Voiko kateus katkaista ystävyyssuhteen?

ihmisiä, joihin voi luottaa, ymmärtää paremmin ja ei arvostele ketään

että heillä on tämä tilanne. Ap:tä ärsyttää, kun ystävällä on paremmin, mutta ei hän sanonut, ettei ystävä olisi empaattinen ja kuunteleva.

mutta edelleen tuntuu, että olen vain masentuneempi kun kyläilen ystävälläni tai tapaan häntä muuten. En voi olla vertailematta elämäämme heidän elämäänsä. Tuntuu että olisi helpompi seurustella vertaistensa, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.

Koko ajan hän esitti kuinka hienosti, upeasti, loistavasti ja paremmin hänellä on asiat kuin muilla. Ei sitä jaksa pitemmän päälle. Jos itse haluaisit puhua omista vaikeuksistasi, toinen on vain ylimielinen, ei minkäänlaista empatiaa. Ja kun jokaisella ne omat vaikeutensa on, ja jos niistä ei voi puhua, niin se on filmaamista. Heitä tuollainen "täydellinen" ystävä pois silmistäsi, ja etsi sellainen jonka kanssa voi puhua.

Mulla on katkeamassa välit vanhaan hyvään ystävään ja kesti pitkään ennen kuin tajusin kunnolla, mikä hiertää. Hänellä taitaa olla huono itsetunto ja hän on kateellinen, ei vain minulle vaan hyvin monelle muullekin.

Hölmöintä on se, että elämäni ei ole ollut mitään luksusta ja ei tässä oikeasti olisi kauheasti kateuden aihetta. En ole varakkaampi tai mitään sellaista. Minulla on ollut suuriakin huolen aiheita elämässäni ja olen esim. menettänyt jo nuorella iällä läheisiä ihmisiä. Jos nyt kenenkään vaikeuksia voi verrata, niin sanoisin, että minulla on ollut suurempia vaikeuksia kuin ystävälläni.

Mutta on muutamia asioita, joita hän selvästi kadehtii. Yksi on onnellinen parisuhde. Omassa suhteessani tehdään asioita yhdessä ja ystäväni miessuhteet jostain syystä ovat aina sellaisia, että miehelle riittää se, että asutaan yhdessä, näiden miesten mielestä ei tarvitse harrastaa tai käydä missään yhdessä. En tiedä, miksi ystäväni kuitenkin aina jää näihin suhteisiin.

Toinen liittyy jotenkin siihen, että olen avoimempi ja sosiaalisesti rohkeampi kuin hän. Nuorena oli ehkä toisinpäin, mutta tilanne on muuttunut ja ystäväni on jotenkin vaikea hyväksyä sitä.

Ystävälläni on ihmeellisiä juttuja siitä, mitä kukin muka kadehtii ja hän on ihan suoraankin sanonut kadehtivansa joitakin asioita.

Esim. nuorempana loukkaannuin, kun ystävä ihan suoraan sanoi, ettei tykkää siitä, että mulla on mies ja hänellä ei. Tilanne oli siis sellainen, että kummallakaan ei siihen aikaan ollut mitään vakavaa seurustelua tai suhdetta ja mulla sitten oli sellainen muutaman kuukauden juttu yhden kundin kanssa. niin piti sitten sitäkin kadehtia.

Lisäksi mua on alkanut ärsyttää se, että ystävä on hirveän empaattinen silloin, kun toiselle sattuu jotain ikävää, mutta ei pysty yhtään iloitsemaan, jos jollekin sattuu jotain hyvää.

Loukkaannuin myös kolmannen ystävämme puolesta, kun hänellä oli häät. Tämä kateellinen ystävä oli sitten kaupungilla tavannut morsiamen äidin, joka oli vähemmän kauniiseen sävyyn puhunut häistä. Minusta ystäväni olisi voinut pitää nämä puheet omana tietonaan, mutta eikö hänen sitten pitänyt häiden alla juoruta morsiamen äidin ikävistä sanoista kaikille. Mulle tuli tosi tympeä ja tylsä fiilis tästäkin.

