Eikö yhteinen vanhemmuus toiminutkaan?

Sohaisen ehkä kepillä muurahaispesää, mutta kysyn silti. 

Onko täällä ihmisiä, jotka ovat kokeneet, että ennen lapsia parisuhde oli hyvä, mutta lasten myötä joutui toteamaan, että se yhteinen vanhemmuus ei toiminutkaan ollenkaan? Toiko äitiys tai isyys puolisostasi esiin epämiellyttäviä piirteitä tai jotain puolia, joita et osannut yhtään odottaa? 

Mä olen itse eronnut pari vuotta sitten. Lapset ovat nyt jo teini-ikäisiä tai sen kynnyksellä. Olen viime aikoina miettinyt aika paljon sitä, että me olimme miehen kanssa onnellisia ennen lapsia, mutta lasten syntymän jälkeen moni asia muuttui. Yksi suurimmista syistä eroon (minun mielestäni) oli se, että mies ei osannut ottaa isän roolia perheessä. Kaikki työt, niin konkreettiset kuin metatyötkin, kaatui minulle. Isä oli kärsimätön ja kiukkuinen, eikä osannut olla tai tehdä mitään lasten kanssa. Hän on niin mukavuudenhaluinen ihminen ja itsekeskeinen, että lapsiperheen elämä oli hänelle tosi vaikeaa. En osannut odottaa tällaisia puolia hänestä. 

En tiedä, miten eron olisi voinut välttää. Olisi varmaan pitänyt keskustella tosi paljon enemmän vanhemmuudesta ja siihen liittyvistä odotuksista ja velvollisuuksista ennen esikoisen syntymää. 

Kohtalotovereita?