Lue keskustelun säännöt.
Minusta ei tule koskaan mitään.
29.10.2024 |
Masennus + syömishäiriö ei ole hyvä yhdistelmä, ei tosiaan. Olin lukiossa, kaikki mun eteen yritettiin siellä. Kaikenmaailman erityisjärjestelyitä, mutta jaksaminen ei mulla silti riittänyt. Jouduin eroamaan sieltä.
Olin saikulla hetken, ja ajattelin kesällä että nyt pääsen oikeasti jaloilleni. Hain amikseen, ja aloitin siellä tänä syksynä. Olin alkuun ylpeä itsestäni, koska jaksoin käydä koulussa paljon paremmin, vaikka poissaoloaja tulikin aina välillä. No, nyt poissaoloja on taas vähän enemmän, mutta silti olen koulussa sinnitellyt aina suurimman osan viikosta. Myöskään kirjallisia kotitehtäviä en ole saanut tehtyä, kun ei vaan ole energiaa. Kotona en jaksa mitään, en edes huolehtia itsestäni. Nyt opettaja sitten sanoi, että ei enää yhtään poissaoloja, ja vihjasi että muuten koulu täytyy keskeyttää. Taas.
En voisi olla pettyneempi itseeni. Oon yrittänyt oikeesti kaikkeni. Haluan tämän ammatin, haluan työn, joskus kumppanin ja lapsia. Taitaa jäädä vaan haaveeksi. Ehkä on aika hyväksyä, että minut on luotu epäonnistumaan, eikä minusta tule koskaan mitään. Koko perheen ja suvun pettymys.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
Ei niin
Älä viitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä oliis ensin hoidettava ae psyyken puoli kuntoon, ja kyllä, anoreksia on vakava psyykkinen sairaus. Psyykkisistä sairauksista eniten kuolemaan johtava. Ei mikänä leikinasia.
Viestistäsi saa sen vaikutelman että syömishäiriötäsi ei ole otettu ollenkaan huomoon? Et ole siihen saanut mitään hoitoa? Vai oletko salannut sen?
Sanot että jaksamisesi ei riittänyt. Jätettinkö sinut yksin jaksamaan? Tietenkään et jaksa jos kroppasi ja aivosi eivät saa ravintoa ja välttämättömiä ravintoaineita. Yksin et siitä kuopasta nouse, kunnon apua on saatava ja tarpeeksi ja tarpeeksi pitkään.
Ikävä kyllä Suomessa sh hoito on todella huonolla tasolla. Monet lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa ohjata hoitoon.
Kuulostaa myös sille että sinulla on anoreksiaa sairastavalle tyypillinen perfektionismi. Vain paras on kylli hyvää, eikä sekään. Kyllä nyt suosittelen vahvasti keskustelemaan kouluterveydenhuollon kanssa vakavasti asiasta. Et tule jaksamaan, se on varma. Olen itse ollut tuossa loukussa ja olin toista kymmentä vuotta koska en hakenut apua. Hae sinä vaikka pelottaakin, muuten vaivut vain syvemmälle ja olosi tulee olemaan vielä pahenpi.
https://syomishairioliitto.fi/ täältä voit katsoa infoa ja linkkejä tuen hakemiseen yms.
Juoduin sanomaan suoraan ja kaunistelematta. Tässä aisassa ei voi hyssytellä ja kaunistella.
Toivon sinulle voimia hakea apua!
Tarvitset selvästi vielä apua sairautesi hoitoon. Terapiaa ja ehkä myös masennuslääkitystä. Hae apua, ei haittaa vaikka olet jo aiemmin saanut, hae uudestaan. Olet vielä noin nuori, sinulla voi vielä olla kaikki unelmat hyvin toteutettavissa. Älä jää yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuolet sinusta tulee multaa.
Voi tulla myös tuhkaa. Kuolema on valintoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta sitä ennen elät vielä vuosia ja saat ajan myötä asiasi kuntoon. Aloita terveyspuolesta.
Vierailija kirjoitti:
Kun kuolet sinusta tulee multaa.
Sitä ennen löydät jonkun jolle olet täyttä kultaa. Jätä noi kuolemankaipuiset huomioimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä nyt ainakaan itseäsi syytä, masennus ja syömishäiriö on vakavia sairauksia! Eikä mikään sairaus tarkoita, että sinä olet jotenkin huono, epäonnistuja tms. Et sinä sairauksiasi ole valinnut.