Mua harmittaa ihan hirveästi se, että vanha ystävyys on jäämässä, mutta ilmeisesti on pakko hyväksyä se, että joskus ihmiset vaan kasvaa erilleen.

Näin jälkikäteen ajatellen paras lapsuudenystäväni todennäköisesti katkaisi kaiken yhteydenpidon kateuden vuoksi. Meillä ilmeisesti oli silloin asiat paremmin kuin heillä, ja joku juttu sitten vaan oli liikaa.

Sittemmin puntit ovat tasoittuneet, ja enemmänkin, mutta ystävyytemme ei ole enää palannut.

Surullista.

niitä voi olla mahdotonta tai ainakin vaikeaa korjata myöhemmin. Tilanteet voivat myös muuttua.

mutta edelleen tuntuu, että olen vain masentuneempi kun kyläilen ystävälläni tai tapaan häntä muuten. En voi olla vertailematta elämäämme heidän elämäänsä. Tuntuu että olisi helpompi seurustella vertaistensa, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.

mutta edelleen tuntuu, että olen vain masentuneempi kun kyläilen ystävälläni tai tapaan häntä muuten. En voi olla vertailematta elämäämme heidän elämäänsä. Tuntuu että olisi helpompi seurustella vertaistensa, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.

Ei tuo kuulosta kateudelta, vaan siltä ettei teillä ole yhteisiä asioita. Mistä puhutte?

Jos tapatte kahdestaan kahvilassa, niin onko se omaisuus ja muut siellä läsnä? Puhutteko musiikista, leffoista vai hänen elämänsä ihanuudesta? Jos ei niin en ymmärrä ongelmaa.

Mieti aiheuttaako kateus sinussa ärtymystä tai vihaa ystävääsi kohtaan, vai onko vaan niin ettei ole enää yhteisiä mielenkiinnon kohteita.

Itse en ole kateellinen, mutta sen vuoksi en kyllä jaksaisikaan sitä, jos toinen olisi minulle kovin kateellinen. En voi pyydellä elämääni keneltäkään anteeksi sen vuoksi, että hänellä on heikommin asiat.

sen pelossa, että se aiheuttaa toisessa kateutta. Ja siis en nyt tarkoita mitään shoppaamisella kehuskeluja yms. älytöntä, vaan esimerkiksi perheestä ja ajanvietosta puhumista.

Itse en ole kateellinen, mutta sen vuoksi en kyllä jaksaisikaan sitä, jos toinen olisi minulle kovin kateellinen. En voi pyydellä elämääni keneltäkään anteeksi sen vuoksi, että hänellä on heikommin asiat.

onko se sen arvoista? EIkö mieluummin kannattaisi työstää noita kateudentunteitaan niin että niistä pääsisi yli?



t. eräs, joka on vastaavassa tilanteessa kuin ap

että olen vain kyllästynyt kuuntelemaan hänen elämäänsä. Omastani en kauheasti viitsi puhua. Hän taas puhuu miellään omista ja perheensä asioista. Ehkä me sitte kuitenkin ollaan vaan niin erilaisia.

hän vertailee.



Minä elin pelossa vuosikausia. En koskaan kertonut sisarelleni mitään myönteistä elämästäni. Pelkäsin hänen reaktiotaan.



Kun sitten aloin olla oma itseni rohkeasti myös hänen kanssaan, hän todellakin pillastui täysin.



2

että olen vain kyllästynyt kuuntelemaan hänen elämäänsä. Omastani en kauheasti viitsi puhua. Hän taas puhuu miellään omista ja perheensä asioista. Ehkä me sitte kuitenkin ollaan vaan niin erilaisia.

Mietin vaan ajatteleeko hän samoin. Ehkä häntä kiinnostaa sinun elämäsi, mutta koska et puhu siitä, niin hän puhuu omastaan.

