Kestääkö teidän mies asiallista ja nättiä sanomista?
Oma mieheni ei. Tiedän että miehet sanovat tähän että nalkutan. Mutta en tee niin.
En ole rajaton enkä ole edes ärsyyntynyt häneen. Asumme erillämme, vaikka pitkä suhde, koska emme ole perhettä perustamassa tässä iässä.
Rakastan häntä ja ilmiselvästi sellaisena kuin on. Moni nainen ei kestäisi näitä hänen juttujaan, vaikkei hän olekaan juoppo eikä uskoton.
Mutta käyttäytyy kyllä välillä niin ikävällä ja ennen kaikkea itsekkäällä tavalla, josta kuka tahansa nainen pahoittaisi mielensä.
Otan asian esille myöhemmin hyvässä kohtaa, hyväntuulisina. Käytän minä -muotoa, puhun vain omista tunnoistani, sanon rakastavani ja kunnioittavani, kerron hyviä asioita hänestä ennen ja jälkeen...
Ei päästä keskustelemaan, kun hän mykistyy. Sitten päivän, parin mykkäkoulun jälkeen kun sanoo lopulta jotain, niin tiuskaisee ärtyneesti että kaikki vika ko. tilanteessa onkin ollut minussa. Olen yliherkkä.
Kuvittelee minulle jotain ilkeitä ajatuksia ja motiiveja joita minulla ei ole - ja syyttää minua niistä.
Toinen vaihtoehto on että vihastuneena uhriutuu täysin ja ilmoittaa että okei, hän on siis mielestäni siis aivan täysp...a mies ja ihminen enkä siis rakasta häntä.
Myös erouhkaukset tässä vaihtoehdossa tavallisia. Siihen sitten joku viikon, kahden mykkis...
Onko tämä normaalia keski-ikäisen miehen toimintaa? Minusta ei ole.
Miten voin antaa palautetta kun rakentavinkin pyyntö ihan vain ottaa minutkin huomioon yhteisissä asioissamme menee aina puihin?
Mikä on tämä vaikeus nähdä itsensä ja minut realistisesti? Hän haluaisi muuttaa yhteen, mutta se on poissuljettu. Hänhän tallaisi minut kuin kynnysmaton!
Kommentit (14)
Empatiaa oppiii vain toistolla jos sittenkään.
Normaali ihminen oppii huomioimaan toisia joko lapsuudenkodissaan jos on sisaruksia, tai sitten ensimmäisen kämppäkaverin tai avopuolison kanssa.
Jos ei ole koskaan lapsuudessa/nuoruudessa tai aiemmissa suhteissa vaadittu mitään tai suhteet ovat kaatuneet juuri samoihin asioihin (eli mies mieluummin lopettaa suhteen kuin ottaa vastuuta käytöksestään) niin ei kannata odottaa ihmeitä.
Itse en jaksaisi alkaa leikkiä aikuiselle ihmiselle mitään tapakasvattajaa tai tunnelukkoterapeuttia. Jos mies katsoo että mitään muutettavaa ei omassa käytöksessä ole niin etsi sellainen mies joka ymmärtää että parisuhteessa on kaksi tasavertaista ihmistä.
Riippuu mistä keskustelette ja mistä avaudut. Missä tämä itsekkyys näkyy?
Oma keski-ikäiseni osaa kyllä ottaa palautetta vastaan, toki joistain asioista alkuun loukkaantuu mutta hetken päästä pystyy asiasta keskustelemaan sivistyneesti ja kuuntelemaan minun näkemykseni sekä perustelee oman näkemyksensä eikä jätä asioita hampaanväliin.
En itse katsoisi tuollaista päivien mykkäkoulua ja muiden syyttämistä itseä koskevista asioista hetkeäkään, onneksi et ole erehtynyt muuttamaan yhteen. Ei kuulosta siltä, että hän olisi kasvanut aikuiseksi.
Älä missään tilanteessa muuta yhteen sitten se helvetti irti pääseekin sanon kokemuksesta. Pysy lujana oli tilanne mikä hyvänsä.
jätä se!
löydät kyllä paremman kuin tuo.
Eihän suhde muuten toimisi jos emme pystyisi ottamaan toisiltamme myös kielteistä mutta asiallisesti kerrottua palautetta vastaan. Eikä sitä palautetta tarvi verhoilla millään pumpulilla. Aikuinen kyllä kestää sen kun toinen asiallisesti toteaa, että toisen osapuolen tapa X toimia tilanteissa Y ottaa aivoon tai suorastaan loukkaa.
Muutenhan toinen saisi elää kuten lystää, mutta yhdessä ollessa on pakko tehdä kompromisseja. Meillä jokaisella ovat omat virheensä ja kehittämistä vaille olevat kohtansa.
Oltiin kerran ex-miesystävän kanssa autoajelulla ja siinä sitten tuli mieleen, että käydäänpä samalla reissulla moikkaamassa eksän siskoa, kun kerran siellä päin ajeltiin. Silloin oltiin oltu yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Eksä soitti siskolleen varmistaakseen, että hän on kotosalla. Puhui siskolleen kuitenkin koko ajan, että "MINÄ olen siinä ja siinä kohdassa tulossa" ja että "MINULLA menee varttitunti, niin olen perillä", vaikka minä istuin siinä autossa vieressä. Kun sitten kysyin, että eikö minua ole olemassakaan, kun puhuit koko ajan vain itsestäsi, niin vastaus oli, että "Noin vähästäkö pitää suuttua".
Jos sitten joskus kehuin eksää jostakin, niin sekin oli väärin, koska "Ei kannata kehua, kun kohta kuitenkin tulee jostakin moitetta". Olisi pitänyt vain kehua koko ajan eikä pahastua ikinä mistään herran tekemisistä.
Samaa provopaskaa samasta suolesta päivästä toiseen.
0/5
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
ALERT
PROVO
Ei ole provo, ikävä kyllä. Olen vain niin rakastunut ollut ja niin pitkään, että olen sietänyt varmasti liikaa.
Toisaalta hän on oikeasti todella kiva, viisas ja hauska mies. Avulias, hellä ja hyväntahtoinen. Elämänarvot ja ajatukset hyvin monesta lähes samat.
Dr Jekyll ja Mr Hide. Kaikki menisi tosi hyvin, kunhan vain vaikenisin kaikesta, mitä minussa herää kun hän on itsekäs.
Kiitos kannustuksesta, olen jo reilun vuosikymmenen ollut tässä suhteessa enkä tosiaan ikinä suostu muuttamaan yhteen. Sen tajuan itsekin, että menettäisin mielenterveyteni.
Ennen kuin rakkaus loppuu, se ei lopu.
Huoh.