Sitä paitsi, sinähän olet hyvin jo vaikeiden ongelmien kanssakin tsempannut niiden amisopintojen kanssa. Harvoin toipuminen käy niin, ettei missään vaiheessa tulisi yhtään takapakkia. Itsekin olen yliopisto-opiskelijana kärsinyt masennuksesta ja ahdistuneisuushäiriöstä, ja jouduin kerran ottamaan vuoden "omaa lomaa" koska minusta vaan ei ollut tekemään mitään. Lähinnä pelkäsin edes poistua ovesta, koska oli niin sekava olo että tuntui että voin seota millä hetkellä hyvänsä enkä edes löydä kotiin takaisin. Mutta toipuminen, joka oli alkanut ennen yliopisto-opintojani, jatkui uudestaan takapakin jälkeen. Mullakin kyllä meinasi iskeä tuo ajattelu, että en koskaan toivu, että oli typerää harhaa edes kuvitella että pystyisin opiskelemaan ja valmistumaan. Se ei ole yllätys, pessimistinen ajattelu kuuluu masennus-sairauteen!
Mutta ei siinä oikein auta kuin eteenpäin kuin mummo lumessa, aina silloin kun voimia siihen on. Ja olla itselleen armollinen silloin kun sairaudet on voiton päällä eikä voimia ole. Nykyään on onneksi se hyvä juttu, että ikä ei rajoita sitä milloin opinnot voi hoitaa. Esim. itse olin ennen opintoja 4:llä välivuodella kärsimässä masennustani, ahdistustani ja paniikkihäiriötäni. Ei haitannut mitään. Eikä haittaisi sekään, jos olisin vaikka 35-vuotiaana vasta pystynyt opiskelemaan.
Et ole ongelma. Systeemi on ongelma. Open pitäisi ottaa jaksamisesi huomioon, nyt ei ota tai se järjestelmä. Ehkä voit kysyä koulusta eri ihmiseltä joustoa, joka tietää näitä asioita. Osalla vain valmistuminen myöhästyy. Lukio jonka myös mainitsit ja lopetit, on liian vaativa monille, siellä väsyy. On muillakin ollut vaikeuksia jaksaa ja keskeyttänyt monta, takavuosina. Osa on mennyt myöhemmin aikuis- ja monimuoto ILTA- koulutukseen amikseen tai pari niitä. Siinäkin tosin jotain tehtäviä ja matkustus eestaas. Nyt voi olla tosin poistettu osa tuista ihmisiltä, että onnistuuko se. ÄLÄ syytä itseäsi, ei ole sun vika. Läheisenkin pitäisi ymmärtää. Tottakai sinusta tulee jotain (mitä haluat), koska aina voi oppia lisää muuallakin kuin koulussa. Ja henkisetkin asiat merkitsevät. Terveys on ensisijassa tärkeää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Veikkaan, että koit sen "kaiken", mitä "hyväksesi" yritettiin, painostuksena. Et muuttunut sellaiseksi, kuin he yrittivät sinua muokata. Ehkä sinulla on määrittelemätön neurologinen poikkeavuus?
Vierailija kirjoitti:
Ehkäpä oliis ensin hoidettava ae psyyken puoli kuntoon, ja kyllä, anoreksia on vakava psyykkinen sairaus. Psyykkisistä sairauksista eniten kuolemaan johtava. Ei mikänä leikinasia.
Viestistäsi saa sen vaikutelman että syömishäiriötäsi ei ole otettu ollenkaan huomoon? Et ole siihen saanut mitään hoitoa? Vai oletko salannut sen?
Sanot että jaksamisesi ei riittänyt. Jätettinkö sinut yksin jaksamaan? Tietenkään et jaksa jos kroppasi ja aivosi eivät saa ravintoa ja välttämättömiä ravintoaineita. Yksin et siitä kuopasta nouse, kunnon apua on saatava ja tarpeeksi ja tarpeeksi pitkään.
Ikävä kyllä Suomessa sh hoito on todella huonolla tasolla. Monet lääkärit eivät ymmärrä eivätkä osaa ohjata hoitoon.
