Mitä tehdä kun ei oikeasti enää jaksa?

että en siis halua lähteä pois kotoa vaan välillä haluaisin jättää vauvan makkariin itkemään ja mennä vaikka sohvalle nukkumaan, koska olen niin äärettömän väsynyt. Toisaalta se ei ole vauvan vika, että äiti ei jaksa enkä haluaisi, että vauva joutuu tästä mitenkään kärsimään.

Mitä ihmeen haittaa siitä voisi olla, että neuvolassa sanot olevasi väsynyt ja tarvitsevasi tukea? Ei sitä lasta sulta kukaan tule sylistä pois repimään tai uhkailemaan huostaanotolla. Jos neuvolatäti on pälli, niin voit tarvittaessa ohittaa hänet ja soittaa suoraan kaupunkisi perheiden palveluiden sosiaaliohjaajalle tai vastaavalle. Jos et tiedä ketä tavoitella, niin soita sosiaalipalvelujen vaihteeseen ja pyydä yhdistämään jollekin auttavalle taholle.

On ihan turha kärvistellä, kun on juuri sinun tarvitsemaasi apua saataville. Käyn itse yhdessä mammaryhmässä kahvittelemassa ja siellä useampi ns. "ihan tavallinen" mamma on saanut perhetyöntekijän eli lastenhoitoapua, koska ovat olleet niin väsyneitä syystä tai toisesta, eikä ole ollut mitään omaa tukiverkostoa.

totta se on, että lähimmäisten on vaikea huomata tai hyväksyä se, että toinen on ihan burn out. Minulla oli tuollainen tilanne ja minut leimattiin laiskaksi!!! sepä se vasta tuntuikin tooosi hyvältä.



Äläkä vajoa itsesääliin ja pahenna sillä asioita, kuka tahansa voi ottaa sen roolin ja vetäytyä kuoreensa.



Haluat olla hyvä äiti ja varmasti olet. muista sanoa se itsellesi kun olet väsynyt, koita katsoa asioita valoisasti....vaikeaa se on, todella.



Tartu hetkiin ja kehu itseäsi ja sitä kuinka vahva olet ihmisenä ja perkele minä jaksan ja minä pystyn :)



Mene vaikka neuvolaan yksin, kun olet varannut ajan ja pura kaikki mitä tunnollasi on, itku tekee hyvää ja puhdistaa ilmapiiriä, täti varmasti osaa auttaa sinua ja samaistua tilanteeseen, et varmasti ole ainoa tuossa tilanteessa oleva. ei pidä hävetä pyytää apua.



Mutta nyt leuka pystyyn ja nouse sieltä "minä olen uhri" kuopasta ja ajatusmaailmasta, nostat kissan pöydälle ja vaadit sitä apua mitä tarvitset.

neuvolaan ja lue viestisi ääneen, siitä sua neuvotaan eteenpäin. Voimia!

Mä tein 3 lasta putkeen ja kun olin viimeisillään raskaana rakas Ukkini kuoli. Kolmannella oli lievä koliikki ja olin kuin muumio. Kävelin kirjaimellisesti päin seiniä jne. Päikkäreitä en voinut nukkua, koska lapset eivät nukkuneet koskaan samaan aikaan. Meidän ratkaisu oli se, että mies hois lapset viikonloppuaamuisin. Eli mä imetin kyllä yöllä ja aamuyöstä, mutta aamulla mies hois lapset ja mä sain nukkua. Kun sain väsymystä pienemmäksi, niin siirryttiin siihen, että mä nukuin lauantaisin ja mies sunnuntaisin.

Itselle ei olis käynyt vaihtoehto, että mies olis hoitanut lasta öisinkin, koska olisin herännyt siihen kuitenkin ja tuntenut hirveään huonoa omatuntoa siitä, että toinen ei saa nukkua öisin, vaikka pitää käydä töissä.

Yksi vaihtoehto on tietenkin se, että lähdet vaikka vanhempiesi tai isovanhempiesi luo, jos joku heistä on enemmän kotona. Sä olisit lapsesi kanssa, mutta joku muu voisi hoitaa häntä ja sä saisit nukkua ja aikaa itselle.

sukulaisia mies joku joka auttaisi?

rohkeasti apua kysymään, ei ole heikkoutta pyytää apua. perheneuvolan terapeutit on hyviä kuuntelijoita. jos et muta keksi niin soita sinne.

Sukulaisilta on nyt mahdotonta pyytää apua tämän perheessä tapahtuneet kuolemantapauksen takia. Mieskin on tällä hetkellä aika äärirajoilla, vaikka kyllä kuuntelee ja yrittää vähän auttaa. Se ei kuitenkaan tajua, että olen jaksamiseni suhteen ihan veitsenterällä. Vauva on syntymästään asti nukkunut tosi huonosti ja nyt en saa itse enää nukuttua, vaikka siihen olisi tilaisuus vaan säpsähtelen vähän väliä hereille. Näen myös jatkuvasti painajaisia.



Kaikista kamalinta tässä on se, että haluaisin olla vauvalleni hyvä äiti ja jaksaa iloita vauvasta, mutta suoraan sanottuna tällä hetkellä toivoisin, että joku muu hoitaisi vauvaa ja saisin vaan maata.



