Ulkonäköön liittyvä ahdistus ja traumat

Tuo kuulostaa enemmänkin joltain sosiaalisten tilanteiden pelolta. 

Millainen muu elämäsi on, onko siinä merkitystä, tekemistä ja sinulle tärkeitä ihmisiä? Toisin sanoen, eihän minäkuvasti rakennu pelkästään ulkonäölle? Työssä käyt, se on aina itsetunnolla hyvä. Sosiaalisen elämän välttely pahimmillaan tietysti kapeuttaa entisestään kuvaa siitä, miltä muut tavalliset ihmiset näyttävät.

Itselläni samanlainen ongelma oman ulkonäön hyväksymisen kanssa, mutta se tulee pintaan vain silloin kun olen parisuhteessa. Kun olen yksinäni, elän tyytyväisenä ja tunnen olevani ihan kivan näköinen ominaisuuksistani huolimatta. Parisuhteessa sen sijaan alan tuntea itseni rumaksi epäsikiöksi ja sääliä kumppania siitä, että hän joutuu olemaan kanssani.

Kun tarpeeksi kauan olen koettanut pohtia tätä kuin kärpäsenä oman elämäni katossa, olen alkanut ajatella että kokemukseni vastenmielisyydestäni on omassa päässäni, koska juuri läheinen ihmissuhde saa sen aktivoitumaan ja silloin muutun tuskaiseksi ja pakkomielteiseksi. Tiedän, että joillakuilla kokemus on juuri toisin päin, ja he tuntevat itsensä viehättäviksi juuri parisuhteessa ollessaan. Tietenkin olen epäviehättävä myös oikeassa elämässä enkä vain päässäni, mutta koen jopa oman suhtautumiseni yliampuvana siinä suhteessa, kuinka vähän toisten ihmisten ulkonäkö vaikuttaa siihen miten heihin suhtaudun.

Siitä huolimatta että tavallaan järjellä tiedän mikä suurimman epätoivon ja tuskan laukaisee, en voi sitä järjellä sammuttaa. Terapia olisi itsellenikin paikallaan. Harmillista, että aikanaan käymäni psykoterapia kului "ihan oikeiden ongelmien" setvimiseen, enkä aivan herkästi viitsi aloittaa prosessia uudelleen.

Joo minäkin ahdistunut...syön räkää ja kynsiä....pipo on liian kireä ...vanhemmat hylkäsi .jalka amputoitii...kukaan ei välitä...aina ahdisttaa kun kun ylänappi kiinni....

Olen melko yksinäinen. Minun on vaikea luoda yhteyttä muihin ihmisiin, osin ulkonäköni ja osin muun ahdistuksen takia. 

Tiedän olevani taitava monissa asioissa, mutta en oikein saa iloa mistään. Itsetuntoni on kai huono tai sitten jotenkin "epätasainen" tai vaihteleva - joissain asioissa ok tai hetkittäin jopa hyvä mutta enimmäkseen huono. 

Koen itseni rumaksi lähes aina, mutta parisuhteessa tuo tunne ylikorostuu minullakin. Ahdistun siitä, että joku näkee kasvojeni virheet aivan läheltä. 

- ap

Terapiasta voisi olla apua, mutta ei sinne niin vaan pääse eikä ulkonäköpaineet riitä syyksi. Varmaan typerää alkaa tuputtamaan mitään selfhelp-kirjallisuutta, mutta terapeuttista työskentelyä voi aloitella itsenäisestikin. On paljon materiaaleja, joiden avulla käydä läpi omia ajatusmalleja. Mistä ne ovat syntyneet, miten ne vaikuttavat toimintaasi. Ehkä ulkonäköongelmat ovat helppo selitys kaikelle ja niiden taustalta löytyy paljon muuta. 

Oon 40v, koko ikäni kärsinyt myös tästä, että koen olevani ruma. Aloitin meikkaamisen 13v ja nyt näinä viime vuosina olen alkanut opettelemaan että en yrittäisi peittää rumuuttani paksun meikin alle. 

Tässä on auttanut aviomieheni, joka on  hokenut, että olen kaunis, kun olen ollut ilman meikkiä. Aloin pikkuhiljaa katsomaan itseäni peilistä eri tavalla. Se on vaikeaa, mutta enää en tunne inhotusta, kun näen meikittömät kasvoni. Pystyn myös laittamaan kevyemmin meikkiä ja huomaan, että olen paremman näköinen, kun en yritä peittää itseäni täysin. 

Uskon, että itsensä näkee vääristyneenä, eritavalla kuin muut.

Terv. Myös peruskoulussa koulukiusattu

Laihduta ihmisenkokoiseksi..

Joo plastiikkakirurgia ei ihan varmasti olisi sulle ratkaisu. Terapia sen sijaan voisi hyvinkin olla. Se on juuri paikka, missä kehonkuvan häiriöitä voi käsitellä. 

