Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Vertaistukea muilta pakko-oireisesta häiriöstä kärsiviltä?

Vierailija
15.09.2024 |

Olen sairastanut pakko-oireista häiriötä 15-vuotiaasta asti. Ensimmäiset oireilut tosin alkoivat jo lapsena, kun aloin suojelemaan lelujani muiden ja itseni kosketukselta ja pilaamiselta.

Mulla on ollut parempia kausia sairaudessa ja syön sertraliinia oireisiin. Nyt kuitenkin vuoden sisällä oireet ovat levinneet ihan mahdottomiin ja mulla kuluu vettä tuhottomasti. Pilaan mun vaatteita, huonekaluja ja esineitä jatkuvalla pesemisellä. Olen tuhonnut esim läppärin, näppiksen, hiiren, puhelimen yms. Kädet ovat aivan kuivat ja sähköä kuluu kun pyykkikone laulaa joka päivä.

mä en jaksa enää. Aloitin terapian 3kk sitten ja oireet eivät ole lieventyneet lainkaan. Miten te muut pärjäätte? Vinkkejä, miten irtautua tästä loopista ja lieventää oireilua?

 

N30

Kommentit (4)

Vierailija
1/4 |
16.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tsemppiä! Terapia voi alkaa auttaa vasta viiveellä, mutta jos terapia vaikuttaa täysin hyödyttömältä eikä asia parane terapeutin kanssa keskustelemalla, niin on mahdollista, että kyseinen terapia ei sovi sinulle. Olen itse kuullut, että joissakin tapauksissa on syytä löytää terapeutti, joka on nimenomaan erikoistunut pakko-oireisen häiriön hoitoon, esim. ERP-tekniikkaan (Exposure and Response Prevention). Et kamppaile helpon asian kanssa, mutta pakko-oireisiin voi saada apua, vaikka olo olisi nyt epätoivoinen.

Kriisipuhelin 24/7: https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

Vierailija
2/4 |
16.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää on tosi raskas sairaus. Itse voin nyt jopa hyvin, mutta pahimmillaan elämä oli yhtä helvettiä. Sitä pesemisen ja puunaamisen määrää ei osaa kuvitellakaan ne joilla ei tätä sairautta ole. Sit se häpeä kun tietää ettei oo normaalia pestä niin muttei voi itelleen mitään. Syyllisyys kun käyttää niin mielettömästi vettä ja sähköä. Se syö kaikki voimat ja koko elämän. 

Mulle ehdotettiin sähköshokkihoitoa psykiatrian polilla ja mietin sitä, mut en sit lähteny siihen. Puhu sun terapeutin kanssa, ehkä se ei vielä oo ehtiny vaikuttaa tai sit tarvit toisen terapeutin. Lähetän paljon voimia sulle 💛💛💛

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/4 |
16.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tää on tosi raskas sairaus. Itse voin nyt jopa hyvin, mutta pahimmillaan elämä oli yhtä helvettiä. Sitä pesemisen ja puunaamisen määrää ei osaa kuvitellakaan ne joilla ei tätä sairautta ole. Sit se häpeä kun tietää ettei oo normaalia pestä niin muttei voi itelleen mitään. Syyllisyys kun käyttää niin mielettömästi vettä ja sähköä. Se syö kaikki voimat ja koko elämän. 

Mulle ehdotettiin sähköshokkihoitoa psykiatrian polilla ja mietin sitä, mut en sit lähteny siihen. Puhu sun terapeutin kanssa, ehkä se ei vielä oo ehtiny vaikuttaa tai sit tarvit toisen terapeutin. Lähetän paljon voimia sulle 💛💛💛



 

Kiitos paljon :) <3 

Miten sä olet saanut lievitettyä sun oireilua?

Asun poikaystävän kanssa yhdessä ja on todella uuvuttavaa yrittää peitellä pesemistä häneltä. Yleensä teenkin sen salaa, esim hänen ollessa suihkussa tai poissa kotoa. Pidän myös puhelimessa listaa asioista, jotka tulee pestä sitten, kun pääsen omaan rauhaan eikä toinen ole näkemässä.

En osaa nauttia elämästä enää ollenkaan, kun aina tulee eteen jokin pestävä asia tai pakko pestä kädet. Silloin en voi muuta ajatella kuin miten ja milloin pääsen pesualtaan luo. 

 

Ehkä yritän vielä toista terapeuttia.

 

Ap

Vierailija
4/4 |
17.09.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Toi on niin tuttua, et aina tulee eteen jotain mikä pitää pestä, ja kädet on pestävä heti kun johonkin koskee. Kokkailukin on hankalaa, kun pitää käsitellä pakkauksissa olevia aineksia ja vaikka pilkottavia aineksia tms, peset kädet aina siinä välissä ja jälkeen, aikaa kuluu tuhottomasti. Ei paljon huvita ees alottaa, ja kun syöminen menee huonoksi niin olo huononee muutenkin ja stressi pahentaa pakko-oireita. 

Mulla kävi niin kummallisesti, et korona-aika pelasti mut. Mun oireet oli tosi vaikeet ennen koronaa ja tietty paheni vielä kun korona alkoi, mut se myös pakotti tekemään radikaalin elämänmuutoksen. Muutin läheisen luo, sellaisen joka ennestään tiesi oikeestaan kaiken mun sairaudesta ja oireista. Oli turvallisempaa elää yhessä sitä pelottavaa aikaa, ja pikkuhiljaa aloin voimaan paremmin. Tehtiin yhdessä ruokaa, liikuttiin luonnossa, naurettiin paljon, sain voimia takasin ja olo parani kaikin puolin. Sain tukea siihen et aina ei tarvi pestä ja sillon kun tarvii niin vähempikin riittää. Sit kun tauti saatiin hallintaan ja elämä vapautui, mekin uskaltauduttiin ihmisten ilmoille, uskaltauduttiin kahviloihin ja konserttiin. Tuntui et on pakko päästä tekemään ja kokemaan, koska ikinä ei tiedä mitä tapahtuu eikä oo enää mahdollista mennä. Sitten tunsinkin olevani niin voimistunut, et muutin taas omilleni ja melkein parin vuoden jälkeen voin edelleen hyvin.

Jos pystyisit olemaan rehellinen poikaystävällesi, niin ehkä siinä olisi alku helpompaan elämään. En tiedä, enkä yritä neuvoa, mutta oireiden salailu vie järkyttävän paljon voimia eikä lopulta palvele ketään. Toki meilläkin tuli välillä sanomista mun liiallisesta puunaamisesta, mut niistä selvittiin. Eli summa summaarum, joskus kunnon shokkihoito niinkun korona tai muu kriisi voikin olla tie parempaan 💛💛💛