Äidiksi tuleminen 35+ iässä, kokemuksia?

Olin 41, kun lapseni syntyi. Ihan luomuna, tosin kesti 1,5v tärpätä. Raskaus oli erittäin helppo ja lapsi myös. Ei ole ollut jaksamispulmia.

Sain esikoisen 35 v ja toisen 37 vuotiaana, mutta en tuntenut silloin kyllä olevani yhtään vanha. Kaikki meni hyvin, molemmat lapset nukkuivat onneksi tosi hyvin. Synnytykset meni myös hyvin, ei ne mitään helppoja olleet ja leikkausta vaativat laskeumat sain myös. Nekin on nyt korjattu, joten ei mitään valittamista.

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Tuossa iässä tulin kerrasta raskaaksi ja hyvin jaksoin.

Itse sain ekan lapsen 36-vuotiaana. Silloin joku kysyi, miltä tuntui saada lapsi myöhemmällä iällä. En osannut vastata, kysymys oli mielestäni outo.

Seuraavan lapsen sain 39-vuotiaana ja kolmannen eli viimeisen 41-vuotiaana. Kahden jälkimmäisen kohdalla kukaan ei kysellyt enää mitään 😅. Siitäs saivat! 

Ei ole ollut mitään vaikeuksia, mutta mukava se on näin päin - tuli lyhennettyä nollakorkojen aika asuntolainaa. Nyt on lapsilla velaton koti.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Olisin voinut tehdä toisenkin, jos olisin tiennyt, että tämä on niin helppoa. Ikä tuli kuitenkin sitten jo vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia. 

Oma kokemus on se, että tuossa iässä pystyy ihan eri tavalla keskittymään äitiyteen, ei ole kiire mennä omia menoja eikä saada lapsia pois jaloista, koska omaa elämää on saanut elää jo. Ei ole kaipuuta vapaaseen keski-ikään kun on saanut elää vapaan nuoruuden. On sellainen rauha mitä ei olisi ollut nuorempana. Minulla siis näin, toisille tietenkin sopii tulla vanhemmaksi jo nuorempana.

Tulin 40-vuotiaana raskaaksi kertayrittämällä, tosin turvauduin heti ovulaatiotikkuihin joten tiesin milloin kannattaa hommaa yrittää. Raskaus meni oireitta, tosin tuli raskausdiabetes ja istukassakin oli sitten ilmeisesti jotain häikkää mutta kaikki päättyi hyvin. Enempiä lapsia en edes halua, tämä yksi oli toiveissa ja sen sain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia. 

Ei elämästä tiedä koskaan paljonko aikaa kenelläkin on saatika tuleeko mitään lapsenlapsia edes ikinä. Elämä on nyt, huomisesta ei tiedä kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia. 

En ole tuo jota lainasit, mutta itsekkäät ajattelumallit ihmetyttää. Ei omien lasten kanssa ole tarkoitus elää loppuelämää symbioosissa. Myöskään ei voi tietää, mitä mieltä omat lapset lasten hankkimisesta ovat ja saavatko lapsia edes. Niinpä tuollaisilla pohdinnoilla ei ole mitään merkitystä.

Kaverin äiti teki kaverin kolmevitosena, kaveri myös lapsen kolmevitosena, niin ei se mummi paljoa jaksa vilkasta lasta hoitaa. 

Eka lapsi 25-vuotiaana ja toinen 41-vuotiaana. Ekan kanssa oli enemmän jaksamisongelmia ja äitiyteen opettelemista. Toisen kanssa helpompaa monin tavoin. Elämänkoulu opetti ja taloudellinen tilannekin oli parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia. 

Ei elämästä tiedä koskaan paljonko aikaa kenelläkin on saatika tuleeko mitään lapsenlapsia edes ikinä. Elämä on nyt, huomisesta ei tiedä kukaan.