Kuulostaa myös sille että sinulla on anoreksiaa sairastavalle tyypillinen perfektionismi. Vain paras on kylli hyvää, eikä sekään. Kyllä nyt suosittelen vahvasti keskustelemaan kouluter
Ei ap sanonut että hänellä on nimenomaan anoreksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syömishäiriö on vain oire siitä mikä elämässä mättää. Mikä sinulla on hätänä, mitä on tapahtunut, onko tutkittu varmuuden vuoksi myös esim. kilpirauhasarvot ja ovatko hormonaaliset asiat ok? Onko ketään aidosti kiinnostanut elämänhistoriasi vai onko lähinnä vaan annettu lääkereseptiä kouraan? Onko tutkittu esim. nepsypiirteiden ja epävakaan p.häiriön mahdollisuus?
Mulla on hieman samanlainen tausta, ei tosin syömishäiriötä.
Droppasin kaikista kouluista, tosin rankan koulukiusaamisen takia. Erään kerran minusta tehtiin sketsi koko koulun edessä. Kun lähdin näytelmän jälkeen, en palannut sinne enää ikinä.
Vasta aikuisiällä opiskelin ammatin ja nyt olen ihan hyvässä asemassa. Minulle auttoi se, että joka sunnuntai otin tehtävän eteeni ja tein. Keitin kahvia, pannullisen toisensa jälkeen ja tein tehtävää. Sain jokaisesta kiitettävän.
Jouduin ihan tosissani tekemään töitä itseni eteen. Se, mikä myös auttoi, oli että kerroin opettajalle että minulla on vaikeuksia saattaa asioita loppuun ja opettaja piiskasi minua eteenpäin, kirjaimellisesti.
Sinulla on toivoa, älä luovuta. Kerro opettajalle ihan rehellisesti tilanteesi, vedä syvään henkeä ja ala purkamaan ensin yhtä tehtävää ja sitten toista. Pyydä lisäaikaa, pyydä henkilökohtaista opetusta. Opettajat venyvät todella pitkälle, jos vain huomaavat että opiskelija ihan tosissaan pyytää apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata luovuttaa. Oletko jutellut tilanteestasi koulun henkilökunnalle?
Suurimmasta osasta "ei tule mitään" siinä mielessä, että kuoltuamme meidät unohdetaan. Jos tämä nyt yhtään lohduttaa.
Ei minustakaan tullut kun vuonna -73 olin alle 2v isä laittoi itsensä narun jatkeeksi tämän jälkeen olen ollut vain heitto pussi en ole koskaan tavannut henkilöä johon todella luottaisin tai olisin voinut kokea läheisyyden ja välittämisen silloin kun on itsellä sisäisesti paha olla
Ei varmasti tule, jos niin päätät. Voit kuitenkin päättää myös toisin.
"Haluan tämän ammatin, haluan työn, joskus kumppanin ja lapsia"
Sinulla on tavotteita, se on hyvä asia se. Yksi asia kuitenkin kerrallaan. Jos ajattelet näitä kaikkia niin se helposti tuntuu mahdottomalta. Keskity nyt siihen kouluun, elikkä ammatin hankkimiseen. Sitten kun se on pulkassa niin työn hakuun. Kun olet onnellisesti töissä alkaa jo se perheen perustaminenkin tuntua jo huomattavasti pienemmältä urakalta. Tsemppiä!
Tältä palstalta saat vertaistukea.
Vierailija kirjoitti:
Ei varmasti tule, jos niin päätät. Voit kuitenkin päättää myös toisin.
"Haluan tämän ammatin, haluan työn, joskus kumppanin ja lapsia"
Sinulla on tavotteita, se on hyvä asia se. Yksi asia kuitenkin kerrallaan. Jos ajattelet näitä kaikkia niin se helposti tuntuu mahdottomalta. Keskity nyt siihen kouluun, elikkä ammatin hankkimiseen. Sitten kun se on pulkassa niin työn hakuun. Kun olet onnellisesti töissä alkaa jo se perheen perustaminenkin tuntua jo huomattavasti pienemmältä urakalta. Tsemppiä!
Juuri näin. Se mikä monesti unohdetaan on, että tavoitteet täytyy pilkkoa. Asia kerrallaan, tehtävä kerrallaan ja pieni virstankylväs kerrallaan.
Ei niin