Tunnetko iloisia ihmisiä?

Outo kysymys. Ihmisethän ovat yleensä iloisia. Mörököllit ovat sitten asia erikseen ja antavat itsestään kiusallisen kuvan.

Joo, mun kesätyökaverit! Me ollaan iloista joukkoa 😄

Sehän on yksi temperamenttipiirre eli synnynnäinen ominaisuus, onko mielialan perustila iloinen ja aurinkoinen vai synkkä ja pessimistinen. Toki elämäntilanteet vaikuttaa, harvaa iloista optimistiakaan naurattaa jos on juuri todettu syöpä tai saanut potkut, ja toisaalta patamusta pessimistikin voi ainakin jonkin aikaa olla iloinen jos saa ylennyksen, ylimääräistä rahaa tai jonkun projektiin valmiiksi menestyksellä. Mutta se perusolotila kun ei ole mitään erityistä vaihtelee temperamentin mukaan.

Meillä lapsuudenkodissa mä olin jo syntyjäni se synkkä mörrikölli, ja veljeni taas aina energinen ja iloinen ja aurinkoinen. Näistä tulee hauskasti myös itseään vahvistavia juttuja, koska ihmiset reagoi synkkään ja kitisevään lapseen tylymmin kuin aurinkoiseen. Niinpä se aurinkoinen saa kokemuksia, että ihmiset on ihania ja tykkää hänestä, hän itsekin on siis varmaan ok. Minunlaiseni synkkis taas saa lapsesta asti tylyyttä ja ihmettelyjä, että mitä se nyt taas on naama väärinpäin ja kitisee, ja oppii siis että ihmiset on tympeitä ja minä itse olen täysin viallinen kun en kelpaa.

Oletko mörökölli? Pidätkö myös mykkäkoulua? Ahdistavaa eikä todellakaan kivaa. Yritä muuttua ja ottaa joku ilo irti elämästä!

Erittäin vähän tunnen. Yhden ehkä.

Olen aina miettinyt, mitä tietyt ihmiset voittavat sillä, että ovat hymyttömiä ja ilottomia. Toki itsellänikin mielialat vaihtelevat, mutta perusolotilani on hymyilevä ja ystävällinen. Jos tulee vastaan ihmisiä, jotka käyttävät sitä hyväkseen, en ole enää heidän kanssaan tekemisissä.

Voisitteko valaista minua, miksi ilottomat ovat ilottomia ja hymyttömiä?

Voi oppia mörökölliydestä pois, jo haluaa