Todennäköisyydet on kumminkin mitä on. Kyllä monia parikymppisiä vituttaa vanhat vanhemmat. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossa iässä tulin kerrasta raskaaksi ja hyvin jaksoin. 

Raskaus ok, ei mitään vaivoja, ei pahoinvointia.  Lapsi oli lempeä ja rauhallinen, tarkasteli maailmaa avoimin silmin. Vaivaton, oppivainen.

Nyt on nuori aikuinen, kiva, mukava tyyppi. Oli helppo vauva joo. Smanaikäinen serkku, sama asia!

Eka lapsi 36v, ja toinen 40v. Hyvin jaksoi. Oli kertynyt säästöjä ja lainat oli maksettu, joten lasten kanssa pystyi olemaan kotona vähän pidempään. 

Tulin raskaaksi 38-vuotiaana, täysin "vahinko" oli.

Minun ei olisi pitänyt voida saada lasta. Olin vuosia ennen tätä lapsettomuustutkimuksissa, tutkittiin munasarjojen kunto ja todettiin että toinen täysin tuhoutunut, toisesta jäljellä jotain riekaleita. 

Sairastin nuorena vatsakalvon tulehduksen umpilisäkkeen puhjettua.  Siitä seurasi sitten vakava tulehdustila ja olin sairaalassa antibioottitipassa ensin ja liikkumiskiellossa.

No, myöhemmin sitten menin naimisiin poikaystäväni kanssa ja elettiin siinä uskossa että lapsia ei sitten tule. Ehkäisyä ei käytetty.  Meni vuosia ja kuten sanoin 38-vuotiaana kuukautiset jäi yhtäkkiä pois.  Kun ei alkanut kuulua tein raskaustestin vaikka en hetkeäkään uskonut että se sitä voisi olla. Testi näytti plussaa.

Seuraavaksi gynekologille joka sanoi että voi olla että raskaus on alkanut kohdun ulkopuolella ja passitti ultraan. Siellä tulos oikeassa paikassa on.  Lääkäri kysyi haluanko pitää lapsen ja sanoin että jos noin päättäväinen on, niin taatusti pidän, johon lääkäri että koskaan ei saa sanoa ei koskaan ja nauroi päälle.  Siitä jäi minulle tunnuslause.

Tyttö syntyi kuukautta ennen 39. syntymäpäivääni.

 Terve tyttö, 3990 grammaa ja 51 cm.  Tummat pitkät hiukset joita osastolla kovin ihailtiin, ja hymykuopat molemmissa poskissa.  Minun ihmelapseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko katuneet, että lapsenteko jäi niin myöhään?

Missä mielessä? Kun tein lapset, minulla oli jo hyväpalkkainen vakityö ja omistusasunto. Olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni haluamansa harrastukset eikä jaksamisessa ole ollut mitään ongelmia, lapsetkin ovat tällä hetkellä teinejä.

Mutta sulla on vähemmän aikaa viettää heidän kanssaan elämän aikana etkä välttämättä näe lapsenlapsia. 

En ole tuo jota lainasit, mutta itsekkäät ajattelumallit ihmetyttää. Ei omien lasten kanssa ole tarkoitus elää loppuelämää symbioosissa. Myöskään ei voi tietää, mitä mieltä omat lapset lasten hankkimisesta ovat ja saavatko lapsia edes. Niinpä tuollaisilla pohdinnoilla ei ole mitään merkitystä.

Itsekästä se niiltä vanhoilta vanhemmilta on tehdä lapsia, jotka jo parikymppisinä joutuu miettimään mahd vanhemman muistisairauksia ja muita, kun toisten vanhemmat on virkeitä neli viiskymppisiä. Vanhempien kuolematkin tulee monelle eteen kun itse vielä opiskelee. 

Liian vanha. lapselle todennäköisesti kehittyy jonkin näköinen vamma tai sairaus... olisit vain hommannut ajoissa kissojen sijaan