Ja vaikkei olisi häiriöitäkään. Esim. itse olen ihan objektiivisesti ruma jo siksi, että olen sairaalloisen lihava. Naamakin on yksi roikkuvan läskin hyllyvä pesäke. Mulla on samanlainen tausta kuin sulla, koulukiusattu, ja nuorena, jolloin jälkeenpäin ajatellen olin jopa kuvien perusteella varsin nätti, koin olevani hirviömäisen ruma. Siitä seurasi arkaa, välttelevää ja "piikit pystyssä" vihamielistä käytöstä sosiaalisissa tilanteissa, minkä takia ihmiset välttelivät tai tylyttivät, jonka minä tulkitsin vahvistuksesi sille, että olen niin järkyttävän ruma, ettei kukaan siedä minua.

Minä tosiaan menin nelikymppisenä näiden ongelmien kanssa terapiaan .Siitä oli valtavasti apua. Minä tosiaan oivalsin sen, että ulkonäkö ei koskaan ollut se mun ongelma. Eikä sekään ole, jos on ihan oikeasti ruma, kuten olen nykyisin. Elämää voi elää varsin onnellisena rumana. Parisuhteessakin voi olla ja olla onnellinen rumana. Minä löysin mieheni ollessani 44 ja lihava ja omasta mielestäni groteskin näköinen ihmishirviö. Ei se ulkonäkö ole lopult ollenkaan niin tärkeää, jos ei siitä itse itselleen omassa mielessään sellaista tee.

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta voisi olla apua, mutta ei sinne niin vaan pääse eikä ulkonäköpaineet riitä syyksi. Varmaan typerää alkaa tuputtamaan mitään selfhelp-kirjallisuutta, mutta terapeuttista työskentelyä voi aloitella itsenäisestikin. On paljon materiaaleja, joiden avulla käydä läpi omia ajatusmalleja. Mistä ne ovat syntyneet, miten ne vaikuttavat toimintaasi. Ehkä ulkonäköongelmat ovat helppo selitys kaikelle ja niiden taustalta löytyy paljon muuta. 

Terapiaan pääsee kyllä niin vaan, jos maksaa itse. Mä ainakin vaan googlettelin terapeutteja, löysin sellaisen jolla ei ollut ilmoitusta ettei ota vastaan uusia potilaita, ja varasin ajan. Noin 100 euroa kerta, kahden viikon välein. Jotain 20 käyntiä yhteensä taisin käydä, ja todellakin oli valtava apu. Harmittaa vaan, etten mennyt jo paljon aiemmin terapiaan, hukkasin nimittäin elämäni parhaat vuodet itseäni turhaan surkutellessani ja sosiaalisia tilianteita pelätessäni. Ja se ongelma oli lopulta hyvin helppo ratkaista.

Vierailija kirjoitti:

Laihduta ihmisenkokoiseksi..

Auttoiko sinulla?

Oletko edelleen ruma ja näppyläinen mies?

ohis

Vierailija kirjoitti:

Laihduta ihmisenkokoiseksi..

Arvasin, että tällaista kommenttia tulee. 

En ole ylipainoinen. 

- ap

Vierailija kirjoitti:

Olen melko yksinäinen. Minun on vaikea luoda yhteyttä muihin ihmisiin, osin ulkonäköni ja osin muun ahdistuksen takia. 

 

Tiedän olevani taitava monissa asioissa, mutta en oikein saa iloa mistään. Itsetuntoni on kai huono tai sitten jotenkin "epätasainen" tai vaihteleva - joissain asioissa ok tai hetkittäin jopa hyvä mutta enimmäkseen huono. 

 

Koen itseni rumaksi lähes aina, mutta parisuhteessa tuo tunne ylikorostuu minullakin. Ahdistun siitä, että joku näkee kasvojeni virheet aivan läheltä. 

 

- ap 

Minkälaisia ne pahimmat virheet mielestäsi ovat? Luulenpa, etteivät niin pahoja, kuin miltä itsestäsi tuntuu/näyttää.

"Kauneus"leikatut ne vasta rumia ovatkin, vaikkapa se Fingerroos tv-ohjelmassa. Ei voi kuin ihmetellä miksi pitää tahallaan rumentaa itsensä!

Kauheaa tuo ulkonäkökeskeisyys länsimaissa.

Syy on tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa. Olemme eläneet aina maailmassa jossa näemme valtavasti jollakin tavalla muokattuja naisia kuvissa, kuvamanipulaatiota, kauneusleikkauksia, jne, jotka ovat vain fantasiatodellisuutta. Somen vähentäminen ja omaan elämään panostaminen muuten on alku parempaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen melko yksinäinen. Minun on vaikea luoda yhteyttä muihin ihmisiin, osin ulkonäköni ja osin muun ahdistuksen takia. 

 

Tiedän olevani taitava monissa asioissa, mutta en oikein saa iloa mistään. Itsetuntoni on kai huono tai sitten jotenkin "epätasainen" tai vaihteleva - joissain asioissa ok tai hetkittäin jopa hyvä mutta enimmäkseen huono. 

