Tuleeko puolisosi mukaan vanhempiesi luo?
Minä en koskaan mene anoppilaan, en koe tarpeelliseksi sinne mennä sohvalle istuskelemaan.
Kommentit (8)
Minä en nene anoppilaan loukattavaksi
Tottakai. Ja minä menen mielelläni mukaan tapaamaan hänen vanhempiaan.
Ei. Äitini ei ole tavannut yhtään seurustelukumppaniani, vaikka oli vuosiakin kestäviä suhteita. Äiti on hankala. Itse olen sen sijaan ollut poikaystävien vanhempien luona - jopa joulua viettämässä.
Käydään yhdessä molemmissa. Äiti ja anoppi asuu sen verran kaukana että mennään perheenä kun lähetään ajamaan. Anopille teinikin lähtee mielellään.
Ei tietenkään! Minä en ole koskaan tavannut puolisoni vanhempia, eikä hän minun. Häätkin juhlittiin moneen kertaan. Ensin juhlin minä omien sukulaisten kanssa ja sitten mies omiensa kanssa. Kolmannet häät sitten juhlittiin kavereiden kanssa, koska eihän kaverit voi tulla samoihin häihin sukulaisten kanssa. Missään tapauksessa en koskaan osta kortteja tai lahjoja tai kukkia puolison vanhemmille! Kamala ajatuskin. Feministiystäväni lynkkaisivat minut. Puolison sukulaiset ovat lähtökohtaisesti kauheita ihmishirviöitä. Tämän olen palstalta oppinut.
Nähtiin aiemmin kerran vuodessa, nykyään 2-5 v välein. Mies ei tule kun käyn omalla vanhemmallani, ja parempi niin. Sanoisin että riippuu ihmiskemioista. Yhden poikaystävän äidin tunsin ennen kuin edes tapasin poikansa, ennen ja jälkeen mm. vaihdettiin joulumuistamiset ja vietettiin aikaa.
Olen nähnyt anopin pari kertaa, suhdetta takana neljä vuotta. Mies tulee mukaan vanhemmilleni joskus ja jouluna.
En mene