Miksi synnyit Suomeen ja sille paikkakunnalle?
Missä olit edellisessä elämässä? Kiinnostaako synnyinpaikkakuntasi historia tai uuden paikan johon muutit. Vaikka keskityt nykyisyyteen.
Kommentit (8)
Koska vanhempani asuivat ja nussivat siellä.
Ok. Ehkä tässä etsitään vähän henkisempiä vastauksia. Ettei pelkkä esi-isät ja fysiikka.
Äiti oli ristiäisissä sillä paikkakunnalla ja päätin syntyä 3 kuukautta etuajassa, muuten olisi syntynyt 500 km päässä ihan toisessa paikassa. En siis jäännyt synnyinpaikkaani, vaan päädyin ihan muualle elämään lapsuuttani. Historia kiinnostaa.
Edellisessä elämässäni kuolin 1920-1930 -lukujen välissä. Kaikki muistikuvat ovat ajalta ennen tätä. Vietin liikkuvaa elämää, joten olin monissa paikoissa.
Duh. Koska se oli missä vanhempani asuivat.
Vanhempani tulivat pohjoisesta töiden perässä etelään, missä he tapasivat. Sitten he saivat töitä tästä kaupungista, jossa synnyin ja kasvoin täysi-ikäiseksi asti.
Asuin muualla kymmenen vuoden ajan, kunnes palasin lapsuuden maisemiin. En silti tunne olevani kotoisin täältä, sillä vanhempieni kotiseutuidentiteetti oli niin vahva.
Suomen piti olla pohjoismainen hyvinvointivaltio, ja olikinhan se vielä 70-80-luvuilla, mutta sitten tämä maa petti minut perinpohjaisesti!
Koska esi-isäni muutti tänne 1700-luvun lopulla.