Voi sorbitoli, ym. makeutusaineet sentään! Mitä voimme tehdä?
Ärsyttää, että nykyää pitää laittaa sorbitolia niin moniin valmisteisiin. Esim. sinkkiin. Olin kauan etsinyt imeskeltävää sinkkivalmistetta, sillä nieltävä sinkki ärsytti vatsaani. Vihdoin löysin sen noin vuosi sitten. Makeutusaineena oli pelkkä ksylitoli. Kun se loppui, ostin uuden vastaavan pakkauksen enkä tarkastanut, onko tuoteseloste muuttunut.
Heti mausta huomasin, että jotain häikkää on ja luin tuoteselosteen. Se oli pilattu, eli siihen oli lisätty sorbitolia, jota minun eikä monen muunkaan vatsa kestä.
Myös monissa lapsille tarkoitetuissa imeskeltävissä tai nestemäisissä vitamiineissa on tosi paljon makeutusaineita, kuten myös maitohappobakteerivalmisteissa. Niitä käyttävät usein he, joilla on jo valmiiksi huono vatsa ja monilla vatsakivut vain pahenevat.
Viime vuosina on saanut usein lukea, että nuorten ihmisten ja lasten vatsavaivat ovat lisääntyneet huolestuttavasti. Olisikohan yksi syy nämä makeutusaineet, jota lisätään mm. moniin sokeria sisältäviin tuotteisiin.
Miksi ihmeessä niitä lisätään? Vältetäänkö niillä jotenkin sokeriveron aiheuttama makeiden tuotteiden hinnannousu, eli voidaan myydä esim. karkkia edelleen edullisesti, kun niissä ei ole sokeria niin paljon kuin ennen, vaan makeutta on korvattu erittäin epäterveellisillä makeutusaineilla? Tutkailin irtokarkkien tuoteselosteita. Niissäkin on nykyään useimmissa makeutusaineita, varsinkin sorbitolia. Itse en karkkia juurikaan syö, paitsi jouluisin jonkun verran.
Moni kulkee lääkärissä vatsavaivojensa vuoksi. Kuinka monelta kysytään, oletko syönyt makeutusaineita sisältäviä tuotteita, ei minulta ainakaan koskaan.
Please, yrittäkää vaikuttaa elintarvike- ja lääketeollisuuteen, että makeutusaineiden käyttöä vähennettäisiin, kiitos.
T. erittäin herkkävatsainen, mutta terveellisesti syövä henkilö
Kommentit (8)
Hyvä että teit aloituksen. Näitä pitää boikotoida.
Itse olen pahimmillaan oksentanut kun olen juonut tietämättäni zero kokista (siis piti olla normaalia sokeriversiota jota juon ilman ongelmia).
Toivottavasti noiden keinomakeutusaineiden käyttö vähenisi mutta valitettavasti taitaa vaan lisääntyä.
Juu. Apteekin tuotteissa voi olla makeutusaine, makuaine ja muita. Kipeänä tai muutenkin se voi maistua keinotekoisen äitelältä. Ja monen vatsa ei tykkää makeutusaineista. Aika huolella saa miettiä.
Voi voi kun sitä ollaan taas niin herkkiä. Syö porkkanaa.
Vierailija kirjoitti:
Valta on isoilla firmoilla. Ei niille mitään voi. Monia ruokia mainostavat terveellisiksi, vaikka ne ovat ihan muuta.
Apteekissa myytävää kuitulisää on kahta mallia. Normal on sorbitolilla makeutettu. Sensitive on makeuttamaton. Monella sokerialkoholit aiheuttavat pitkäänkin kestävää ripulia. Mielestäni olisi kohtuullista, että noissa kuitulisissä olisi siinä niin sanotusti mormaalissa maininta sorbitolista suurella. Hullua, että monille tuskia aiheuttava versio noista on se normaali ja ripulia aiheuttamaton on tarkoitettu herkkävatsaisille.
Todellakin on hullua, että jopa ns. vatsanhoitotuotteisiin laitetaan vatsaoireita pahentavia makeutusaineita ja myös pienten lasten vitamiineihin ja maitohappobakteereihin. Pitäisi ehdottomasti olla isolla merkintä, että tuote sisältää makeutusaineita, joista on osa on todella haitallisia monille.
Olimme eilen reissun päällä ja tuli nälkä. Kävimme eräässä isossa marketissa, sillä tarkoitukseni oli ostaa kanasalaatti. Kuinkas ollakaan, kanasalaattiin oli laitettu glukoosi-fruktoosisiirappia. Joissain salaateissa oli sakkariinia. Jäi salaatit ostamatta. Menimme Abc:lle syömään ja valitsemissamme annoksissa ei ollut makeutusaineita. Syömisten valinta mennyt hankalaksi, jos aikoo makeutusaineita välttää. Aina ei ruokia voi tehdä itse.
Valta on isoilla firmoilla. Ei niille mitään voi. Monia ruokia mainostavat terveellisiksi, vaikka ne ovat ihan muuta.