Työssä käyvät äidit,miten jaksatte?

Mutta kiitos, jaksan aika hyvin, koska tykkään työstäni ja lapsestani ja vielä miehestänikin. Tunnen olevani kokonainen nimenomaan sekä töissä että äitinä. Minusta ne tasapainottavat toisiaan hienosti.



Toisaalta työni on joustavaa ja saan melko hyvin itse päättää työaikani, on nk. luova työ. Tiukoilla työajoilla en varmasti jaksaisi.



Aikaa riittää liikuntaankin ja muuhun, onnistuminen tuo tyydytystä ja se taas lisää onnea :) Olen surullinen niiden puolesta, joilla ei ole mukava työtä vaan jotka kauhistelevat töihin paluuta. Se on sääli.

kotityöt on onragnisoitu

- viikkosiivoja tulee huomenna ja - valmispakasteruokia ostan työpaikan ravintolasta lasten iltaruuaksi pakastimen täyteen

- tykkään työstäni- se on elämän suola

Itseasiassa tunnen eläväni elämäni parasta aikaa, koska olen koulutustani vastaavassa unelmatyössä ja tunnen itseni tärkeäksi myös kodin ulkopuolella. Ainoa mitä kaipaisin on oma kuntoiluaika. Olen viikot käytännössä yh, eikä tällä paikkakunnalla kuntoilu onnistu pienen lapsen kanssa.

Työ vaatii liikaa. On tiukat työajat joista ei jousteta noin vaan, pitää kokoajan oppia uutta eikä kukaan opeta kunnolla. Työpäivän jälkeen olen niin väsynyt että tekis mieli vaan itkeä ja nukkua, mutta.... sitten alkaa toinen työ.



Toinen työ, eli kotityöt. Lapsen läksyineen, siivouksineen, harrastuksineen, koulun tempauksineen. Mies sentään tekee ruoan arkena, mutta siihen se sitten jääkin. Mulla loput.



Mies ärsyttää ja vituttaa....



Olen kertakaikkiaan niiiiiiin loppu etten enää tiedä mitä tekis. Tuntuu, että tää kaikki vie mut hautaan.

Töissä vaaditaan ihan liikoja ja päivän jälkeen olen ihan väsynyt.

Tosin nyt jo lapset aika isoja (8-17v.) yhteensä tosin 5 lasta. Ehdin harrastaa aika mukavasti liikuntaa, minulla on muutamia luottamustoimia jne.



Mutta aiemmin kun lapset olivat päiväkoti/-alakouluiässä ns "omaa aikaa" jäi huomattavasti vähemmän. Osasin kuitenkin silloin ajatella, että aika aikaa kutakin ja ihan oikeasti se aika menee lopulta melko nopeasti. Meillä pelastus on ollut sekä oman ja miehen työn kohtuullisen lyhyt työaika ja pitkät lomat + kummankin ahkera osallistuminen kotitöihin ja lastenhoitoon/-kasvatukseen.

Olen yksityinen pph, joten työskentelen kotona, olen lapsilleni läsnä työpäiväni ajan ja ruoka/siivoukset hoituu työpäivän ohessa.



Suosittelen!



Ps. Ennen jaksaminen olikin ihan eri juttu. Oli paljon iltavuoroja, viikonloput meni töissä ja koko perhe kärsi. Tein ratkaisun ja hyppäsin oravanpyörästä. Nyt on hyvä.

enkä oikein jaksanut, siksipä aloitin osittaisen hoitovapaa ja teen 6 h työpäivää. Työni on kyllä mukavaa, työnantaja joustava ja työkaverit mukavia. Työssä on tosin ajoittain kova kiire ja stressi.



Olin lisäksi vaativassa luottamustoimessa, mikä vei voimiani avioeron ohella myös.



Mutta vähitellen alkaa helpottaa. Aloitin osittaisen hoitovapaan, sillä kyllästyin siihen, että olin aina tyytymätön itseeni: myöhässä joka paikasta, väsynyt, en ehtinyt ja jaksanut tehdä niin paljon kuin toivoin.

Samaa mieltä kuin 2, tästä on puhuttu aika lailla. Jos sattuu pitämään työstänsä, niin se yleensä antaa päinvastoin voimaa ja virtaa.



Jos taas ei pidä työstänsä, niin sitten kannattaa miettiä niitä steppejä, jolla saisi mielekkäämmän työn. Pienten lasten äideillä on kuitenkin työelämää helposti ainakin 30 vuotta edessä, ei kannata tuhlata aikaa epämieluisassa työssä.