Olisipa joku kertonut ettei sisarusten välinen suhde ole aina vain iloista leikkiä.
Tein lapset pienellä ikäerolla koska on sitten leikkikaveri kotona. Paskat. Jatkuvaa mustasukkaisuutta, riitaa ja tappelua. Toinen kritisoi toista jatkuvasti ja haastaa riitaa, sitten kun vanhempi tähän puuttuu niin olet epäreilu vanhempi ja suosit toista. Olisi helpompaa vain yhden lapsen kanssa, nämäkin jo koululaisia eikä mitään taaperoita.
Kommentit (3)
Mulla on vuoden vanhempi sisko jonka kanssa olen aina vain riidellyt. Kavereita emme olleet lapsina emmekä aikuisina. Omassa tuttavapiirissä parhaiten sisarustensa kanssa on tullut toimeen (sekä lapsena että aikuisena) ne joilla on vähintään 4 vuoden ikäero.
Onhan näitä laidasta laitaan. Itselläkin lähipiirissä sisarukset, jotka eivät juurikaan leiki yhdessä ja riitelevät melko paljon. Itse olen aina ollut tosi läheinen siskoni kanssa, joka on 2v vanhempi. Omat lapseni ovat myös pienellä ikäerolla ja paljon leikkivät ja touhuavat yhdessä, mutta kyllä ne osaa myös kiristää toistensa hermoja. Olen kyllä tyytyväinen siihen, että tein itse lapset pienellä ikäerolla. Toki aikuisena tilanne voi olla täysin toinen, mutta nyt ainakin pääsääntöisesti kaikki sujuu mukavasti.
Toi jatkuu siihenasti kun perintö jaetaan. Hierveetä tappelua kokoajan.