Miten te, joiden aikuinen lapsi on muuttanut ulkomaille töiden perässä, olette sopeutuneet asiaan?

mitä siihen nyt voi sanoa, kuin että hyvä että siivet kantaa. ikävä tietysti, mutta itsekin muutin aikanaan ulkomaille ja jäin sille tielle. nyt saan maistaa omaa lääkettäni. kyse on loppujen lopuksi tapaamismahdollisuuksien järjestämisestä. melkein sama, 500km tai 5000km etäisyyttä.

Tähän kommentti eri näkökulmasta:

Kun asuin Suomessa, niin pidin tosi vähän yhteyttä perheeseen ja vanhempiin. En minä aikuisena halua heidän kanssa viettää aikaa tai päivitellä kuulumisia naapurikaupunkiin. Nyt kun asun ulkomailla, niin pidän paljon enemmän yhteyttä