Mikä olisi fiksu suhtautumistapa anopin kamalaan miesystävään?

Tietenkin anopille voisi sanoa suoraan, että emme tykkää siitä ukosta, emmekä halua olla hänen kanssa tekemisissä. Etenkään, kun eivät edes anopin kanssa asu yhdessä, eli suhde on pelkkää viikonloppuisin tapailemista. Voisin siis sanoa tämän, mutta en tiedä olisiko se fiksua, koska anoppi suuttuisi takuulla, kun hänen "armastaan" kiellettäisiin tulemasta meille.



Joten viisaampia neuvoja tosiaan kaivataan.



-ap

ei tarvitse toisesta pitää mutta silti voi olla fiksut välit.

minusta avauksesta paistaa jotenkinläpi ajatus, että teiullä olisi varaa luokitella ihmisiä...



Minulle tuo on ihan outo ajatusmalli, en osaa vastata.

Yleisesti ottaen tosiaan tulemme ihmisten kanssa hyvin toimeen, emmekä syrji ketään, vaan koitamme olla mukavia aina. Tuon ukkelin kanssa kuitenkin tökkii ja pahasti. Syitä siihen on, että hän ei ole koko parin vuoden aikana sanonut meille SANAAKAAN. Ei siis ihan totta mitään. Hän istuu hiljaa aina ja kaikkialla. Ei pelkästään meillä, vaan myös anopin luona, eli vaikka hänellä olisi kotikenttäetu, hän ei silti puhu.

Ja tosiaan, vaikka ei puhu meille, niin kuiskailee anopille, että koska lähdetään ja onko vielä pitkä jne. Kuulostaa ihan lapsen puheelta, eikö?

Ahdistumme ko. ukkelista, koska kaikesta huomaa, ettei hän nauti olostaan missään, ja lisäksi on hyvin epäkohteliasta tulla kylään, olla puhumatta ja kysellä (selän takana), koska lähdetään. Minua ei hirveästi huvittaisi passata sellaista ihmistä, jolta ei saa mitään takaisin. Aikamme yritimme saada ukkelin puhumaan, mutta ei se tuottanut tulosta. Anoppikaan ei ikinä yritä seurustelutilanteissa, esim kahvipöydässä, saada häntä mukaan keskusteluun, koska kaiketi tietää, että se olisi turhaa. Ahdistaa joutua kestitsemään haamua, joka ei tee muuta, kuin on, ja tosiaan parhaassa tapauksessa silmät kiinni hiljaa, kun toiset seurustelevat. Minusta sellainen imee jotenkin kaiken energian. Yrittäisin sietää tätä tyyppiä, jos olisivat anopin kanssa naimisissa, mutta tosiaan kyseessä on vain tapailu viikonloppuisin.



Olemmeko tämän perusteella sitten kamalia ja tuomitsevia? =(

ja kohteliaasti.

minusta on asiallista on suvaitsevainen ja antaa miehen istua hiljaa jos hänellä ei ole mitään asiaa. Eihän se ole teiltä pois. Erilaisuutta pitää aikuisen ihmisen sietää eikä minusta tuo ole kovin vaikea juttu edes. Anna kaverin pönöttää tuolilla ja kohta se kuitenkin lähtee taas. Ei ole vaikeaa.



Minusta on mielenkiintoista miksi tuollainen herättää teissä noin voimakkaita tunteita.

silloin, kun joudumme tapaamaan ko. tyyppiä, mutta asia ahdistaa aina etu- ja jälkikäteen niin paljon, että mieluummin emme näkisi koko tyyppiä. Ongelma ja asian hankaluus piileekin siinä, että meidän on ikään kuin pakko, vaikka tavallaan ei olisi... pakko siinä mielessä, ettemme halua loukata anoppia/äitiä. Mutta emme myöskään haluaisi kuulla AIKUISEN ihmisen nurisevan, onko vielä pitkä matka johonkin ja että väsyttää jne. =(

jos hän siitä vaikka avautuisi ja alkaisi juttu luistaa.