 

Koen itseni rumaksi lähes aina, mutta parisuhteessa tuo tunne ylikorostuu minullakin. Ahdistun siitä, että joku näkee kasvojeni virheet aivan läheltä. 

 

- ap 

Minkälaisia ne pahimmat virheet mielestäsi ovat? Luulenpa, etteivät niin pahoja, kuin miltä itsestäsi tuntuu/näyttää.

"Kauneus"leikatut ne vasta rumia ovatkin, vaikkapa se Fingerroos tv-ohjelmassa. Ei voi kuin ihmetellä miksi pitää tahallaan rumentaa itsensä!

Kauheaa t

En nyt lähde tässä virheitäni sen kummemmin erittelemään. Kyse on lähinnä yhteensopimattomista kasvonpiirteistä ja epäsymmetrisyydestä sekä muutamasta muusta seikasta. 

Itse en pidä hienovaraista kauneuskirurgiaa mitenkään pahana. Suosin luonnollista tyyliä muutenkin ja mihinkään isoihin leikkauksiin en missään nimessä lähtisi. 

- ap

Suurin osa kauneusleikkauksissa käyneistä on oikeasti ihan pelottavan näköisiä. Heistä suomalaisia esimerkkejä löytyy pilvin pimein. Jenkkijulkkiksista puhumattakaan.🤪

Vierailija kirjoitti:

Syy on tässä ulkonäkökeskeisessä yhteiskunnassa. Olemme eläneet aina maailmassa jossa näemme valtavasti jollakin tavalla muokattuja naisia kuvissa, kuvamanipulaatiota, kauneusleikkauksia, jne, jotka ovat vain fantasiatodellisuutta. Somen vähentäminen ja omaan elämään panostaminen muuten on alku parempaan. ><<

Pari viikoa sitten olin muuttanut ja totesin tarvitsen eteiseen peilin.Poikani avo -vaimo siihen heti kysyi minulta. Mihin sinä peiliä tarvitset? Niinpä,niin .....

Ei se ole järjellä selitettävissä, miksi normaalin näköiset ja monet jopa kauniit ihmiset menevät laitattamaan itselleen muumionaaman. Vieläpä maksavat siitä. Tällä viikolla oli telkkarissa yksi rikas nainen oudon näköinen kummajainen.

Mulla hyvin samanlaisia fiiliksiä kuin ap:llakin. Olen reilu nelikymppinen nainen ja olen koko ikäni tuntenut itseni rumaksi. Vartaloni on ap:n tapaan nätti, ja se on aina ollut paras puoleni. Olen hoikka ja sopusuhtainen. Mutta kasvot on hirveät. Ja tämä tosiaan vaikeuttaa sosiaalista elämää kun häpeän kasvojani niin paljon. Mua ei ole mitenkään hirveästi kiusattu ulkonäköni vuoksi, varmaan kropalla saanut hieman anteeksi. Mutta kyllähän sen huomasi nuorena viihteellä käydessä, että ei mua juuri miehet piirittäneet. Samaan aikaan kavereita iskettiin kyllä kilpaa.

 

Itsekin käyn töissä, taloudellinen tilanne hyvä. Muuten elämä on kunnossa. Luulin että ulkonäköpaineet helpottaisi iän myötä, mutta ei tästä häpeästä pääse varmaan ikinä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole järjellä selitettävissä, miksi normaalin näköiset ja monet jopa kauniit ihmiset menevät laitattamaan itselleen muumionaaman. Vieläpä maksavat siitä. Tällä viikolla oli telkkarissa yksi rikas nainen oudon näköinen kummajainen.

Mitä lisäarvoa muiden haukkuminen tuo tällaiseen keskusteluun? Arvostelet muiden ulkonäköä, leikkauksella aikaansaatua toki, mutta ulkonäön haukkumista tuo yhtä lailla on. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla hyvin samanlaisia fiiliksiä kuin ap:llakin. Olen reilu nelikymppinen nainen ja olen koko ikäni tuntenut itseni rumaksi. Vartaloni on ap:n tapaan nätti, ja se on aina ollut paras puoleni. Olen hoikka ja sopusuhtainen. Mutta kasvot on hirveät. Ja tämä tosiaan vaikeuttaa sosiaalista elämää kun häpeän kasvojani niin paljon. Mua ei ole mitenkään hirveästi kiusattu ulkonäköni vuoksi, varmaan kropalla saanut hieman anteeksi. Mutta kyllähän sen huomasi nuorena viihteellä käydessä, että ei mua juuri miehet piirittäneet. Samaan aikaan kavereita iskettiin kyllä kilpaa.

 

Itsekin käyn töissä, taloudellinen tilanne hyvä. Muuten elämä on kunnossa. Luulin että ulkonäköpaineet helpottaisi iän myötä, mutta ei tästä häpeästä pääse varmaan ikinä. 

Kiitos viestistäsi. Niin, nuorena vartaloni oli suorastaan kaunis, on ehkä vieläkin. En koe kuitenkaan "saaneeni mitään anteeksi" sen vuoksi vaan kohtelu on ollut usein aika julmaa. 

- ap