Meillä ei ole yhtään kaveripariskuntaa

Ehkä jostain löytyy toveria ja kaveria vielä. Vastahakoisia ei kannata ottaa.

Kaveripariskunnan löytäminen on kuin kivirekeä vetäisi. Kohta 10 vuotta ollaan etsitty ja aina vähän väliä hajoaa pää.

Paras sanonta mitä olen kuullut

-ollaan kavereita niin kauan kuin ollaan-

No, meilläkään ei ole eikä enää tule, tai en enää ainakaan usko ystäviin.

Täs vaimon kaa hengaillaan ja ihan hyvin meneelopulta yksin tänne tullaan ja yksin lähdetään. Ystäviä tulee ja menee, elämäntilanteet muuttuvat. Ihmiset ovat niin erilaisia.

Hyi, en mitään ystäväpariskuntia haluaisi. Ahdistavaa ja vanhanaikaista. Ei mieheni kanssa lajitella ystäviä sen mukaan onko pariskuntana, suhteessa vai itsenäinen. 

Some on ainakin täynnä bileitä joissa pariskuntia, perheitä jotka viettävät aikaa keskenään jne.. tulee yksinäinen olo kun näitä seuraa ja meillä ei ole ketään yhteistä kaveria

Haastavaa täälläkin. Kun lapset oli pieniä jonkin verran tuli kyläiltyä koko perhe ystävä perheen luona puolin ja toisin. Se jäi arkikiireiden keskellä ja tapaan enemmän ja mieluiten ystäviäni muualla kuin kotona.

Tapaan ystäviäni joko kahdestaan tai isommalla porukalla. Miehelläni ei ole ystäviä tai kavereita, joita tavata ja ehkä näin kesäaikaan kun ystävämenoja on paljon huomaan, että olisi kiva, että hänellä olisi joku harrastus- tai kalastuskaveri. Ystävieni miehillä on vaan niin erilaiset kiinnostuksen kohteet, että  tutustuminen jäänyt ohueksi.

Tavallaan en kaipaa perhetuttuja, mutta uusivuosi ja vappu on kyllä juhlia, jolloin oman perheen seuran lisäksi kaipaa muutakin porukkaa.

Kuulostavat mielestäni huonokäytöksisiltä nämä ystäviesi miehet. Jännä, että kivat naiset joiden kanssa tykkäätte olla yhdessä ovatkin noin erilaisia ja valitsevat noin törppöjä kumppaneikseen. Ihan perus käytöstapoihin kuuluu seurustella kaikkien vieraiden kanssa ja katsoa silmiin etc. Ja jos sinä olet ystävällesi tärkeä ja ystäväsi hänen miehelleen niin kyllä kuuluisi kohdella sinua ja kumppaniasi ekstra huolella jolloin tutustuminenkin tapahtuisi luonnostaan.

Meillä on käynyt juuri näin plus tietoisesti järkätään kaikkien kaveripariskuntien kanssa mökkireissuja, laskureissuja, sauna ja poreamme iltoja, peli-iltoja, laivamatkoja, grillailua yms on kiva kun miehillä on seuraa ja naisilla on seuraa ja sitten saadaan olla myös kaikki yhdessä ja kumppanien kanssa. Ei kukaan seurusteleva jaksa hengata baareissa jos kaipaa enemmän seuraa ympärilleen kuin oman kumppanin. Parhaimpia viikonlopun viettotapoja on tällaiset pariskuntabileet. 

Ei ole. Miehelläni ei ole ystäviä eikä hän pidä minun ystävistäni. 

Onpas ihmiset epäsosiaaliasia. Mä tykkään mun ystävistä ja kaikista mun ystävien valitsemista miehistä, koska kaikki ovat kivoja, fiksuja ja hauskoja omalla tavallaan. Silloin voi aina pyytää vain yhden parin seuraksi tai vaikka kaikki ja aina on mukavaa. Lapset hoitoon ja pystyyn hauska aikuisten ilta ei mitään kahvittelua niin kyllä sitä kummasti kaikki tutustuu niihin ketä paikalla on eikä katoa makuuhuoneeseen päänsärkyineen. Kuulostaa ettei tuo säryn kärsijä halua olla oikeasti koko suhteessa... Se onkin sitten vaikeampaa järjestää yhtään mitään yhteistä silloin. 

Voisitteko tavata isommalla porukalla te kaikki pariskunnat? Ovatko nämä ystäviesi miehet ujoja? Itse olen vielä aikuisenakin valitettavan ujo ja kaikki juhlatilanteet hermostuttaa. Musta saa varmaan aika tylyn ensivaikutelman, mutta olen oikeasti ihan mukava ja leppoisa kun tutustuu. 

Kuulostaa kliseelta mutta mulla oli ihan sama, lopputulos mulla ei ollut ketaan muuta kuin ko.   kumppani ja hyvin mustasukkainen sellainen. Juokse pois viela kun pystyt!

