Kun vanhemman etenevä sairaus ahdistaa

Sairaudet on osa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Sairaudet on osa elämää.

Todella lohduttavaa. kiitos tästä.

Asuuko kotona? 

No älä ole tekemisissä. 

Sama täällä . Alzheimer todettu ja eteneminen rajua.

Mitäs kun on kyse puolisosta :( Täällä niin

Pitäisikö sun turvautua nyt muihin, sukulaiset, tutut tai tuntematon silti luotettava, kun tämä vaihe on. Joskus jutella puhelimessa vaihtaen kuulumisia muiden kanssa. Ja omaa aikaa, muun ajattelua. Muuten ahdistus vaan kasvaa tai velloo siinä. Ellei sitten ole jotain apua mitä viet ja miten voi auttaa, järjestellä kodin sairaalle sopivaksi. Vai sukulainen tekee sitä. Kuulostaa kyllä ahdistavalta, monikin voi kokea samaa. Löytyy ehkä joku toivo tai positiivinen, jossain.

Siinä joutuu tekemään tietynlaista luopumista. Onhan se surullista ja raskasta seurata.

Kun oma äiti kuoli, vaikka olikin suht nuori vielä (60v), tuntui, että henkisesti olin jos tehnyt luopumistyön. Ei ollut enää sitä samaa äitiä kuin ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Sairaudet on osa elämää.

Niin on sekin jos joku jyrää lapsesi maasturillaan lätyksi, muista tämä viisaus silloin. 

Vierailija kirjoitti:

Sairaudet on osa elämää.

Monet ikävät asiat ovat osa elämää, ei se silti sitä tarkoita, että ne on helppo käsitellä ja kohdata. Monenlaisia tunteita tulee käytyä läpi.

Olen pahoillani.

Ettekö saisi kotipalvelua päivittäin käymään, mun äiti alkoi keväällä käyttäytyä oudosti, oli harhainen, saimme kotipalvelun ensin aamuin illoin, nyt  4 kertaa päivässä ja ruokapalvelun  4 pv / vk, itse käyn hänelle kaupassa  ostamassa leipää, leikkelettä, maitoa ym  ja pyykkään kerran viikossa. Alunperin tein huoli ilmoituksen.q