Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko vanhempansa nuorena menettäneet ihmiset vahvempia ihmisiä?
07.10.2024 |
Esimerkiksi ominaisuuksiltaan ja pärjäämsellään elämässä.
Kommentit (21)
Eivät sen vahvempia kuin muutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eivät ole. Usein ovat hyvin epävarmoja ja tämä korostuu tietynlaisena pätemisenä tilanteissa, joissa pitäisi toimia aivan toisella tavalla. Usein myös empatiakyvyssä pahoja puutteita.
Mitähän sitten aikuisenakin vanhemmistaan kiinni olevat on?
Joku on, joku ei. Ei pelkkä vanhemman menetys nuorena määrittele minkälainen ihmisestä tulee.
Ne jotka itse tunnen, ovat jääneet elämässä jotenkin tuuliajolle.
Orvoksi jäätiin vaikeassa iässä. Paikalliset tavallaan hyökkäsivät kimppuun nyt ei kukaan puolusta -periaatteella. Ehkä olen jotenkin vahva koska en hyväksy, nyt taas vuorostaan heitä on painostettu. Ymmärrän että vanhempani suututti heidät. Ei ole oikein, pidetään välikädessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntemani ovat ainakin ihan päinvastaisia. Itsestään epävarmoja, huonoitsetuntoisia jotka ei oikein koskaan ole tyytyväisiä mihinkään eivätkä saa otetta elämästä.
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
Kaunis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
Kaunis?
Niin. Sai kuolla lapsiensa lähellä turvallisesti ja kotonaan. Kun oli pakko se kuolema kohdata niin siinä mielessä se tapahtui kauniisti. .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät ole. Saattavat olla todella läheisriippuvaisia ja hakevat hyväksyntää kanssaihmisiltään.
Tämän ketjun aloittaja on henkilö, joka on nostanut itsensä jalustalle. Hän on kuitenkin sen verran epävarma itsestään, että hän kyhää näitä tämänsuuntaisia aloituksia toistuvasti ja yrittää kalastella toisilta kehuja ja vahvistusta siitä, että nuorena vanhempansa menettäneet ovat tosiaan ihan huipputyyppejä, vahvoja ja kaiken kokeneita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
28v ei taida olla kovin nuori.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
28v ei taida olla kovin nuori.
Niin onhan se kovin suhteellista. Toisen menettävät vanhempana vasta yli 60-vuotiaina. Vanhemmat ovat isovanhempia lapsilleen ja olleet elämässä tukena pidempään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä menetin siskoni, kun olin 4 ja 1/2 -vuotias. Isäni kuoli, kun olin 29-vuotias, äitini, kun olin 49-vuotias.
No luultavasti olin aika nuori verrattuna moniin muihin, ainakin siskon ja isäni kuollessa.
Luultavasti nämä kokemukset ovat kasvatteeneet, sillä mikä ei tapa se kasvattaa. Toki siskon kuoleman käsitteleminen oli työlästä, koska lapset eivät sitä osaa tehdä. Jäi jotenkin oikestaan käsittelemättä ja surin isän kuoleman jälkeen sitten molempia siskoani ja isääni. Äidin kuoleman käsitteleminen oli helpompaa, koska olin jo oppinut ymmärtämään, että me kaikki kuolemme, eikä muita vaihtoehtoja ole. Ei äitinikään mikään hirveän vanha vielä ollut, vasta 73-vuotias. Moni elää vanhemmaksi. Ehkä elämäni on ollut koko ajan pienessä pelossa elämistä eli olen pelännyt, koska taas joku kuolee ja miten taas selviän siitä surusta. Nyt olen oivaltanut, että iän myötä ehkä kestää paremmin näitä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Minä menetin siskoni, kun olin 4 ja 1/2 -vuotias. Isäni kuoli, kun olin 29-vuotias, äitini, kun olin 49-vuotias.
No luultavasti olin aika nuori verrattuna moniin muihin, ainakin siskon ja isäni kuollessa.
Luultavasti nämä kokemukset ovat kasvatteeneet, sillä mikä ei tapa se kasvattaa. Toki siskon kuoleman käsitteleminen oli työlästä, koska lapset eivät sitä osaa tehdä. Jäi jotenkin oikestaan käsittelemättä ja surin isän kuoleman jälkeen sitten molempia siskoani ja isääni. Äidin kuoleman käsitteleminen oli helpompaa, koska olin jo oppinut ymmärtämään, että me kaikki kuolemme, eikä muita vaihtoehtoja ole. Ei äitinikään mikään hirveän vanha vielä ollut, vasta 73-vuotias. Moni elää vanhemmaksi. Ehkä elämäni on ollut koko ajan pienessä pelossa elämistä eli olen pelännyt, koska taas joku kuolee ja miten taas selviän siitä surusta. Nyt olen oivaltanut, että iän myötä ehkä kestää paremmin näitä a
Huvittaa sanonta se mikä ei tapa vahvistaa. Ei vahvista. Menetin vanhempani 7v ja 10v ja yhden sisarukseni parikymppisenä. Ei vahvistanut millään tavalla, päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä ole sen vahvempi tai heikompi. Tosin mitä nyt tarkoitetaan termillä nuori.
Itse olin 28-vuotias. Kaunis ja raadollinen tapahtuma, kuten elämä yleensäkin.
Kiitollinen kaikista vuosista kun sain olla hänen kanssaan. Rakkaus ei katoa.
28v ei taida olla kovin nuori.
Niin onhan se kovin suhteellista. Toisen menettävät vanhempana vasta yli 60-vuotiaina. Vanhemmat ovat isovanhempia lapsilleen ja olleet elämässä tukena pidempään.
Samalla logiikalla voisi sanoa että 40-50v on nuori menettämään vanhempansa. Isomummoni kuoli kun vanhin lapsensa oli melkein 80v.
Mikä sitten onkaan nuorena vanhempansa menettänyt.15v, 30v vai 47v?
Vierailija kirjoitti:
Mikä sitten onkaan nuorena vanhempansa menettänyt.15v, 30v vai 47v?
Yleensä tällä tarkoitetaan lapsena, kasvuikäisenä vanhemman menettänyttä. Sillä ei ihmisen kehityksen kannalta ole ollenkaan niin isoa merkitystä jos menettää vanhempansa nuorena aikuisena.
Taas tällainen aloitus. Mene hoitoon ap!
Alue: Aihe vapaa
Eivät ole. Usein ovat hyvin epävarmoja ja tämä korostuu tietynlaisena pätemisenä tilanteissa, joissa pitäisi toimia aivan toisella tavalla. Usein myös empatiakyvyssä pahoja puutteita.