Vihaan nykyajan deittailukulttuuria

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Ei kukaan oikeassa elämässäkään valitse kumppania jota pitää rumana. Tietyllä tavalla joo esineellistävää tuo swaippaaminen ja muuten en ole eri mieltä mutta minusta on ihan ok swaipata vasemmalle jos jo kuvan perusteella tietää että ei nappaa. Ihan samalla tavalla niitä päätöksiä tehdään tiedostamatta kasvotustenkin.

Nykyaikainen deittailukulttuuri on juuri sellainen kuin se on, koska me ihmiset olemme tehneet siitä sellaisen. 

Käytän itseäni esimerkkinä: minut on ghostattu monta kertaa, ja minä itse olen ghostannut lukuisia ihmisiä. Eli olen samaan aikaan sekä tämän myrkyllisen kulttuurin aiheuttaja, että sen uhri. Minun on siis aika vaikea alkaa ketään moralisoimaan ghostaamisesta, koska teen sitä itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikainen deittailukulttuuri on juuri sellainen kuin se on, koska me ihmiset olemme tehneet siitä sellaisen. 

Käytän itseäni esimerkkinä: minut on ghostattu monta kertaa, ja minä itse olen ghostannut lukuisia ihmisiä. Eli olen samaan aikaan sekä tämän myrkyllisen kulttuurin aiheuttaja, että sen uhri. Minun on siis aika vaikea alkaa ketään moralisoimaan ghostaamisesta, koska teen sitä itsekin.

Ihan mielenkiinnosta, millaisissa tilanteissa olet ghostannut?

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Mitä enemmän pelkoja meillä on, sitä rajatumpi on toimintakykymme. Mitä vähäisempi toimiintakykymme on, sitä vaikeampaa meidän on tavoitella haluamiamme asioita. Jos olemme aidosti halukkaita löytämään seuraa, vaihtoehdot eivät ihan heti lopu kesken. Jos taas ainoastaan tavallaan haluamme seuraa, on helppoa jättäytyä epäaktiiviseksi ja uskotella itselleen kaikenlaista. Kun onnistuu hyväksymään, että  valtaosa ihmisistä on varsin asiallista ja neutraalia väkeä, avautuu meille mahdollisuus myös huomata, että potentiaalisia parisuhteeseen tai seksiseuraksi kelpaavia ihmisiä on ympärillämme jatkuvasti melkoisia määriä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Millä tavalla se mielestäsi erosi nykyisestä? Ei sieltä discostakaan lähdetty rumien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä enemmän pelkoja meillä on, sitä rajatumpi on toimintakykymme. Mitä vähäisempi toimiintakykymme on, sitä vaikeampaa meidän on tavoitella haluamiamme asioita. Jos olemme aidosti halukkaita löytämään seuraa, vaihtoehdot eivät ihan heti lopu kesken. Jos taas ainoastaan tavallaan haluamme seuraa, on helppoa jättäytyä epäaktiiviseksi ja uskotella itselleen kaikenlaista. Kun onnistuu hyväksymään, että  valtaosa ihmisistä on varsin asiallista ja neutraalia väkeä, avautuu meille mahdollisuus myös huomata, että potentiaalisia parisuhteeseen tai seksiseuraksi kelpaavia ihmisiä on ympärillämme jatkuvasti melkoisia määriä!

Niin, useimmat naiset eivät suinkaan ole tyhmiä, miehiä vihaaviahuoria, vaan varsin miellyttäviä, hyviä ihmisiä. Vastaavasti monille miehiin katkeroituneille naisille tuntuu olevan aidosti vaikeaa hyväksyä, että useimmat miehet eivät ole epäluotettavia pettäjäsikoja, vaan hekin varsin miellyttäviä, hyviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Nämä paikat on edelleen olemassa. 

En ole koskaan ymmärtänyt, miksi seuran hakeminen olisi jotenkin monimutkaista. Jos seuran etsimistä miettii rationaalisesti, niin se on aika yksinkertaista. Pitää vaan löytää sellainen tyyppi, josta sä olet kiinnostunut ja pyytää sitä ulos. Mun vinkki parinhakuun on kaiken kiemurtelun ja ihmissuhdepelien lopettaminen. Kannattaa vaan kysyä kiinnostavalta tyypiltä suoraan, niin ei kuluta aikaa turhaan. Torjutuksi tulemista pelätään ihan turhaan. Mun kaikki suhteet on alkanut siten, että sanon Moi mä olen Petra ja olen kiinnostunut sinusta ja se riittää. Kiinnostuksen osoittaminen ei toki aina tuo toivottuja tuloksia, mutta sen avulla ainakin selviää, löytyykö toiseltakin kiinnostusta vai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan oikeassa elämässäkään valitse kumppania jota pitää rumana. Tietyllä tavalla joo esineellistävää tuo swaippaaminen ja muuten en ole eri mieltä mutta minusta on ihan ok swaipata vasemmalle jos jo kuvan perusteella tietää että ei nappaa. Ihan samalla tavalla niitä päätöksiä tehdään tiedostamatta kasvotustenkin.

