Onko kenenkään muun pitkässä parisuhteessa tapana käydä syvällisemmät keskustelut kirjallisena?

Ei ole. Puhumalla olemme hoitaneet yli 35 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Puhumalla olemme hoitaneet yli 35 vuotta.

Olisko 35-vuotta sitten ollut mahdollista vetää whattsapin kautta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Puhumalla olemme hoitaneet yli 35 vuotta.

Olisko 35-vuotta sitten ollut mahdollista vetää whattsapin kautta?

Eipä silloin ollut whatsappeja ja kumpikin meistä haluaa nähdä toisen tunnereaktiot kasvoilta keskusteltaessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Puhumalla olemme hoitaneet yli 35 vuotta.

Olisko 35-vuotta sitten ollut mahdollista vetää whattsapin kautta?

Paperi ja kynä oli sentään keksitty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Puhumalla olemme hoitaneet yli 35 vuotta.

Olisko 35-vuotta sitten ollut mahdollista vetää whattsapin kautta?

Eipä silloin ollut whatsappeja ja kumpikin meistä haluaa nähdä toisen tunnereaktiot kasvoilta keskusteltaessa.

Eli ei ollut vaihtoehtoja. 

Ei ollenkaa huono asia, jos toinen tai molemmat teistä ei osaa sanoittaa tunteitaan vaan kirjoittaa ne paremmin.

Meillä on silloin, jos on jotain arkaluontoista asiaa tai asiaa joka voisi muuttua riidaksi ja jos silloin on teini kotona, niin silloin käydään watsup keskusteluja.

No vasta puolitoista vuotta ja etäsuhde kyseessä,mutta kyllä. Mies tätä selvästi suosii. Toisaalta on melko äkkipikaista sorttia, niin tällä tavoin saa enemmän aikaa pohtia ja jäsennellä ajatuksiaan ettei päästelee niinkovasti sammakoita suustaan...itse suosin kasvokkaisia keskusteluja. 

Ei kyl me hoidetaan asiat ihan puhumalla. Rauhallisesti kun molemmat miettii ennen ku puhuu niin ei tuu väärinymmärryksiä ja lähentää. Kirjoittamisessa on aina isompi riski väärinymmärryksille kun ei nää ilmeitä ja eleitä. 

No ei ole, onneksi. Ikuisena muistona kaikki väännöt arkistoituna... Ei ihan tervettä 🙄

Meillä onnistuu ihan puhuminen ja jopa satunnainen riitelykin.

Mä ilmaisen itseäni paremmin kirjoittamalla, mutta mies ei pidä viestittelystä, koska hänellä on lukihäiriö ja kirjoittaminen ei ole hänelle ominta. Hänen kanssaan olen sitten joutunut opettelemaan sanoittamaan ja käymään tunteitani läpi ihan puhuen.

Ehkä viestittely ja kirjoittaminen on ollut itselleni helpompaa aiemmin siksikin, että on tuntunut hävettävältä näyttää tunnereaktioitaan, jotka nyt kasvoilta tietenkin näkyvät. Puhelimessa vakavien keskustelujen käyminen taas on minulle pahin mahdollinen tapa, kun ääni kuuluu mutta toista ei näe. 

Puhumalla hoidetaan asiat. En kyllä jaksaisi mitään viestirumbaa. 

Ei ole ollut koskaan käytössä. Mutta seuraavassa tehdään kirjallisena ja allekirjoitettuna kaikki se mistä yhdessä on sovittu/päätetty.

Nainen ei ikinä riko tekemiään sopimuksia vastaan, hän vain muuttaa mielipidettään.

M67v

Olen kirjoittanut ihan kirjeitä joskus, kun on oikein mennyt pata jumiin eikä puhumisesta ole tullut mitään, ollaan vaan kiihdytty ja riidelty uudestaan.

Oli siitä apuakin, kun sai tavallaan rauhassa selittää oman kantansa, joskus emme silti olleet samaa mieltä jostain aiheesta, mutta pääasia, että aina sovittiin.

Puoli vuosisataa takana. 

Minulle kirjoittaminen on luontaista, mutta voin puhuakin, nyt aikuisena se sujuu ongelmitta. Mutta joskus on vastapuoli, joka ei halua puhua eikä kirjoittaa. 

Meillä on kyllä käytössä molemmat. Ei siksi, että preferoitaisiin kumpaakaan. Vaan siksi, että mies on töiden vuoksi välillä pitkiä aikoja poissa ja välillä viestit vaan on fiksuin vaihtoehto. Mutta ei me molempien ollessa kotona mitään viestejä lähetellä.