Eikö tosiaan vastaa mitään, vaikka suoraan kysyisi?

koska asumme sen verran kaukana, että kyse on aina vähintään parin päivän jaksoista. Parin tunnin kahvittelun kyllä jaksaisi vaikka päällään seisten, tietenkin.



Niin sanoppa se, miksi aiheuttaa niin voimakkaita tunteita? En itsekään ymmärrä. Keittiöpsykologia kelpaisi! Itse näen sen niin, että miestä ahdistaa, että hänen äitinsä on ottanut moisen tuppisuun, joka on negatiivinen ja vastahankainen, kun olisi tietenkin toivonut ns. kunnon miestä äitinsä kaveriksi. Minun ahdistus on sekoitus myötätuntoa miestä kohtaan, ahdistusta anopin puolesta ja rasitusta emännöimisestä. Ehkä

usein toisessa ihmisessä ei siedä sellaista mitä ei suo itselleen. Onko sinut ankarasti kasvatettu?



Ei kaikki ihmiset ole parkettien partaveitsiä tai sujuvasanaisia kyläilijöitä. Jospa on aika teidänkin opetella sietämään erilaisuutta.

Monta kertaa on yritetty. Saattaa jotain epämääräistä pihinää päästää, mutta ei vastausta. Siksi en enää koitakaan häneltä mitään kysellä, kun huomasin, että ei koe sitä mukavana. Anoppikin kyselee häneltä aika ajoin kuin lapselta tilanteen: "onko nälkä? väsyttääkö? onko sulla kaikki hyvin? Olikos hyvää kakkua?" koska kyseinen mies ei tosiaan mitenkään oma-aloitteisesti näitä asioita tuo julki.



Jos puhuisi edes joskus jotain, tai edes näyttäisi seurustelutilanteissa siltä, että olisi mukana (onnistuu puhumattakin, tarvitsee vain vähän nyökkäillä joskus ja hymyillä) niin kaikki olisi melko ok:sti.

mutta emme sitten näköjään tarpeeksi. Vai haluaisitko sinä olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, kuin miltä kyseinen mies vaikuttaa?



Emme ole tälle miehelle inhottavia, yritämme hymyillä ja huomoida, mutta se on hirvittävän vaikeaa, kun on, kuin kivelle puhuisi. Emme inhoa ujoja ihmisiä, emmekä vaadi seuralaisiltamme loistavaa viihdyttämisen taitoa. Vaatisimme kyllä edes peruskohteliaisuutta ihmiseltä, joka tulee useiksi päiviksi meille kylään. Sekö tekee meistä suvaitsemattomia?

Järjestäkää kyläilyn ajaksi jotain hommaa, esim. hyllyn kokoaminen, lastenhuoneen maalaus, polttopuiden tekoa tai mitä ikinä keksittekin.



Kamalaa, kun kaikki on tahoillaan ahdistuneita mutta silti pitäisi olla kohteliaita ja muka viihtyä.

miehessä on jotain sellaisia piirteitä, jotka anoppiasi miellyttää. Jospa mies on vakaa, turvallinen ja luotettava. Jokin hänessä on saanut anopin valitsemaan hänet.



Käänteisesti voisi ajatella, että miltä sinusta tuntuisi jos anoppisi ei pitäisi lainkaan sinusta, ilmaisisi kaikin tavoin , että poika olisi valinnut itselleen jonkin mielestään sopivamman? On helpompaa olla halveksija kuin halveksittu. Minusta on epäkunnioittavaa suhtautua negatiivisesti ihmiseen vain siksi ettei yhdistäviä asioita teidän välillä löydy.



