Onnistuin sitten vissiin kasvatuksessa. Lapsillani on aina rahaa, vaikka minulla ei ole.

Harvinaista, yleensä lähiöslummeissa tyttö saa ekan lapsen 17-vuotiaana ja jatkaa siitä, mihin yh-äippä jäi.

Ilman perintöjä.

Vierailija kirjoitti:

Ilman perintöjä.

Vieläpä.

Ehkäpä syynä jokin muu kuin kasvatus. Inhoan tuota ajatusta, että lasten menestyminen olisi vanhemman aiheuttamaa.

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä syynä jokin muu kuin kasvatus. Inhoan tuota ajatusta, että lasten menestyminen olisi vanhemman aiheuttamaa.

Aika usein lasten menestys tai ongelmat ovat vanhempien aiheuttamia. "Omena ei kauas puusta putoa".

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä syynä jokin muu kuin kasvatus. Inhoan tuota ajatusta, että lasten menestyminen olisi vanhemman aiheuttamaa.

Ymmärrän todellakin tän pointin. Mun omahyväinen äitini on sitä mieltä että poikansa muka hyvä suoriutuninen (aivan keskivertimo) on hänen ansiota mutta mun epäonnistuminen (aivan keskiverto) ei johdu millään tavalla hänestä.

Sen sijaan itse näin epäonnistuneena on palstalaistwn mielestäkin sellainen että eihän tällaisen lapsista tule mitään. Ja sellaisia niistä pitäisi tulla. Kun ei tullutkaan ja erehtyy sanomaan että on ylpeä lapsistaan, väitetään että elää elämäänsä lasten kautta.

Olit hyvä varoittava esimerkki?

Vierailija kirjoitti:

Olit hyvä varoittava esimerkki?

No mitä sitten jos olisikin ollut näin?

Teille ei mikään kelpaa. Ns. kehnosti pärjäävien vanhempien lapsista odotetaan sossupummeja ja siitä valitetaan kun onhan se vanhempien syy. Jos lapsilla meneekin hyvin, vanhemmilla ei voi olla mitään positiivista vaikutusta asiaan, ja jos vanhempi erehtyy olemaan ylpeä pärjäävästä lapsestaan, elää lapsensa kautta.

Kasvatus on jotain muuta kuin taloudellista hyvinvointia. 

Kivaa että joillakin menee suht hyvin .Rahankäyttö opitaan ja toisaalta se on luonteesta kiinni ja tietenkin tulojen määrästäkin.

Mulla sama. Kolme lasta ja jokaisella on enemmän rahaa kuin mulla. 

Ja tuossa kun joku sanoi, että ei se johdu kasvatuksesta, niin enpä usko, että se voi olla puhdasta sattumaakaan. Itseäni kasvatettiin pelolla, häpeällä ja puhumattomuudella, enkä saanut rakkautta enkä kannustusta. Nuoruudessa aloin lääkitä ahdistustani päihteillä enkä saanut käytyä koulussa enkä töissä ja mitään urakehitystä ei koskaan tullutkaan.

Omia lapsiani olen pyrkinyt kasvattamaan niin, että tuen nimenomaan heidän itsetuntoaan ja luon turvallisen kasvuympäristön.

Minullakin oli lapsena rahaa. 13 vuotiaana menin hampurilais raflaan iltatöihin ja olin siellä 2 vuotta. Rahaa kertyi 27000 markkaa koska säästin lähes kaiken. 18 vuotiaana minulla oli 55000 markkaa tilillä. Asuin lastenkodissa vieläpä silloin koska 9 vuotiaana äitini hylkäs minut. Kesäisin olin puutarhatöissä ja tienasin 3100 markkaa kuukaudessa. Tuhlasin rahaa ainoastaan suzuki pv mopoon ja se maksoi jotain 4000 markkaa uutena. 18 vuotiaana ostin auton toyotan ja 19 vuotiaana menin armeijaan jonne ajelin omalla autolla.

Minä olin yh-äiti siitä alkaen kun tyttö  - nuorempi lapsi - oli 4-vuotias.  Sen jälkeen uutta "isukkia" en huolinut eikä meillä laukannut muutenkaan ukkoa toinen toisensa jälkeen. Keskityin työhöni ja lapsiini ja halusin heille parasta mahdollista.  Huomautettakoon että lasten isä ei penniäkään elatusmaksua maksanut, siitähän kohta kuitenkin aletaan rääkymään, vaan sain elatustuen molemmista. Totta kai lapsilisät mutta isoja pennejä eivät nekään olleet. Itse työskentelin ja työskentelen sairaanhoitjana  aikuis terveydenhuollossa.

Ei ollut rahaa millä leveillä mutta kaiken pyrin lapsille huolehtimaan minkä ikinä pystyin.  Vanhemmalle mm. leirikoulun Kreetalle missä kävimme kaikki kolme myös lomamatkalla.  Lapset eivät joutuneet kärsimään mistään, heidän syynsä ei ollut että huolehdin heistä yksin eikä rahaa ollut leveillä.