Meillä oli edesmenneen mieheni kanssa joitakin ystäväpariskuntia. Sitten tuli sekoittavia tekijöitä, esim avioeroja. Loput jöi miehen kuoleman jälkeen pois. Tai ystävyys/ yhteys on jatkunut minun ja pariskunnan naisen välillä. Näihin ei liity mitään draamaa, aika ja elämäntilanteet vaan muuttuivat.

Nyt minulla on uusi kumppani. Hänen piirissään ystäväpariskunnan ovat jotenkin isompi juttu. Itse en oikein kaipaa konseptia enää, tai toki jos luonteva yhteys syntyy, niin mikä ettei. Olen kuitenkin yllättynyt, että monet juhlat esim toteutuvat vaan pariskunnille. Esim kumppanini on päässyt takaisin kuvioihin, kun hänellä taas puoliso mukaanoteytavaksi. Näissä juhlissa kaikki osallyivat pariskuntina. Hiljaa mietin, eikö sinkkukavereita ole vai eikö heille vaan ole sijaa näissä kokoontumisissa. Tai onko "lupa" tulla ilman puolisoa vaikka sellainen olisikin. Jos se puoliso ei esim vaan viihdy ko tilaisuuksissa.

Suomessa  suomalaiset vähenevät mutta orpopiru kätyreineen dumppaa musuja.

Miksi pitäisi olla? Meillä ei ole, enkä niin kaipaakaan. Omat ystävät on kyllä. Parisuhde ei saa olla mikään vankila, minusta kumpikin osapuoli on edelleen itsenäinen oma yksilönsä parisuhteessakin.

Nuo kaveripariskuntaistujaiset olivat jotain mitä en voinut sietää, koska en oikeastaan pitänyt rouvan ystävättärien siippojen seurasta. Ajan myötä ne sitten onneksi vähenivät nolliin. Lisäksi kauan se otti, lähes 20 vuotta opettaa ymmärtämään että hän voi ihan hyvin mennä menoihinsa eikä tarvitse minua mukaansa, esim juhlat olivat yhtä tylsistymiskärsimystä. Tälläkin hetkellä hän on jossain päin tunturijänkhää vaeltamassa parin kaverinsa kanssa. Minun vuoroni kadota skutsiin on sitten hirvijahdin alkamisen aikoihin.

Useinhan nämä pariskuntajuhlat menee niin, että toinen osapuoli on ystäviä ja sitten toinen osapuoli roikkuu mukana. Harvoin käy sellainen onni, että molemmat osapuolet löytävät sellaisen henkilön jonka kanssa oikeasti haluavat viettää aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Kaveripariskunnan löytäminen on kuin kivirekeä vetäisi. Kohta 10 vuotta ollaan etsitty ja aina vähän väliä hajoaa pää.

Tai sitten se kaveripariskuntakaveruus on se kivireki. Hyvin harvoin neljän ihmisen luonteet sopivat niin hyvin yhteen, että ollaan oikeasti kavereita. Yleensä on kyse siitä, että joko naiset tai miehet ovat keskenään kavereita. Ja kaksi muuta vain sattuman kauppaa siinä kaverusuhteessa. 

Miehet häipyvät kalaan ja saunan lämmitykseen ja toisilleen lähes vieraat naiset jäävät selaamaan kännykkää tai laittamaan ruokaa/vahtimaan lapsia... ihanaa 😑

Meillä oli naisten porukka teini-ikäisistä asti. Kun monet meistä alkoi seurustelemaan, niin muut naiset raahasivat miehiään mukaan meidän näkemisiin, eivätkä miehet vaikuttaneet koskaan olleen yhtään kiinnostuneita toisistaan.. tai edes olemaan mukana...

Itse en vienyt koskaan silloista miesystävääni mukaan, sillä halusin vaan nähdä näitä vanhoja naispuolisia ystäviäni. Jotenkin se kuvio, että heidän miehensä olivat mukana vanhan naisporukan näkemisissä, teki näkemisestä väkinäistä, eikä niin rentoa. Itse toivoin aina, että oltaisiin voitu nähdä vaan me naiset, ne harvat kerrat kun nähtiin. Mutta miehet piti jostain syystä muiden mielestä aina raahata mukaan.

Nykyisen miehen kanssa on ihan toisin, tutustuimme ympyröissä, joissa olimme ihmisten ympäröimänä ja vähän niinkuin itsestään meillä oli yhteisiä ystäviä; miehiä, naisia ja pariskuntia.

Pointtina se, että harvemmin sellainen väkinäinen tutustuminen onnistuu. Itse puollan aina sellaista orgaanista tutustumista, ilman mitään sen kummempia taka-ajatuksia.

Ei ole meilläkään eikä haittaa yhtään. Molemmilla on omia kavereita.

Meillä ei myöskään ole yhtään. Ollaan melko intrivertteja, mutta kyllä joskus esim. just uusivuosi voisi olla mukava pariskuntajuttu. Ja lapset toki mukana, kun niitä on. Onneksi sentään veljieni perheet välillä kyläilevät.