Rasittaa tokaluokkalainen, joka ei meinaa uskoa mitään

Poika on ihan rauhallinen ja iloinen ipana muuten, ei siinä mitään, mutta toivottoman hidas ja jästipäinen.



Joka päivä sama vääntö kaikesta; ensin heräämisestä, sitten pukemisesta, sitten syömisestä, sitten ulkovaatteiden pukemisesta, sitten kotiintulosta, sitten välipalan syömisestä, sitten läksyjen tekemisestä, sitten kaveriasioista vänkäämisestä, sitten huoneen siivoamisesta, sitten tietokonepelien lopettamisesta, sitten iltapalan syömisestä, sitten hammaspesusta, sitten nukkumaanmenosta.. ja sama uusiksi seuraava päivänä!



Vänkääminen siis sellaista, että kun käsken jotain noista edellä mainituista, esim. "pue päällesi" aamulla, ei tapahdu mitään. Käsken uudelleen. ei taaskaan tapahdu mitään, korkeintaan toinen sukka laitetaan jalkaan. Sitten käsken uudelleen ja hermostun ja sanon että kohta myöhästyt (ja onkin myöhästynyt, ei mitään vaikutusta) ja sitten jo seison vieressä ja PUEN häntä ja samalla käskytän pukemaan nopeammin.. poika vaan "käy hitaalla" eikä laita tikkua ristiin, ja kun vihdoin ja viimein tekee kyseisen asian, on aikaa kulunut jo parikymmentä minuuttia.



sitten alkaa samanlainen vääntö syömisestä. Ensin ei meinaa tulla pöytään. Sitten vääntämisen jälkeen tulee, mutta syö tosi hitaasti ja unohtuu tekemään muuta (muu tekeminen karsittu, mutta keksii muuta tekemistä vaikkapa räpläämällä kynsiään tai katselemalla seinille).



tiedän sen säännön, että mitä käskee, sen toteutus pitää myös valvoa, ja niin olen tehnytkin! Olen todella johdonmukainen käskyissäni, aina ollutkin, mutta ei mitään apua! Käskyt ei _todellakaan_ mene perille ekalla eikä vielä tokalla tai kolmannellakaan kerralla, uhkailusta, kiristämisestä tai lahjonnasta huolimatta (jotka myös toteutettu, ei pelkkää sanahelinää siis) Lapsi on toivoton hidastelija, jos vaadittu tekeminen on jotain joka ei ole mieluista.



Annas olla jos kyse on jostain kivasta, niin tulee ja tekee todella nopeasti!



Mua niiiin rasittaa tää jokapäiväinen vääntö. Tätä ollut enemmän tai vähemmän aina, liittyy jotenkin siis lapsen persoonaan. Koulussa ei tätä ongelmaa esiinny, on hyvä oppilas ja pysyy muiden mukana ihan normaalisti.



En kaipaa muuta kuin sympatiaa, ja tämä helpotti kun sai tulla taas purkamaan (äsken taas väännettiin), eikä taida olla enää mitään mikä tähän voisi tepsiä. Olen nimittäin ennenkin tästä aiheesta täällä avautunut.

Toisinaan olen niin rasittunut tästä väännöstä, että huomaan odottavani malttamattomana sitä aikaa, kun lapseni muuttaa pois kotoa.. siihen vielä on valitettavan pitkä aika, mutta onneksi se on kuitenkin tulossa, sitten vääntäminen toivottavasti loppuu tai ainakin vähenee oleellisesti :D