Aina paino(s)tetaan, kuinka sosiaaliset suhteet ovat pelkästään hyväksi terveydelle

Hyväähän se tekee ihmiselle olla ensin kiusattuna koulussa ja sitten työpaikalla. Epärehellinen, kiero esimies se vasta freesaakin. Kateelliset, selkään puukottavat työkaverit tekee gutaa. Sitten vielä kyyläävät naapurit ja pahansuovat sukulaiset. Näiden kanssa menee hyvin.

Mutta jos pitäisi kestää kaikenlaisten terapeuttien nojatuolipsykologiaa, jolla ei ole mitään tekemistä reaalimaailman kanssa, siinä kyllä menee raja.

Totta. 

Viihdyn paljon yksin enkä koe mitään syyllisyyttä siitä tai edes painostusta nähdä ihmisiä enemmän.

Kuulostaa siltä, että sinulla on pikemminkin jotain mt-oireilua, jota yrität normalisoida.

Liika on liikaa, mutta se, että alat jopa vihata ihmisiä on selkeää oireilua.

Sosiaaliset suhteet eivät tarkoita sitä, että kaikkien kanssa pitäisi olla koko ajan tekemisissä. On hyvä olla luotettavia ystäviä, joiden kanssa joskus puhua ja pohtia ääneen ajatuksistaan. Kuluttavat, energiaa syövät ihmiset eivät ole sellaisia ja joiden kanssa pitääkin olla varovainen, etäinen, kuin sietää heitä liikaa. Jos sellaiset tunnistaa voi nimenomaan välttää tapaamasta heitä enempää kuin on pakko. Muutenkin on kuunneltava itseään. Elämässä voi olla kuormittavia ajanjaksoja, jolloin yksin oleminen voi olla paras vaihtoehto sen ajan kuin kokee sitä tarvitsevansa.

Usein sanotaan, että yksin ollessa lataa akkujaan. Se kannattaa muistaa myös. Ja miten on yksin? Jos siihen liittyy mukavia asioita niin kuin joillakin ulkoilu, lukeminen, musiikki, luonto, siis ihan mikä tahansa itselleen tärkeä tekeminen, niin eihän se silloin ole olemista yksin. Hyvän mielen saa ilman ihmisiäkin.

Mitä tulee vanhuuteen, niin meistä kukaan ei voi estää sitä aikaa tulemasta ja miten sosiaalinen elämä silloin onkaan. Vanhukset ovat usein yksin siksi, että mitä pitempään elävät sen enemmän kavereita kuolee ympäriltä. Puoliso voi olla vaikeasti sairas ja ihan muissa maailmoissa jo. Lapset eivät välttämättä jaksa olla tekemisissä kuin sen pakollisen ja lapsenlapset kyllästyvät isovanhempiinsa murrosiässä (sitten on jo tuuria, jos haluavat vielä muistaa). Vanhuus voi olla myös taistelua sairauden kanssa hoivakodissa, jossa paras ystävä on oikeasti se hoitaja joka pesee kakat pyllystä.

Niin, että kannattaa elää se oma elämänsä itseään  kuunnellen ja lopettaa kuuntelemasta liiikaa muita,

 

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sinulla on pikemminkin jotain mt-oireilua, jota yrität normalisoida.

Liika on liikaa, mutta se, että alat jopa vihata ihmisiä on selkeää oireilua.

En usko mt-oireiluksi. Tai no oikeastaan... yksinviihtyvälle persoonalle liika ihmisseura voi ehkä aiheuttaa lieviä mt-ongelmia, siinä missä ihmisiä kaipaavalle ekstrovertille yksinäisyys voinee tehdä saman.

Mutta voit ehkä kuvitella, miltä on tuntunut kun pahimmillaan elämä on ollut monta kuukautta putkeen sellaista, että töissä olet sosiaalinen ihmisten kanssa, työmatkalla ihmisiä juttelemassa, kotona mies ja lapset, joka päivä viestejä vähintään parilta kaverilta, parhaimpina päivinä olen naputellut viestejä kuuden eri ihmisen kanssa, yksi kaveri harrastaa soittelua ja soitellut pahimmillaan useamman kerran viikossa, ja joka viikko on kalenterissa ollut tapaamisia vähintään kolmena päivänä eri kavereiden kanssa.

Onko ihme, jos yksinäisyyttä akkujen lataamiseen tarvitseva väsyy tuollaiseen ja alkaa tuntea suurta ärtymystä ihmisiä kohtaan?

Ap

Jep. Yksinäisyydestä kyllä tehdään juttuja, muttei siitä että joillakin on liikaa ihmisiä vaatimassa seuraa, kuuntelijaa, tukijaa ja terapeuttia. 

Up

Minä olen tuosta kaikesta täysin eri mieltä. Koulussa, töissä, missä vaan missä joutuu kuuntelemaan liiaksi toisten juttuja, on koko ajan ärtyisä. Ihmiset imuroivat ongelmia ja kaatavat niitä toistensa niskaan, draamaavat, dramatisoivat, hysterisoivat, sekoilevat, ja huokailevat. Itsekseen oleillessa on tasapainossa ja voi hyvin. Soitan äidille silloin tällöin ja käyn keskustelun, mutta aina en jaksa hänenkään asennettaan ja tunteitaan

En kuormita terveyspalveluja, en tee rikoksia, ja jutuista päätellen voin paremmin kuin jopa näitä palveluja tarjoavat. Ihan puppua, että sosiaaliset suhteet tekisivät onnelliseksi. Pahimmillaan ja usein ne kuormittavat, ja väkivaltaisissa tai muuten negatiivisissa suhteissa paha olo vaan leviää

Mielestäni palvelut ja ryhmät sopivat niille, joita ne aidosti vetävät puoleensa. Kenenkään painostaminen ja draama siitä, että joku ei osallistu, ei ole asiallista. Kotkottakoot kanat kanojen kesken ja jättäkööt muut rauhaan

Vierailija kirjoitti:

Viihdyn paljon yksin enkä koe mitään syyllisyyttä siitä tai edes painostusta nähdä ihmisiä enemmän.

Sama. Joskus nuorempana koin painetta ja ylläpidin ihmissuhteita, jotka aiheuttivat lähinnä ahdistusta. Onneksi jossain vaiheessa heräsin siihen ettei ole mikään pakko.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että sinulla on pikemminkin jotain mt-oireilua, jota yrität normalisoida.

Liika on liikaa, mutta se, että alat jopa vihata ihmisiä on selkeää oireilua.

Johtuu yleensä rajattomuudesta. Nuorempana olin itse hiljainen ja aloin pälättämään vain siksi, että saisin toiset hiljaiseksi. Se tuntui väärältä, mutta oli hyvä väliaikaisratkaisu. Nykyään olen vaan etäinen ja tyly, enkä viihdytä ketään, joka ei kiinnosta minua. Voin paljon paremmin, enkä koe kuormitusta

Tutustun säännöllisesti uusiin ihmisiin ja seurailen esim. Omaa ammattialaani. Miksi verkoston pitäisi pyöriä jonkun paikallisen sosiaalipornon ympärillä, eikä kiinnostusten ja harrastusten?