Hyvin fiksuja aikuisia heistä kasvoi.  Tytöllä erittäin hyvä työ kansainvälisessä firmassa, poika  liikennetuvallisuuspuolella työssä sekä pyörittää pientä omaa firmaa vaimonsa kanssa siinä sivussa.  Heillä kaikki hyvin.  Omat asunnot ja toimeentulo.  Pojalla on oma poika, tyttö lapseton koska eivät halua lapsia.

Kyllä se on omasta halusta kiinni miten elämässä pärjää. Itsekään en ole todellakaan hyvästä turvallisesta odista lähtöisin, itse itseni huolehtinut ja kasvattanut mutta tahto pärjätä elämässä oli aina luja.  Kouluttauduin aikuisena kun jo olin omillani.  Ei olisi tullut mieleenikään ryömiä jossai katuojassa koska omat lähtökohdat oli huonot. Olen luonteeltani päättäväinen ja määrätietoinen, en lannistu vaan yritän aina uudelleen ja sitten toista tietä jos yksi tie nousee   pystyyn.

Elmä ei ole helppoa eikä ruusuilla tanssimista mutta se juuri tekeekin siitä niin mielenkiintoista.  Onnistuminen tuottaa paljon suuremman ilon kun sen eteen on joutunut näkemään vaivaa.

Myykö ne h uumeita vai itseään?

Kerrotko AP, mitä omalla kohdallasi tapahtui kasvatuksessa niin, että olet "köyhä"? Ja mikä lastesi kasvatuksessa onnistui, että heillä on rahaa? Olisi kiva, jos jakaisit kokemuksesi. Voivat muutkin ottaa oppia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla sama. Kolme lasta ja jokaisella on enemmän rahaa kuin mulla. 

Ja tuossa kun joku sanoi, että ei se johdu kasvatuksesta, niin enpä usko, että se voi olla puhdasta sattumaakaan. Itseäni kasvatettiin pelolla, häpeällä ja puhumattomuudella, enkä saanut rakkautta enkä kannustusta. Nuoruudessa aloin lääkitä ahdistustani päihteillä enkä saanut käytyä koulussa enkä töissä ja mitään urakehitystä ei koskaan tullutkaan.

Omia lapsiani olen pyrkinyt kasvattamaan niin, että tuen nimenomaan heidän itsetuntoaan ja luon turvallisen kasvuympäristön.

Sama täällä. Läheskään kaikki eivät jatka haitallisia malleja eteenpäin. Moni sanoo että haluan olla samanlainen äiti kuln oma äitini oli. Itse halusin olla juuri päinvastainen ja olen kai ollutkin, koska hyvin on mennyt. Mutta sitähän ei saa sanoa.

Olen onnellinen että meillä myös näin.

Joko meidän kasvatuksella tai omasta ansiostaan ovat kaikki tukevasti keskituloisia (jopa hyvätuloisia), koulutettuja ja menestyneitä. Mikä tärkeintä onnellisia ja tyytyväisiä elämässään. 

9# me emme voineet kasvattaa rahalla kun itse olimme tiukoilla kun vielä asuivat kotona. Oli vain rakkautta, kuria ja esimerkki. Tuntuu riittäneen pitkälle!

Meillä oli aina ovet auki myös heidän ystävilleenkin ja nämäkin pitävät yhteyttä vielä 10-20v myöhemmin! Hekin ovat kiittäneet siitä "laumasta" mihin pääsivät osaksi. 

Kai tää tulee verenperintönä. Mun äitini oli Karjalan evakko, orpo jo pienenä mutta hänellä oli aina jakaa tukea ja turvaa muille. Vaikka olimme köyhiä mun lapsuudessa 60-70-luvuilla soppaa jatkettiin vedellä ja annettiin muille joilla oli vielä vähemmän. Työtä arvostettiin, sossun luukulle ei menty ikinä. Pärjättiin itse. Lapsillani on lisäksi toisensa tukena jos vaikeuksia tulee, minä olin ainokainen.

Pitkälle on päästy muta vain kovalla työllä, arvostan lapsiani todella paljon!

Ei aiheuttamaa vaan aikaan saavaa.

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko AP, mitä omalla kohdallasi tapahtui kasvatuksessa niin, että olet "köyhä"? Ja mikä lastesi kasvatuksessa onnistui, että heillä on rahaa? Olisi kiva, jos jakaisit kokemuksesi. Voivat muutkin ottaa oppia.

En ole ap, mutta itse sanoisin että aito välittäminen, läsnäolo, hyvät neuvot mutta ei pakottaminen, omien kokemusten jakaminen ja muutenkin rehellinen keskustelu kaikesta. Edes omien kokemusten ja huonojen valintojen vaikutuksia ei saa peitellä. Pitää myös rehellisesti kertoa mitä on itse jäänyt vaille ja mitä on oppinut vasta liian myöhään. Pitää myös aidosti haluta lapsen parasta. Se ei aina ole sitä mitä itse kuvittelee olevan parasta.

Perivät isänsä suvulta älyn.