Minäkään en erityisemmin pidä mieheni siskon valitusta. Meillä ei ole mitään yhteistä, voisi kuulla vaikka pölyn laskeutuvan, kun meidän pitäisi jostain puhua. Silti emme ajattele toisissamme olevan mitään vikaa. Meillähän ei ole mitään ongelmaa, koska emme ole suhteessa, olisikin eri asia jos pitäisi olla tuollaisen kanssa naimisissa.

hänelle pitää antaa aina jotain tekemistä minkä varjolla hänet meille saa.



Osaisiko tämä mies esim korjata tai asentaa jotain, säätää tv-kanavia, kysyä neuvoa ristisanassa tms? Voi kuulostaa hassulta, mutta jos hänenkin antaisi tehdä jotain ja osoittaisi arvostavan apua niin voisi alkaa sujua paremmin.

kun joku tuolla kehotti miettimään, että mitä jos anoppini ilmaisisi kaiken aikaa, että poikansa olisi ansainnut paremman. Ei anopilla ole aavistustakaan tästä, että meitä ahdistaa ko. ukkelin läsnäolo, tai oikeastaan sen puute.



Tekemisidea oli ihan hyvä, mutta hankala kuitenkin: mitä sellaista tekemistä olisi, johon tuo voisi uppoutua kolmeksi päiväksi-viikoksi? Ei mitään. Asumme kerrostalossa kaupungissa eikä meillä ole mitään projekteja, joihin tarvitsisimme apua. Toisekseen, tekemistähän me juuri yritämmekin keksiä, tosin anoppi dominoi ja valikoi ne tekemiset, jotka häntä kiinnostavat. Ukko tulee perässä, mutta tekee juuri tuota, että kyselee, onko vielä pitkä ja näin. Kiva siinä kestitä ja keksiä tekemistä, kun toinen nurisee kuin pikkulapsi, mutta muuten ei sano mitään mistään!



Tuskin valittaisin, jos kyläily olisi tunnin-kahden kahvittelu silloin tällöin, mutta tosiaan puhutaan aina päivistä tai viikoista. Eniten ehkä toivoisin, että tilanne ratkeaisi niin, että tuo mies itse joskus sanoisi, että jää mieluummin kotiin (kun selvästikään hän ei viihdy) mutta se voi olla, että anopin ideoihin ei ole vastaansanomista. Mutta aikuisen ihmisen pitäisi pystyä sanomaan, jos ei halua kylään. Ja jos ei sano, ja tulee kylään, pitäisi käyttäytyä, eikä kysellä, että koska lähdetään.



Selkeästi anoppi on itse jostain syystä tämän tyypin valinnut ja kivat hänelle. Mutta pitäisi sen itsellään, eikä yrittäisi tunkea muidenkin elämiin. Ikävä kyllä tältä tuntuu.

noi vieraulut on tosiaan aika pitkiä, mutta eiköhän se ole enemmän anopin ja tämän miehen välinen ongelma kuin teidän.

Sellaisiakin ihmisiä on paljon. Ja saattaa vaikka kärsiä jostakin paniikkihäiriöstä tmv. joten jos teidän seurassa oleminen saattaa olla iso koitos hänelle.



Ja moni tosiaan kaipaa sitä tekemistä, KEKSIKÄÄ jotain mitä voitte tehdä yhdessä. Jos mies on vaikka kiinnostunut kalastamisesta menkää kalakauppaan ostamaan pari uistinta. Ja kerrostalossakin voi keksiä tekemistä, vaikka hyllyn kokoamista tmv. Yleensä kun jään saa särjettyä niin kaikki menee paremmin, mutta mitä pidempään se jään särkyminen kestää sitä vaivaannuttvampaa siitä tulee.

teidän tulee rajoittaa niitä vieraluita viikoista vain pariin päivään kerrallaan. Ja sitten se hyväksyminen ja sietäminen, kyllä se siitä.

Ymmärrän jos menisi käämit jos se äijä höpöttäisi kokoajan, sekoaisi toisten asioihin, riitelisi, kertoisi ällöttäviä rasisti- ja alapäävitsejä, mutta tollainen? Sehän on melkein sama kuin anoppi tulisi yksin.