoja. Voi itkujen itku aloittaja
Näyttääpä oudolta viestini loppu, kun surunaama-hymiö katosi 😄 Mutta siis kyllä, huhhuh, koville ottaa. En voi edes osallistua pikkujouluihin koska pillittäisin siellä kuin mikä. Aloittaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Töissä ei. Lapsena leiriltä paluun jälkeen kyllä. Oli viikko tai kaksi vietetty hauskaa leirielämää ja kiinnitty porukkaan. Ensimmäisenä päivänä oli kauhea ikävä takaisin. Ei oikein tiennyt mitä olisi tehnyt, kun ei ollutkaan ohjelmaa. Toisena päivänä muisto alkoi jo haalistua muistoksi ja seuraavana päivänä oli jo tottunut tavalliseen elämään.
Minulla on hieman samanlainen tilanne. Olen isossa firmassa ja nyt on käynyt niin, että nykyiset työt loppuvat ja joudun vaihtamaan tiimiä ja aloittamaan ihan erilaiset työtehtävät eri ihmisten kanssa. Meillä on ollut mahtava tiimi ja tiimin hajoaminen on iso suru ja iso muutos. Joka päivä itkettää tämän kaiken lopullisuus. Toki näemme vielä työpaikalla ja muutenkin mutta ei se ole sama asia enää.