Näin Suomi saadaan nousuun
Kauppalehden kyselyssä yrittäjien keinot:
Kevennetään työn verotusta niin paljon, että saadaan matalapalkkaisemmatkin työt houkutteleviksi. Ei veroa pienistä tuloista eli nettopalkan pitää olla niin houkutteleva, että työttömyys ei enää kiinnosta tai se ei ole kannattavaa. Yksinkertaisesti, tehdään työn tekemisestä yhtä houkuttelevaa ja koukuttavaa kuin vaikkapa sosiaalisen median käyttö on.
Julkisen sektorin supistaminen on tärkein tekijä Suomen nousuun kääntämisessä. Olen 36 vuotta seurannut yritystoimintaa laajasti tilitoimistoyrittäjänä. Kaikenlaisen sääntelyn ja byrokratian määrä on lisääntynyt valtavasti. Tämä on suurin este siihen, että Suomessa ei ole talouskasvua.
Yritykset ja yrittäjät ovat ainoa keino saada maa vaurastumaan, mutta Suomessa yrittäminen on tehty lähes mahdottomaksi. Yrittäjät ovat täysin oman onnensa nojassa.
Jos yrityksiä ei ole, ei ole niitä yksityisen sektorin työpaikkoja. Pitäisi miettiä sitäkin, mistä ne palkkarahat tulevat. Jos ei ole varaa maksaa palkkoja kun yrityksen rahat menevät kaikkiin muihin kuluihin, niin ei silloin synny yhtään työpaikkaa.