Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Jatkuva unohteleminen

Vierailija
07.10.2024 |

Minulla on aina ollut hyvä muisti. En ole ikinä esimerkiksi tarvinnut kalenteria, muistutuksia, muistilappuja tai mitään, koska olen tähän asti muistanut asiat ilmankin. Minulla ei ole ollut tapana unohdella esimerkiksi lompakkoa kotiin kauppaan lähtiessä tai vaikkapa unohtaa, mitä lähdin kaupasta hakemaan. Mutta jostain syystä viime aikoina sitä on alkanut tapahtua todella usein. Päivät tuntuvat olevan sekaisin, ja tosiaan näitä unohduksia on nyt ollut aika usein. Tuntuu kuin pää kävisi ylikierroksilla ja jotkin osa-alueet sitten alikierroksilla. En saa enää ajatuksia kasaan. Pieninkin univaje käytännössä lamauttaa kaiken järjellisen toiminnan. Olen tosi väsynyt tähän.

Olen miettinyt, voisiko tämä johtua liiasta puhelimen näpräämisestä. Kun stressaan jostakin, näprään myös puhelinta enemmän, mikä tietenkin sitten nostaa stressitasoja ja kierroksia vielä enemmän. Saatan selata vaikka Instagramin reelsejä tunninkin päivässä, enkä edes huomaa ajan kulua. Olo on jatkuvasti levoton mutta kuitenkin tuntuu, että voisin nukahtaa vaikka pystyyn. Jatkuva ylivire ja alivire yhtä aikaa, en oikein osaa selittää. Tätä on jatkunut ehkä puolisen vuotta tai kauemminkin. Välillä on "levollisempia" aikoja, mutta en oikein osaa sanoa, mikä niistä tekee levollisia.

Olenko sekoamassa?

Kommentit (7)

Vierailija
1/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oletko ap se 57v nainen joka unohtelee kaikkea ja kirjoittelee täällä niistä?

Vierailija
2/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huolehdi että nukut riittävästi. Hae vaikka lääkkeet, ilman unta sekoaa nopeasti. 

Liiku ja tästä terveellisesti. Muista d- vitamiini!

Jos ei helpota muutamassa kuukaudessa niin lääkäriin. Tarvittaessa jo nopeammin.

mutta katso että nukut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap se 57v nainen joka unohtelee kaikkea ja kirjoittelee täällä niistä?

En. Olen 36-vuotias nainen enkä muistaakseni ole kirjoittanut unohtelemisestani kuin vasta nyt. Voi tietenkin olla, etten vaan muista. Ikäni kuitenkin kuvittelen muistavani.

Vierailija
4/7 |

Ok. Jos sulla on työstressiä tms? Onko sulla lapsia?

Vierailija
5/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Raudanpuute. Esivaihdevuodet. Kilpirauhasen ongelmia. Stressi. 

Vierailija
6/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko ap se 57v nainen joka unohtelee kaikkea ja kirjoittelee täällä niistä?

En. Olen 36-vuotias nainen enkä muistaakseni ole kirjoittanut unohtelemisestani kuin vasta nyt. Voi tietenkin olla, etten vaan muista. Ikäni kuitenkin kuvittelen muistavani.

Ok. Jos sulla on työstressiä tms? Onko sulla lapsia?

Ei ole lapsia, mutta työ on ollut hiukan stressaavaa. Teen 100% etätöitä ja aloitin äskettäin vaativat opinnot, jotka tuntuvat lisäävän tätä unohtelua. Toki nämä muistiongelmat alkoivat jo ennen opintojen alkua.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/7 |
07.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä unohdit viimeksi?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kolme kahdeksan