Kyllä täytyy kunnioittaa niitä koodaajia, jotka tekivät pelejä 80-luvulla.
Silloin osattiin todella ottaa kaikki irti onnettomista prosessoreista ja minimaalisesta muistimäärästä.
Ihan itkettää, kun näkee millaista paskaa nykyään koodataan, kun tehoa ja muistia on "rajattomasti". Jokin varsin yksinkertainen ohjelma saattaa olla gigan kokoinen paketti, koska koodaajilla ei ole minkäänlaista osaamista optimoida sitä.
Kommentit (33)
no jos pelin vaatimukset on 320x200 resoluutio 2D sprite grafiikalla niin helpostihan ne 320kb lerpulle sais edelleen mahtumaan.
Ja nykyään marion tyylinen retropeli on ehkä hitusen pidempi, mutta vie 5 gigaa...
Ja millaisia musiikkeja tehtiin niillä aivan alkeellisilla musiikkipiireillä! Esim. tämä on ihan legenda:
Myöhemmin pelipakettien kansissa oli samalainen mieshahmo samalaisessa asennossa.
Doom, duke nukem.
Kaikki matkii castlevanian taideteosta.
Turrican II ja legendaarinen Chris Hulsbeckin soundtrack. .. o tempora...
Silloin kai kaikki tehtiin assemblerilla? Piti oikeasti ymmärtää, mitä siellä raudassa tapahtuu.
Nykyään käytetään ns. helppoja ohjelmointikieliä, joissa ei tarvitse tajuta tietokoneen toiminnasta mitään, mutta lopputuloksena onkin järjetöntä purkkaa, että pikku juttukin vie sitten helposti sen gigatavun.
Meillä oli 80-luvulla Toshiba, joka kytkettiin kuvaputkitelevisioon. Muistan, kuinka näpyttelimme siskon kanssa kymmeniä rivejä koodia jolla sai esim. jonkun formulapelin ohjelmoitua. Ja voi sitä vitutusta, kun laite herjasi "syntax error" ja piti käydä kaikki rivit läpi kirjoitusvirhettä etsien. Oi niitä aikoja :)
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 80-luvulla Toshiba, joka kytkettiin kuvaputkitelevisioon. Muistan, kuinka näpyttelimme siskon kanssa kymmeniä rivejä koodia jolla sai esim. jonkun formulapelin ohjelmoitua. Ja voi sitä vitutusta, kun laite herjasi "syntax error" ja piti käydä kaikki rivit läpi kirjoitusvirhettä etsien. Oi niitä aikoja :)
Muistatko, kun jossain vaiheessa tuli tarkastuskoodit? Eli esim. Mikrobitin ohjelmalistauksissa oli jokaisen rivin perässä koodi, jonka avulla pystyi tarkastamaan, että oli kirjoittanut oikein.
Miten ne pelit on parantaneet maailmaa? Onko tullut muuta kuin sivutuotteena aikuisvauvoja?
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 80-luvulla Toshiba, joka kytkettiin kuvaputkitelevisioon. Muistan, kuinka näpyttelimme siskon kanssa kymmeniä rivejä koodia jolla sai esim. jonkun formulapelin ohjelmoitua. Ja voi sitä vitutusta, kun laite herjasi "syntax error" ja piti käydä kaikki rivit läpi kirjoitusvirhettä etsien. Oi niitä aikoja :)
Jep, mutta nuo Basicilla tehdyt ohjelmathan olivat tosi hitaita, kun tietokone käänsi sitä konekielelle ajon aikana.
Varsinaiset oikeat pelit koodattiin suoraan konekielellä (tai käytännössä assemblerilla) jolloin pystyttiin hyödyntämään kaikki teho, mitä koneesta löytyi.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne pelit on parantaneet maailmaa? Onko tullut muuta kuin sivutuotteena aikuisvauvoja?
Ei välttämättä mitenkään, mutta se on ollut sellainen ammattitaito, jota ei enää tänä päivänä näe. Kai saa ammattilaisia ihailla ja kunnioittaa, oli sitten kyse koodaajasta tai vaikka kellosepästä?
Diablo 2 original koko oli 1.9GB, nyt resurected versio on 30GB! Parannetut grafiikat vissiin vie valtaosan.
Vierailija kirjoitti:
no jos pelin vaatimukset on 320x200 resoluutio 2D sprite grafiikalla niin helpostihan ne 320kb lerpulle sais edelleen mahtumaan.
Tuskin moni nykypäivän nuoremman polven koodaaja osaisi tuota tehdä.
Ei se ole taidosta kiinni. Saahan siitä pelistä pienen jos koodaa sen C64:selle assembler kielellä. Mutta sitä taitoa ei voi vaan hyödyntää nykyisten tietokoneiden ja konsolien kanssa koska niillä on käytännössä pakko käyttää moderneja kehitystyökaluja.
Olihan ne pelit aika paskoja nykyisiin verrattuna. Kai sitä muistia kuluu videoihin ja hienoihin grafiikoihin.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne pelit on parantaneet maailmaa? Onko tullut muuta kuin sivutuotteena aikuisvauvoja?
Kyllä ne on parantaneet maailmaa. Vaikutus on ollut valtava.
Musiikit taitaa nykyisissä peleissä olla "valmiita" soundtrackejä? Vanhoissa muisti ei ikinä olisi riittänyt ajamaan valmista musaa, varsinkaan kun silloin ei ollut mitää mp3:n tapaisia pakkauksia, joten musiikki tehtiin ohjaamalla koodeilla muutamaa äänikanavaa, jotka toistivat siniaaltoa, kolmioaaltoa, kanttiaaltoa, kohinaa jne.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli 80-luvulla Toshiba, joka kytkettiin kuvaputkitelevisioon. Muistan, kuinka näpyttelimme siskon kanssa kymmeniä rivejä koodia jolla sai esim. jonkun formulapelin ohjelmoitua. Ja voi sitä vitutusta, kun laite herjasi "syntax error" ja piti käydä kaikki rivit läpi kirjoitusvirhettä etsien. Oi niitä aikoja :)
Tein veljeni kanssa samaa, mutta Commodore 64:lla. Meillä oli kirja josta kirjoitimme koodin koneelle. Ja kyllä, kun ohjelma ei toiminutkaan niin v*tutus oli kova. Virheen etsiminen vei yleensä aikaa kun piti käydä kymmeniä rivejä koodia läpi. Asiaa ei auttanut, että emme itse ymmärtäneet koodista oikeastaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne pelit on parantaneet maailmaa? Onko tullut muuta kuin sivutuotteena aikuisvauvoja?
On tullut semmoisia aikuisvauvoja, jotka osaavat selittää teille buumereille miten nettipankki toimii, kun ette te kitkerät vanhukset tajua näiden vehkeiden päälle mitään.
Muistaakseni Super Marion koko oli jotain 30 kilotavua. Siis miettikää, 30 kilotavua!