Riippuu ystävyyden laadusta, mutta mitä jos sanoisit hänelle jotain? Häviääkö siinä mitään?

Tavallaan mikä tahansa pitkä kaveruussuhde on ikävä jos se loppuu. Kerro hänelle että sinulla on ajoittain vaikeaa, niin ehkä hänkin avautuu?

Ei hänenkään elämänsä välttämättä ole niin ruusuista kun ajattelet?

Oma ystävyyssuhteeni katkesi äsken.

Tällä ystävälläni ei asiat ole olleet ainakaan hänen mielestään koskaan kovin hyvällä tolalla. Kiireitä aina, kavereita liikaa, menneisyys painaa yms. Itselläni asiat ovat paremmin.

Parisuhdettakin mietittiin jonka jälkeen päädyttiin ystävyyssuhteeseen. Tämän jälkeen hän alkoi puhumaan kanssani aina vain vähemmän ja joskus hän mainitsi vain huonot asiat.

Minulle tutuksi tullut henkilö, lempeä ja joskus äkäinen, oli muuttunut äkäisemmäksi.

Parisuhde exän kanssa jatkui.

Halusin auttaa häntä ja tukea. Vastaukseksi tähän tuli äkäistä puhetta ja *hylkää minut* asioita.



Kaikki ihmiset eivät avaudu.

Ystävyyssuhteita kannattaa miettiä.

mutta edelleen tuntuu, että olen vain masentuneempi kun kyläilen ystävälläni tai tapaan häntä muuten. En voi olla vertailematta elämäämme heidän elämäänsä. Tuntuu että olisi helpompi seurustella vertaistensa, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.

Koko ajan hän esitti kuinka hienosti, upeasti, loistavasti ja paremmin hänellä on asiat kuin muilla. Ei sitä jaksa pitemmän päälle. Jos itse haluaisit puhua omista vaikeuksistasi, toinen on vain ylimielinen, ei minkäänlaista empatiaa. Ja kun jokaisella ne omat vaikeutensa on, ja jos niistä ei voi puhua, niin se on filmaamista.

Heitä tuollainen "täydellinen" ystävä pois silmistäsi, ja etsi sellainen jonka kanssa voi puhua.

Jos ystävykset ovat kovin eriarvoisessa asemassa. Toisella on töitä, omaisuutta, onnellinen parisuhde, fiksut lapset, ihana talo, kivoja harrastuksia ja kaikki aina niin ihanasti. Ja toisella ihan päinvastainen tilanne. Kestääkö ystävyys? Meillä ei taida kestää. Tuntuu, että olisi helpompi elää omaa elämää ilman noin täydellistä vertailukohdetta.

En usko, että ystäväsikään niin tekee. Tai jos tekee, niin sitten ymmärrän halusi katkaista ystävyys.

Kannattaa myös miettiä, että jokaisella meistä on ristimme kannettavana. Ystävälläsi saattaa olla ne vaikeudet osuneet jo lapsuus ja nuoruusvuosiin. Esim. omalta kohdaltani tuntuisi kovin epäreilulta, jos joku hylkäisi minut siksi, että nyt menee hyvin. Kun itsellä on taustalla masennuksia, itsemurha-aikeita, seksuaalista hyväksikäyttöä, lapsuuden perheväkivaltaa. Miehellä puolestaan linnassa istumista ja huumetausta.

Nämä on siis asioita, joita kukaan ei meistä tällä hetkellä missään nimessä uskoisi, olemme menestyneitä ja kohtuullisesti varallisuuttakin jo löytyy, sekä 3 fiksua ja ihanaa lasta.

TOivottavasti sait ap. miettimisen aihetta.

mutta edelleen tuntuu, että olen vain masentuneempi kun kyläilen ystävälläni tai tapaan häntä muuten. En voi olla vertailematta elämäämme heidän elämäänsä. Tuntuu että olisi helpompi seurustella vertaistensa, samassa tilanteessa olevien ihmisten kanssa.