Myöntääkö kukaan lapsensa olevan ruma/ei-niin-kaunis?

että yleensä aikuiset ymmärtävät, että

lapsen ulkonäön ruotiminen on ala-arvoista, mm. koska hän siihen on täysin syytön.

jos ois tyttö niin sen kanssa toivois tietty et olis sievä tyttönen..mut pojta saa olla mitä vaan.Maailmahan on miesten.

tutulla taas on tyttö joka omaa sellaisia kehitysvammaisen lapsen piirteitä ja muutenki ei niin nätti.

on ruma poika, kukaan ei koskaan vauvanakaan kehunut. Mutta mitäs siitä, se on vain ulkonäköä. Muuten poika on yhtä kaunis sisältä kuin muutkin :)



Tämä on tabu, kuten sekin, että lapsi on tyhmä. Pakkohan tyhmiäkin lapsia on olla, koska kaikki eivät ole älykkäitä, kuten ei myöskään kauniita.

En niitä rumiksikaan kyllä sanoisi, koska mielestäni rumia ihmisiä ei oikeastaan ole. Kaikissa on yleensä jotain kaunista tai sievää.



Välillä kirpaisee kun lapseni eivät ole niitä joita kehuttaisiin kauniiksi. Etenkin tytön kohdalla se sattuu ja mietin jo tulevaisuutta onko tytön yhtä vaikea hyväksyä itsensä kuin minun aikani tai katsooko hän joskus peiliin ja inhoaa näkemäänsä.

koska lapseni on ihana, kaunis, maailman suloisin minulle. Jos vanhempi katsoo lastaan ja näkee ruman ihmisen, on minusta katsojan silmässä vikaa. Kukaan ihminen ei ole ruma paitsi kateellinen, ilkeä ja pahansuopa valittaja.

harva nyt on luotaantyöntävän näköinen (ja turha väittää, ettette itse hätkähtäisi esim. palovammapotilasta, vaikka tämä ihmisenä olisi mitä parhain), mutta onhan se nyt fakta että jotkut ihmiset on kauniita ja jotkut täysin tavallisia/ ei minkään näköisiä, ja kyllä sillä vain yleensä tuppaa olemaan vaikutusta esim. parinmuodostuksessa. Ei tarvitse olla kaunis että voi olla tyytyväinen, mutta ääriesimerkkinä jos esim. muuten elämä on ihan kamalaa niin kyllä se yllättäen auttaa, jos edes ulkomuoto on hyvä. Ja muutenkin. Kyllä kai kaikki toivoo lapselleen mahd. onnellista elämää ja kauniilla teinillä se elämä on kuitenkin helpompaa kuin ylipainoisella ja mitättömän näköisellä.