Voiko neuvolaan soittaa jollekulle muulle kuin sille omalle tädille? Meillä ei oikein kemiat kohtaa ja pelkään, että jos sanon siellä jotakin, niin siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. :(



ap

Minua häiritsee ettet puhu edes miehellesi. Miten et pysty sanomaan tunteistasi niin että mies tajuaa?

Ei sun miehen ole tarkoitus alkaa tehdä sun osuutta arjesta omansa lisäänä vaan teidän saada jotain apua jostain.



Noi pakoajatukset kertoo vaan siitä sun tunteesta haluta loppu tälle sun tilanteelle. Ei sun elämä yksin jossain toisaalla mitään auta, asia pitää hoitaa kuntoon.

Sanoisin että paskat sillä on väliä natsaako jonkun ihmisen kanssa vai ei, pelkästään se että saatko apua.



Meillä tarjotaan perhetyöntekijöitä jos ei jaksa.

ei tosiaan kannata kaikkea kertoa. Mut neuvolan kautta voit saada jutteluapua ja perhetyöntekijän + muuta konkreettista apua. Kerrot vaan että olet ihan uupunut, sen pitäisi riittää. Miehesi kanssa voit tietenkin sopia, että hän voisi viedä lapsen vaikka vaunulenkille niin että saisit joka päivä omaakin aikaa. Mut jos tämä ei onnistu, niin ei perhetyöntekijä ole huono vaihtoehto ollenkaan.



Kun aloin odottaa kuopustamme, elämämme heitti yhtäkkiä aivan häränpyllyä ja olimme tilanteessa, jossa oli paljon surua, huolta ja menetyksiä. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni tilanteessa, jossa tuntui etten kerta kaikkiaan vaan jaksa. Kerroin neuvolassa, että tarvitsen keskusteluapua, mutten eritellyt syitä eikä niitä kysytty. Pääsin juttelemaan sairaanhoitajan kanssa kerran viikossa, ja se auttoi. Ihmiset, jotka eivät ole elämässään kokeneet esimerkiksi hyvin läheisen ihmisen poismenoa, eivät voi tajua, kuinka paljon se vaikuttaa koko elämään, mut ammattilaisen kanssa voi kertoa kaikki tunteensa ilman että täytyy seuraavaksi ottaa vastaan hyvää tarkoittavia, mutta ihan hyödyttömiä neuvoja.



Joten hae vain apua neuvolan kautta, se on nopein tapa saada sitä. On sinulla siltikin vielä oikeus yksityisyyteen, vaikka siellä kerrot olevasi hyvin väsynyt ja kaipaavasi apua. Ja vaikka miehesi kanssa eläisitte nyt vähän eri maailmoissa, niin koettakaa jaksaa. Kun pahin suru taittuu, on molemmilla voimia huomioida toistakin ja keskustella.

Mulla on arkivapaita ja hirveän mielelläni hoitaisin vauvaa, kun en omaa enää saa. Missäpäin asut? Kelpaisiko apu?

Kodinhoitaja avuksi, että saat päivällä nukuttua. Et myöskään selviä ilman psykologin apua. Itse sain vastaavassa tilanteessa apua kirkon diakonilta (enkä edes kuulu kirkkoon).

vajaatoiminta aiheuttaa aivan tajutonta väsymystä. Tunnistin itseni tuosta sinun jutustasi ja harmittaa vieläkin etten tajunnut nuorimman lapsen vauva-aikana ettei kilpirauhaseni toiminut! Olin myös aivan uupunut ja loppujen lopuksi lykkäsin lapset isänsä syliin kun hän tuli töistä kotiin ja lähdin itse "karkuun" hotelliin. En vastannut puheluihin ymv. Vasta tämän jälkeen lähimmäiset ymmärsivät edes vähän kuinka väsynyt olin! Olin aiemmin pyytänyt apua mutten sitä miltää sukulaisilta saanut... Eikä mieskään ennen tuota välilkohtausta ymmärtänyt väsymystään.



Tämä on oikeasti pitkä juttu mutten nyt kirjoita kaikkea tänne mutta pointti on se että tuo kilpirauhasen vajaatoiminta usein puhkeaa juuri vauvavuotena ja se on todella helppo todeta (verikokeella).

ymmärrän hyvin joten jaksamista sulle! ei ainakin meille apua irronnu neuvolosta vaikka kaikki silmät punaisena istutettiin neuvolossa nuorimmainen koko aika oli kipeä melkein vuoden, pari viikkoa oli maksimi että ei mitää, miehellä työ ja koulu , ja lapsi öisin huusi, ei kirjaimellisesti enää jaksettu ..mutta kun sanottiin ääneen ja neuvolassa sanottu : kyllä te pärjäätte niin kyllä jotenkin oli pakko kerätä voimat.

ilman mummoja ja ystäviä (kuka haluais istua lapsien kanssa ees tunti)

Edelleen olisi vauvanhoitoapua tarjolla! :)

että en siis halua lähteä pois kotoa vaan välillä haluaisin jättää vauvan makkariin itkemään ja mennä vaikka sohvalle nukkumaan, koska olen niin äärettömän väsynyt. Toisaalta se ei ole vauvan vika, että äiti ei jaksa enkä haluaisi, että vauva joutuu tästä mitenkään kärsimään.



ap