Muiden taaperoilla kavereita jotka aina kimpussa ja kiusaamassa?

ja heti, kun käsi nousee tai jalka alkaa valmistautua potkuun, nappaan oman lapseni turvaan.

on mieltä tuosta että suojelet lastasi? Mä tiedän että tämän lapsen käytös on hänen äidilleen todella arka aihe. Mä olen yrittänyt vaivihkaa olla aina ihan lähellä lastani ja korostamatta sitä, että meidän ajastamme suurin osa menee tämän toisen lapsen kieltämiseen ja lasten eristämiseen sekä oman lapseni lohduttamiseen ja kuhmujen puhaltamiseen. En halua, että kaverini ajattelee minun jotenkin arvostelevan häntä tai lasta, koska olen ihan oikeasti sitä mieltä, että hän tekee lapsen kanssa parhaansa, ja lapsi vain on tällainen, vaikea ja vahdittava. Perheessä kun on muitakin lapsia, jotka sosiaalisia ja kivoja muksuja.

ap.

Tässä tapauksessa kyse ei taida olla kasvatuksen puutteesta, vaan lapsi vaan on tuollainen - on huomannut että olemalla aggressiivinen saa sen mitä haluaa; lelun, keinun ym. Hän ehtii yleensä saada sen mitä haluaa, joten ei sinänsä ihme että toi käytös vain vahvistuu (vaikka totta kai lelut otetaan häneltä pois, nostetaan pois liukumäestä ym.)



Kaikki lapset on vuorollaan hankalia, omanikin, mut hän ei koskaan ole yltänyt tuolle tasolle. Harmi että omanikin on vielä niin pieni, ettei hänen kanssaan oikein voi vielä puhua siitä, miten pitää puoliaan. Ja toisaalta, hän ei hoidossa eikä muitten kavereiden kanssa koskaan ole joutunut tilanteeseen jossa häntä kohtaan ollaan noin inhottavia, joten ehkä helpompi vaan jättää noita yhteisiä leikkihetkiä vähän vähemmälle. Tilanne varmaan on paljon helpompi sittten kun lapset vähän kasvaa ja ymmärtää puhetta paremmin.

asuimme ulkomailla ja ystävystyin mamman kanssa jolla oli samanikäinen lapsi. Lapset olivat yhdessä 4 viikkoisesta saakka mutta ongelmia oli siinä 1,5-3v aikana runsaasti. Ystäväni lapsi otti kädestä, paukautti leluilla päähän ja töni omaani. Meillä esikoinen ja heillä kolmas joten meidän lapsi oli aivan ihmeissään kun oli kotona aina kuin kukka kämmenellä :) KOska ystäviä ei kuitenkaan ollut pilvin pimein jatkoin tapaamisia ja lapsetkin oppivat olemaan yhdessä ja ovat nykyään 6v oikein söpösti yhdessä. meidän lapsi onkin ystäväni lapsen ainut kaveri koska hänen hiukan eksentrinen luonne on eristänyt hänen muista. Mutta nykyään ei siis kamalia tappeluija vaan tule ja olen opettanut omalleni että jos tulee kiistaa hänen tulee vaan kävellä muualle ja jatkaa leikkiä siellä.

Nykyään meillä on myös pikkusisko ja olen huomattunut että ennen niin super kiltti esikoinen osaa aika tehokkaasti ottaa siskolta kädestä ja tönäistä kun luulee ettei kukaan näe ;)

Summa summarum; ala anna lasten vahingoittaa toisiaan ja opeta ratkaisemaan riidat. noin 4 v heidän tulisi jo osata itsekin ratkoa pienet riidat ja suurempiin saada vaan ohjausta. Fyysisesti ei saa vahingoittaa ja siihen pitää puuttua aika herkästi mutta lelujen ottamiseen kädestä jne lapset kyllä oppivat vastaamaan itsekin.

noin minäkin haluan ajatella, että iän myötä lasten sosiaaliset taidot kehittyvät puolin ja toisin, ja lapsilla voi taas olla hauskaa keskenään. :)

ap.

joilla ikäeroa 3kk, ovat nyt 5-vuotiaita. Ystävän lapsi on "pikkuterroristi", aina saa itkua ja huutoa aikaan. Ihan muissakin lapsissa kuin omissani. Ystävän lapsi sotkee aina leikit, jos yhteinen leikki löytyy, on se hirveätä huutamista ja juoksua ympäri taloa ja paikkojen sotkemista. Tavaroita menee rikki lähes joka kerta kun he käyvät meillä. Jos ovat tulossa käymään meillä, minä ja mies yritämme ennen heidän saapumistaan kerätä kaikki arvokkaat tai tärkeät tavarat pois. Siitäkin huolimatta esim. viimeksi rikkoi 2 lelua ja yhden muun tavaran.



