Lue keskustelun säännöt.
Kuka perheesi ulkopuolinen henkilö tuki sinua eniten ensimmäisen lapsesi kanssa?
21.04.2011 |
Lyhyt vastaus, kiitos.
Minä aloitan: Anoppi.
(Minun, niinkuin varmaan useimpien tapauksessa ensisijainen vastaus olisi oma mies, mutta kysyn nyt perheen ulkopuolista henkilöä)
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siksi uuvuinkin perinpohjaisesti enkä ole voimissani yhäkään, vaikka lapsi jo ekalla
Jos nyt puhutaan tiedon, kokemuksen ja vertaistuen määrästä.
Äidin ja anopin plussana on, etteivät ilkeile tai huonossa mielessä provoile... Mutta ei heistä juuri tukeakaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei fyysisesti eikä henkisesti. No, yhteiskunta on tukenut rahallisesti, muuten olen saanut pärjätä yksin. T. yh
Hänen esikoisensa syntyi 4 kuukautta aikaisemmin kuin minun ja ei olisi parempaa vertaistukea voinut olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vuosia myöhemmin hokasi jotain ja asenne muuttui
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli aivan verraton apu ensikertalaiselle, jonka ystävilläkään ei ollut vielä lapsia.
anopin ja oman äitini, jotka eniten tukivat ja auttoivat. Perheen ulkopuolisista eniten sain neuvolasta tukea lapsen kasvuun ja hoitoon, parisuhdeasioissa ja lapsen ongelmallisuuteen eniten sain apua ystäviltä, jotka samassa tilanteessa (siis sain purkaa paineita).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä ajattelen perheeseen kuuluvina anopin ja oman äitini.
siksi vastaankin että naapuri jolla on 3vk vanhempi esikoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta jos ajatellaan tämän oman pienen perheen ulkopuolisia niin kyllä se oli mun oma äiti ja tukee ja auttaa edelleen.
Apu on lähinnä lasten katsomista. Anopille en lapsia ole jättänyt kun vasta reilu 4v iässä ja miehen isän uudelle daamille en senkään vertaa...
Ei kai kenelläkään enää nykypäivänä anoppi asu samassa taloudessa??
Ei ollut edes kaveripiirissä lapsia.
Jos joku pitää vastata, niin varmaan neuvolan täti.
Vaikka en esim. soittanut koskaan kysyäkseni jotain.
Yksi työkaveri ja neuvolan täti. Kaikki muut katosivat jonnekin, pitivät asiaa huvittavana tai epäilivät raskaus- ja imetysaikana kykyjäni kantaa vastuu. Jihuu.
Ei todellakaan. Itse on lapset aina hoidettu, asiat selvitetty, murheet kannettu ja ilot iloittu.
No ehkä miehen sisko, kun sattui olemaan hällä saman ikäinen esikoinen. Mutta niillä oli niin vaikeaa itsellään, ettei sieltä olisi apua herunut, vaikka oltaisi tarvittukin. Onneksi ei tarvittu.
Äitini on asperger, eikä voi käsittää mitä tarkoittaa toisen ihmisen tukeminen. Ja en nyt puhu rahallisesta tukemisesta.