Toisaalta harvoin kasvotusten on tilanteessa, jossa pitäisi tuosta vaan vieraasta ihmisestä tehdä päätös, kiinnostaako tuo minua seksi- tai parisuhdemielessä. Mulla ainakin kaikki mun parisuhtet on alkanut kaveruuden kautta, niin että no tavattu ihan arkielämän tilanteissa, esim. opiskelu- tai työkaverina, harrastuskaverina, koirapuistossa. Siinä kun ei ole mitään aikomustakaan etsiä paria, tutustuu toiseen luonne, eikä ulkonäkö edellä. Ja jos se luonne miellyttää ja on helppo olla yhdessä kaverina, voi tulla se ihastuskin ihmiseen, jota ei pelkän ulkonäön perusteella olisi ikinä valinnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan oikeassa elämässäkään valitse kumppania jota pitää rumana. Tietyllä tavalla joo esineellistävää tuo swaippaaminen ja muuten en ole eri mieltä mutta minusta on ihan ok swaipata vasemmalle jos jo kuvan perusteella tietää että ei nappaa. Ihan samalla tavalla niitä päätöksiä tehdään tiedostamatta kasvotustenkin.

 

Toisaalta harvoin kasvotusten on tilanteessa, jossa pitäisi tuosta vaan vieraasta ihmisestä tehdä päätös, kiinnostaako tuo minua seksi- tai parisuhdemielessä. Mulla ainakin kaikki mun parisuhtet on alkanut kaveruuden kautta, niin että no tavattu ihan arkielämän tilanteissa, esim. opiskelu- tai työkaverina, harrastuskaverina, koirapuistossa. Siinä kun ei ole mitään aikomustakaan etsiä paria, tutustuu toiseen luonne, eikä ulkonäkö edellä. Ja jos se luonne miellyttää ja on helppo olla yhdessä kaverina, voi tulla se ihastuskin ihmiseen,

Olet ihan täysin oikeassa. Mutta kasvotustenkin sen päätöksen tekee ulkonäön perusteella ihan tiedostamatta, haluaako johonkuhun tutustua vai ei. Sitä ei vaan samalla tavalla ajattele kuin vaikka Tinderissä. Oikeassa elämässä on ihan varmasti pienempi kynnys "swaipata oikealle" (sori :D) myös ne tyypit jotka ei ulkonäöllisesti ihan NIIN paljon miellytä mutta jotka vaikuttaa mukavalta muuten, koska kuvien perusteella ei välity esim. ääni tai olemus tai nauru. Mutta kyllä oikeassakin elämässä ihan vaistomaisesti tietää kun joku on ulkonäöltään sellainen että ei missään nimessä halua seurustella.

Miksi pitäisi ap yrittää väkisin, jos toisen naamataulu ällöttää? 



Makuasia, mutta kokemukseni mukaan se, mikö heti ärsyttää ei tottumisella muutu. Olen naimisissa 7 vuotta sitten nettitreffeillä tapaamani miehen kanssa. Ennen häntä koin monta em syistä kariutunutta suhdetta, ja hyvä niin eipähän aikaa mennyt hukkaan. 

Ettei vain olisi kyse siitä, että sinun kanssasi ei haluta olla, koska olet esimerkiksi lihava tmv, ja pohdit että antaisivat mahdollisuuden minullekin nähdä, kuinka hieno tyyppi olen. Jos näin on, niin ei se vastapuoli sinusta lämpene myöhemminkään. Joku muu varmasti lämpenee kuitenkin...

Kaksi asiaa jotka oli ennen (1980 - 2000) paremmin oli työhaastattelut ja yleensä työn hakeminen sekä deittailu.

Ghostaamista oli jo ainakin 80- luvulla. Muistan hyvin kun olin sopinut treffit jonnekin ja siellä sitten odottelin, eikä tyyppiä näkynyt missään.

 

Nykyisin olen oikeasti tyytyväinen, että tuli käytyä nuokin oppitunnit nuorena. Vieraisiin ihmisiin ei voi luottaa ennenkuin he osoittavat olevansa sen arvoisia. Joskus siihen osoittamiseen menee pitkiäkin aikoja. Ymmärrän kuinka se loukkaa kun ghostataan, ensin olit seissyt puolituntia vesisateessa odotukset korkealla ja sitten menet kotiin yksin ja häpeät omaa hyväuskoisuuttasi. Mutta nuo kokemukset opettavat. Sitä oppii lukemaan varoitusmerkkejä. Sitä oppii ottamaan liian henkilökohtaisesti. Sitä alkaa hyväksymään ettei muut ole sinulle mitään velkaa, etkä sinä heille. Deitit ovat kuin busseja, aina tulee uusi. Jos ei tänään, niin huomenna sitten. 