Nykyään ei enää tarvitse pelätä että ystävän lapsi satuttaisi muita lyömällä tai hakkaamalla, mutta olivat lähes 4-vuotiaita ennenkuin se loppui. Sai tosiaankin olla silmät selässä, eikä voinut kävellä kauas omasta lapsesta. Piti yrittää suojella lastani ettei saisi jatkuvasti osumaa. On kerran mm. veri nenästä lentänyt kun ystävän lapsi pamautti kengällä täysillä kasvoihin.



Ikävä myöntää mutta kyllä se tietyllä tapaa on etäännyttänyt minua ja ystävääni. Ikinä en ole ystävälleni asiasta sanonut mutta jossakin vaiheessa tajusin että olin itse harventanut tapaamisia selkeästi. Kun aiemmin oltiin tavattu kaksi tai kolmekin kertaa viikossa, meni se siihen että pari kertaa kuukaudessa nähdään. Ja silloinkin niin että minä menen ystäväni luo ilman lapsia. Suurin syy etääntymiseen on se että ystävä ei pahemmin vahdi lapsensa perään. Kiltisti olevat lapset piti sitoa siihen viereen että tämä yksi lapsi voi mellastaa miten haluaa. Järjellä ymmärrän että ystävä on väsynyt äiti, miehestä ei mitään apua kotitöissä eikä lastenhoidossa ja kyseinen lapsi on VAATIVA kaikin puolin. Tunnepuolella minulla kuitenkin ärsyttää, onhan se kumma ettei edes yritetä laittaa lasta kuriin. Selittää vaan että kun se on niin vaikea.

kaveriporukassa ollaan ainakin sovittu, että saamme komentaa toistemme lapsia jos näemme jonkun tekevän jotain kiellettyä. lapsia on joka lähtöön, yksi puree kaikkia lapsia ihan järkyttävän kovaa ja paljon, mun tyttö tönii pienintä pois (mikä on todella inhottavaa, koska esikoiseni ei ollut tällainen ja meillä ei ole kotona väkivaltaa) jne. kannattaa puuttua heti tilanteeseen ja sanoa ei. jos tyttöni on tönimässä liukumäestä "hitaampia" pois edestä niin lähdetään pois leikkipaikasta (on ihan ammattilaisen neuvo). kai tämä joskus loppuu, noloa se on meille "hirmujen" äideille.

itsestäänselvää että kielletään muidenkin lapsia jos nämä tekevät kiellettyä. Mutta jos yksi äiti laiskasti kieltää omaansa, eikä varsinaisesti tee mitään kun omansa tekee väärin, ei sitä jaksa.



olinko 4

perään katso yhtään. tosi rasittavaa. sitten, kun hänen pienokainen itkee niin syy siihen on meidän tyttö, vaikka ei ole nähnyt tilannetta. siinä sitten puhisen kiukusta ja sanon suorat sanat.

ystävä, joka ei sittään millään huomaa oman lapsensa käytöstä. Minun esikoiseni on temperamenttinen ja puolustautui aina jos joku yritti ottaa lelun tms. puremalla. Sitä jatkui n. vuoden verran ja aina vaan sitkeästi kielsin. Lopussa tein jo niin että kun huomasin, että joku lapsi oli ottamassa lapseltani lelun piti olla jo valmiustilassa ettei lapsi pure. Näissäkin tapauksissa suurin osa oli tapauksia, että se selun ottaja ei saanut koskaan mitään kieltoja mutta tietysti omaani kielsin puremasta. Mutta aina välillä jotenkin säälitti kun tavallaan lapseni ei koskaan aloittanut tätä eli ei vaan sanallisesti vielä osannut puolustautua ja harvemmin kukaan sitä toista lasta joka käsistä vei niin kielsi. Jotenkin tuli tunne, että minä vaan kiellän omaa lastani mutta kukaan muu ei kiellä omaansa.



no siis ystäväni lapsi siis saa lyödä, töniä, etuilla, haukkua yms. ja äitinsä seisoo vieressä tekemättä mitään eik ilmekkään värähdä. Se on sitten kiva omalle lapselle opettaa että ketään ei saa haukkua, lyödä yms. kun jotkut saa tehdä niin tyttörelleni. Eipä silti, nyt olen jo oppinut että tämä äiti ei oikeasti varmaankaan koskaan aio puuttua mihinkään joten olen ottanut tiukemman linjan ja kiellän myös hänen lastaan ja mulle on ihan sama vaikka suuttuis, on se kuitenkin sen verran törkeetä menoa välillä.



Mut auta armias kun mun lapsi sitten joskus vaikka tönäisee niin johan siitä sitten ollaan huomauttelemassa heti ja mulle kyllä koko ajan huumorin varjolla huomautellaan lapseni temperamentista.



Ei voi minkään...elämä on...mä kyllä voin myöntää, että lapseni ei ole täydellinen ja puutun asioihin ja ohjaan häntä oikeanlaiseen käytökseen mutta harmi kun niitäkin on joita ei kiinnosta pätkääkään