Lapsen diabetes diagnoosi. Kuinka kauan kestää pahin shokki?

ja arki alkaa rullata. Jos asia on paha shokki, koita etsiä vertaistukea, esim. keskustelufoorumi tai tukihenkilö.

Mun 70-vuotias äitini soittaa mulle edelleen päivittäin tarkistaakseen, etten ole kuollut yöllä hypoon. Sairastuin 32 vuotta sitten 5-vuotiaana.

Mikä hoitomuoto sinulla oli alussa?



Kerro vähän, please.





ap

korkeeita sokereita sitäkin enemmän kun äitini niin pelkäsi niitä hypoja...



Mutta tämä oli ennen vs-mittareita ja jäykän hoidon aikana. Ei siihen kannata verrata.



Mutta, kukaan ei myöskään voi luvata teille ruusuista tietä. Lapsen d on pomppuisa ja insuliinin tarve saattaa vaihdella päivästä toiseen. Mitään sellaista ei tule tapahtumaan, että yhtäkkiä löytyy joku 'tasapaino' jonka jälkeen kaikki on hyvin ja helppoa. Huoli tulee olemaan mukanasi tästedes vähintään siihen saakka kun hoito on edes osittain varassasi =lapsi asuu kotona ja todennäköisesti senkin jälkeen.



Hae vertaistukea. Mene vaikka d-liiton kohtauspaikkafoorumille, siellä on oma osasto lapsen diabeteksesta, ja siellä on paljon vanhempia keskustelemassa.

on mielessä päivittäin, mutta itseäni alkoi helpottaa, kun lapsi alkoi voida paremmin insuliinin ansiosta.



Minkä ikäinen lapsesi on?

Lapsen d on pomppuisa ja insuliinin tarve saattaa vaihdella päivästä toiseen. Mitään sellaista ei tule tapahtumaan, että yhtäkkiä löytyy joku 'tasapaino' jonka jälkeen kaikki on hyvin ja helppoa.

Kun lapsella on tällainen elämää mutkistava, mahdollisesti hengenvaarallinen juttu, on se ensiksi shokki ja ajatukset pyörivät vain sen ympärillä. Mutta sitten kun saa tarpeeksi tietoa, löytää vertaistukea ja on hyvä hoitava lääkäri, alkaa olo helpottua. Ei se huoli koskaan poistu, varmasti pelkään loppuikäni että joku soittaa lapseni kuolleen anafylaktiseen shokkiin ravintolan ruuassa olleen pähkinän vuoksi, mutta nyt kun olen lapsen allergioiden kanssa sinut, tiedän mitä itse voin tehdä, olen saanut tietoa ja lääkäri on puhelinsoiton päässä, on allergia muuttunut osaksi arkea. Enää en istu iltaisin seinää tuijottamassa ja mieti, että "mitä helvettiä tapahtui".

sain paljon tukea d-liiton sivuilta, jonka kautta löysin kohtalotovereita.



Lapseni diabetes on ollut ainakin tähän asti suht hallinnassa, mutta koskaan ei voi tuudittautua siihen, ettei mitään sattuisi.



Koko ajan ei siltikään voi pelon kanssa elää..



Meillä ei suvussa ollut diabetesta, mutta oireet olivat selvät. En koskaan unohda päivää, jolloin dg tehtiin ja suoraan sairaalaan.



Lapsi on kuitenkin voinut hyvin, mikä antaa uskoa elämään.

pähkinäallergiaa ja sokeritautia ei voi verrata

Meillä kyse ei olekaan pelkästä pähkinäallergiasta, vaan lapsi on vaikeasti moniallerginen ja saan mm. Kelan maksamaa vammaisen lapsen hoitotukea. Muitakin juttuja on, mutta tuo pähkinäesimerkki nyt oli vain esimerkki siitä, millainen huoli mukana seuraa. Aina pitää olla Epipen mukana, ikinä ei tiedä milloin mennään lanssilla valot vilkkuen ja joka kevät ollaan kusessa.

Mutta se meidän tilanteesta. AP:lle toivotan voimia ja jaksamista uuden asian kanssa, toivottavasti lapsesi saa hyvää hoitoa!

d.hen 2vuotiaana,43v. sitten. En voi väittää, että aina ois ollu helppoa, mutta ei myöskään yhtä paskaa. Mulle ei ole tullut minkäänlaisia komplikaatioita diabeteksesta vaikka aina ei ole sokerit kauheen tasaisena pysyneet, eivät ole sitä tälläkäänhetkellä. Mulla on ollut pahoja hypoja lapsena ja aina, edelleenkin voin vaipua nukkuessani hypoon, mutta kyllä niihin yleensä joku jossainvaiheessa herää kun alan olla levoton.

Hankkikaa vaikka hypokoira jos niitä pelkäät, ei saa liikaa pelätä kuluu hyvä elämä hukkaan. Kyllä mä kuitenkin pidän mieluimmin tämän d.n. kuin monta muuta sairautta, jos pystyt niin ajattele, että tämä on vain tapa elää.

sinulle ja lapsellesi. Ite sairastuin 1-tyypin d:hen aikuisena, ja kyllä se sopeutuminen etenee ihan kliseisissä suruajan vaiheissa. Alku oli helpointa, sitten tuli shokki, torjumiset ja kapinat ja pikkuhiljaa hyväksyminen. Vieläkin vuosien päästä sairastumisesta tulee niitä hetkiä jolloin vajoaa itsesääliin ja kurjuuteen. Onneksi on olemassa hyvää vertaistukea ja ihanaa hoitohenkilökuntaa.



Käy tutustumassa diabetes.fi keskustelupalstalla nimeltä Kohtauspaikka. Siellä on oma osio "diabetes ja lapset". ´Ja se on "järkevä" palsta, toisin kuin esimerkiksi tämä ;)

Onko joku tietty rotu?

Jotkut koirat herättävät hypoilevan isäntänsä ihan luonnostaan ja on pohdittu, voisiko koiria oikein kouluttaa tähän.

koulutettu myös jo Suomessa! Koira ei ole minkään tietyn rotuinen, mutta vaan "herkkävaistoinen" yleensä kai palveluskoira ryhmästä. Kuulin äskettäin jutun hypokoirasta, nukkuu nuoren isäntänsä vieressä ja vahtii tilannetta, jos hypo yllättää on tietyssä paikassa aina mehupullo valmiina jonka sitten hakee ja "tarjoilee" isännälleen.