 

Pelin henki on tämä ja ghostaa sinäkin rohkeasti vaan, aivan kuten muutkin. Ne ihmiset, jotka eivät ghostaa sinua, etkä sinä ghostaa heitä ovat tarkoitettu yhteen.

Et menetä mitään vaikkei ne ghostaavat tai he jotka sinä olet ghostannut henkilöt olekaan elämässäsi. Voin sanoa kokemuksesta ettei minua harmita yhtään enää joku 80- luvulla minut ghostannut tyyppi. Kaikki järjestyi kuitenkin lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Millä tavalla se mielestäsi erosi nykyisestä? Ei sieltä discostakaan lähdetty rumien mukaan.

 

Ei, mutta normaalien mukaan lähdettiin. Nyt on liikaa valinnanvaraa naamoja selaamalla joten "mikään ei kelpaa". 

Deittailu on nykyään hedonistista ulkonäkökeskeistä hetken nautinnon hakemista. Mitään syvällisiä suhteita et saa niiltä miehiltä jotka haluavat vain panna niin monta naista kuin suinkin mahdollista, he eivät tule ikinä seurustelemaan sinun kanssa vakavasti, olet vain yksi monist reistä.

Hyvin sanottu. Markkinavoimat tekee ihmisistä hölmöjä. Häikäilemättömästi käytetään ihmisten heikkouksia edukseen. Tulisi olla koulukuntia jossa osataan istuttaa ihmisten ajattelulle toisenlainen ajattelumalli eikä mukautua pelinappulaksi ja rahoittaa ko ismiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Millä tavalla se mielestäsi erosi nykyisestä? Ei sieltä discostakaan lähdetty rumien mukaan.

Kyllä, sieltä lähdettiin vähän kaikkien kanssa. En oikein tiedä mikä sinusta on rumaa, mutta 80-luvulla ei ollut kaikkea tätä kauneusbisnestä, vaan lähinnä räikeää meikkiä ja permanenttiä. Kauniit ehkä saivat enemmän huomiota, mutta kyllä ihan taviskin löysi seuraa helposti. Muistan kun joskus sanottiin, että 90% ihmisistä menee naimisiin ainakin kerran. Ja siltä se kyllä tuntui. Mieti nyt niitä omia vanhempia sukulaisia, eivätkö he kaikki ole suunnilleen naimissa ainakin olleet,

Vierailija kirjoitti:

Deittailu on nykyään hedonistista ulkonäkökeskeistä hetken nautinnon hakemista. Mitään syvällisiä suhteita et saa niiltä miehiltä jotka haluavat vain panna niin monta naista kuin suinkin mahdollista, he eivät tule ikinä seurustelemaan sinun kanssa vakavasti, olet vain yksi monist reistä.

Vain pienellä osalla miehistä on mahdollisuus "panna niin monta naista kuin suinkin mahdollista". Mutta niin kait tuossa tarkoitutkin kun puhuit niistä miehistä. Se hyvännäköinen mies joka vie sinut sujuvasti treffeille jne, ja joka on ihmeellisesti vielä vapaana, on todennäköisesti yksi niistä miehistä.

Mutta ei siitä sen enempää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin aikaan haluat palata kun jo 1900-luvulla on haettu romansseja lehti-ilmoituksilla?

Luojan kiitos enää nykyään ei ole pakko ottaa sitä minkä naapurista löytää.

Marginaalinen ilmiö. Suurin osa löysi puolisonsa ihan jotenkin muuten. Discosta, töistä, harrastuksista, lomareissulta, lavatansseissa, kaveripiiristä, samalta luokalta tai vaikka riparilta. Usko tai älä, mutta jopa ulkomaalaisiin tutustuttiin ilman nettiä. 

Millä tavalla se mielestäsi erosi nykyisestä? Ei sieltä discostakaan lähdetty rumien mukaan.

Kyllä, sieltä lähdettiin vähän kaikkien kanssa. En oikein tiedä mikä sinusta on rumaa, mutta 80-luvulla ei ollut kaikkea tätä kauneusbisnestä, vaan lähinnä räikeää meikkiä ja permanenttiä. Kauniit ehkä saivat

Mun isä ja sedät olisivat ainakin kaikki nykyaikana ikisinkkuja :D Sen verran epäsosiaalisia ja normaalinnäköisiä miehiä, että ei mitään saumaa olisi pariutua nykypäivänä vaikka varmasti elämässä pärjäisivät tänäkin päivänä raittiina ja ahkerina.