Lue keskustelun säännöt.
Olenko psyykkisesti jotenkin tasapainoton, kun tilanteeni on tällainen?
20.10.2024 |
Sain pari vuotta sitten diagnoosin pysyvästä sairaudesta, kuvitteellisena esimerkkinä nyt MS-tauti, kun en halua sairautta tässä mainita. Sairastuminen muutti elämääni pysyvästi, elän päivittäin sairauden oireiden kanssa. Lääkitys ei ole auttanut toivotusti, mutta elämä on asettunut uomiinsa. Alkuun itkin paljon ja olin epätoivoinen, mutta ajan kanssa helpotti.
En arjessa itkeskele tms mutta sanon kyllä ääneen puolisolle ja vanhemmilleni, jos on esimerkiksi hankala liikkua, kipuja tms oiretta sairauden takia. Ehkä kerran kuussa iskee oikein kipeänä päivänä tilanne, jolloin saatan itkeä vollottaa, miten rankkaa sairauden kanssa on ja miten elämäni on erilaista kuin terveillä ikäisilläni. Sitten kun olen itkenyt ja märissyt, niin olo helpottaa ja olen taas kuukauden paljon rauhallisempi.
Minä en koe, että olisin jotenkin psyykkisesti tasapainoton, vaikka kerran kuukaudessa itkeskelen kovasti sairauttani. En muuten itkeskele, en koe mielialaani matalaksi tms. Puolisoni mielestä kuitenkin puhun sairaudestani paljon. Olenko minä jotenkin psyykkisesti tasapainoton, kun n. kerran kuussa itkeskelen vuolaasti sitä, että olen sairas? Vai onko tämä ihan normaalia käytöstä, kun on sairastunut?
Kommentit (11)
Eiköhän tuo ole aika normaalia, jos on kipuja ja sensellaista. Ihan hirveän pitkään ei tuota kannata jatkaa, vaan apuakin voi hakea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan normaalilta kuulostaa, ainakin kun yritän asettaa itseäni sinun kenkiisi. Krooninen sairaus on usein hyvin uuvuttavaa ja elämänlaatua alentavaa, ja sitä ei kaikki tervekroppaiset ymmärrä. Toivon paljon voimia jatkoon <3
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole aika normaalia, jos on kipuja ja sensellaista. Ihan hirveän pitkään ei tuota kannata jatkaa, vaan apuakin voi hakea.
Käyn n. 2 kk välein juttelemassa ammattilaisen kanssa. En ole kokenut, että nuo keskustelut olisivat erityisen "tarpeellisia". En itke keskustelujen aikana, vaan keskityn analysoimaan tunteitani ja ajatuksiani. Silloin käynnit olivat tarpeen, kun sain diagnoosin, mutta enää ei tunnu samalla tavalla itselleni merkitykselliseltä.
Ap
Minä tiesin diagnoosin jo lääkärin aikaa varatessa, mutta kun varmistui, tuntui hirveältä. Tuntuu edelleen että onko koko loppuelämä yhtä ja samaa kipua
Minusta kuulostaa ihan normaalilta.
Kukapa ei joskus reagoisi siihen, jos oma toimintakyky on rajoittunut ja sairaus vaikeuttaa elämää? Tuntemani sairaat usein esimerkiksi ihan syystä marmattavat, miten on hankalaa, kun joku asia ei onnistu, väsyttää sairauden takia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asia ei minulle kuulu, mutta miksi puolisosi suhtautuu noin? Tottahan toki sinä saat puhua sairaudestasi!
Et ole tasapainoton. Moni itkisi varmaan useammin, jos kipuja. Ehkä kumppani ei kykene käsittelemään muiden tunnetta tai tilannetta. Onko myös empatiakyvytön? Eikö parisuhteen idea ole empatia ja välittäminen. Toivottavasti äitisi ainakin ymmärtää tai joku.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on sairaus,joka vei elämästä ystävät, työpaikan, parisuhteen, mahdolliset lapset. Syy: En pääse, jaksa olla ihmisten ilmoilla juurikaan.
En pääse yksin edes asioille. Tk eläkkeellä.
Kyllä tässä useampi vuosi meni sopeutua ja silti välillä itkettää ja paljon.
Ympäristö ei osaa oikein suhtautua. En itse enää oikein puhu koko asiasta. Muiden takia käyttäydyin,kuin olisin ok asian kanssa. Jos itkettää teen sen salassa.
Jos ei missään tuntuisi niin olisi aika omituista.
Mutta itse tunnistan myös masennuksen. Mielestäni se kyllä johtuu tästä fyysisistä olotilasta. Tai siis masennus johtuu siitä, etten pysty tekemään asioita.
En silti koe olevani jatkuvasti masentunut. Vaikka on dg vakava masennus joka muutettu pitkäaikaiseksi tms.
Mielestäni on normaalia surra välillä. En tiedä mikä ihminen ei surisi asioita.
Itse yritän aina vaan olla ajattelematta asiaa.
Jokainen kai reagoi tavallaan.
Taidat mieluummin itkeä sitä, että sinulla on vaikeaa, mutta kukaan ei välitä, ei edes puoliso. Mitätöimällä tunteitasi, puolisosi viestii, ettei sinun vaivasi kiinnosta häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taidat mieluummin itkeä sitä, että sinulla on vaikeaa, mutta kukaan ei välitä, ei edes puoliso. Mitätöimällä tunteitasi, puolisosi viestii, ettei sinun vaivasi kiinnosta häntä.
Lisäys:
En tiedä ap:n puolisosta mitään. Mutta jotkut ihmiset ei osaa käsitellä toisten tilannetta tai tunteita. En tiedä,tuleeko tunne siitä, että ei voi auttaa tms.
Ei välttämättä kerro siitä, ettei ne välitä. Ne ei vaan osaa käsitellä sitä. Tai haluaa ehkä jopa kieltää sen? Tai kokee, että tätähän on jo vuosia jauhettu..
Voi siis olla täysi kp tai sitten ihminen ei vaan kykene siihen syystä tai toisesta.
Jos olisi amerikkalainen sarja tms. Niin varmaan olisi joku perhe tai parisuhdeterapian paikka.
Heitän arvauksen. Voi mennä metsään.
Ap haluasi ehkä, että kumppani vaan lohduttaisi ja tukisi. Ehkä vaikka hiljaa halaisi.?
Kumppani ei osaa mielestään auttaa, joten kokee turhautumista. Ehkä purkautuu sitten väärällä tavalla.
Tämä vaan siis pelkkää spekulointia.
Ihan tavallista. Voihan tuo itkeminen johtua vaikka menkoista?