päiväkodin tädit olivat kieltäneet kuraleikit!!
uskomatonta,5 vuotias sanoi,että ovat päivisin sisällä kun tädit sanoi,ettei saa leikkiä kuraleikkejä.
Kommentit (19)
Kurasäitä Suomessa on ollut aikaisempina vuosina melkein 6 kk vuodessa. Nyt on tilanne vähän parempi, ja siksi varmaan jotkut ylireagoi. Eihän näitä kurasäitä jatku kuin ehkä kuukauden ja syksyllä ei tainnut olla kuin saman verran jos sitäkään. Sitä varten on kuravaatteet ja kumisaappaat. Eikö siellä päiväkodissa lapsilla ole näitä?
Juttelepa päiväkodin johtajan kanssa asiasta. Voihan olla, että lapset ovat heitelleet kuraa toistensa päälle (kasvoihin) ja siksi kärsivät "rangaistusta".
Ihan siitä syystä, että eilen touhu meni niin mahdottomaksi hölmöilyksi, ettei mitään järkeä. Mun ryhmässä on siis kolme isoa ja vaan yksi pieni.
Tänään sitten muita leikkejä, katsellaan huomenna joko muistettaisiin säännöt.
Ota asia esille pk:n henkilökunnan kanssa. Ehkä sille on joku oikea syy, miksi ei nyt leikitä kuraleikkejä.
(lue: kuralätäkössä rypemisen) mutta ulkoilun lopettamista en. Ymmärrän sen että on aika mahdotonta päiväkotiympäristössä saada jokainen lapsi pysymään kuivana myös kumppareitten/kurahousujen sisältä, mutta eikö voi ulkoilla niin että pahimmat kurapaikat kielletään? Varmastikaan kaikkien vaatteita ja kumppareita ei ehditä saada kuivaksi iltapäiväulkoilulle...
Vai onko kyseinen päiväkotipiha pelkkää kuralällykköä?
leikkiä? En minäkään kotiäitinä anna lasten missään ihan kuravellissä uida, mutta silti ulkoillaan joka päivä. Ja kyllä, ymmärrän että isossa ryhmässä vahtiminen on vaikeampaa.
mutta ei ole järkeä lasten antaa seistä suoraan rännin alla niin että ovat varmasti märkiä.
Kuraleikit yksi lasten ykkösleikeistä.
Mikään perustelu ei ole tarpeeksi hyvä niiden kieltämiseen.
Kuivaa vaan sitten ylle, jos pääsee ulkoillessa kastumaan.
Olen useaan otteeseen toivonut että lapseni pk:ssa ei ulkoiltaisi yli 25 asteen pakkasella, ei kaatosateessa eikä, erityisesti näin keväällä maan ollessa vielä kylmä, annettaisi lasten istua kuralätäkössä rypemässä. Pyynnöt kaikuvat kuuroille korville. Viimeksi eilen 3-vuotiaani oli sukkahousut polviin asti märkänä kun riisuin hänet kotiin päästyä...Ja ei ole varusteissa vikaa, kaikki viimeisen päälle!
mitään varsinaisia vesi/kuralätäköitä ei ole,lähinnä sohjoa ja sitten ihan kunnolla lumikasoja,tokihan ränneistä vettä tippuu. Meillä on pk.ssa kahdet kurikset ja kolmet kurahanskat varalla ja niin tuntuu olevan muillakin
ap
Pitävät lapset sisällä, etteivät vaan pääse leikkimään vesileikkejä?
Meidän lapsen pvkodissa on kattilat ja padat viety isompien lammikoiden lähelle, että lapset saavat tehdä keittojaan. Voi että lapset tykkäävät ja osallistujista ei ole puutetta.
Koskaan ei ole ollut ongelmia hoitajilla asiasta.
työskennellyt lasten kanssa 1-6v. ja ihan vinkkinä sanon että jos ihan kurakeli niin koko sakki 20min-40min aamusta. ja iltapäivästä ulos tipoittain eli hakuajan mukaan siten ettei tule kuin max 1h ulkoilua näillä kurakeleillä. on eri asia jokaisen vanhemman kuivatella yhden lapsen vaatteita kuin yli 20 lapsen. ulkoilu kuuluu lapsille.
Ei saa kieltää, ei missään tapauksessa. Kuraleikit yksi lasten ykkösleikeistä.
Mikään perustelu ei ole tarpeeksi hyvä niiden kieltämiseen.
Kuivaa vaan sitten ylle, jos pääsee ulkoillessa kastumaan.
Sehän on ihan ok kaataa kaverin päälle ämpärillä vettä. On ihan ok maata mahallaan siinä lätäkössä ja nuolla sitä kuravettä. On myöskin ihan kiva heittää vettä toisten päälle. Näitä tapahtumia minä todistin, kun hain lastani eilen päiväkodista.
Minun poikani on 1v 9kk ja en todellakin on suotavaa että kuraleikit on kielletty. Olen omin silmin nähnyt kuinka tädit antaa lasten juoda lapiolla kuralätäköstä vettä... En ainkaan toivoisi että oma poikani saisi sitä tehdä, mutta kaipa tuo on vain toive ajattelua kun en itse voi olla haukkana vahtimassa. Minuakin on ottanut kuulaan toisinaan kun tädit antaa märässä maassa lapseni maata ja on sitten ihan läpimärkä kunnon varusteista huolimatta. Ihmekö tuo että oli koko viime syksyn kipeä kun ui aina lammikoissa....
Muuten lasten ulkoilu on tosi hyvä juttu.. kun vaan noihin pariin asiaan voisi vaikuttaa.. :)
hevostunkiolla lapioiden kanssa leikkimässä ja p*aska lentää... siinä on kuraleikit pientä kun lapset tulevat haisevina kotiin.
ovat onneksi luontopäiväkodissa jossa ulkoillaan joka päivä säästä riippumatta. Huonoa säätähän ei olekkaan, on vain keliin sopimattomia varusteita.
ja kysy perusteluja. Ja jos mitenkään jaksat tule kertomaan mitä sanoivat.
olivat tänään kyllä ulkona kun kävin hakemassa lapsen,mutta kuulin kun hoitsu sanoi useammalle äidille,että lapsellanne ei sitten ollut kuriksia!! että ehkä se syy oli siinä
ap
joku vanhempi on valittanut sotkusta ja saanut tämän aikaan.