Tietääkseni mummini ei koskaan juuri puhunut sodassa kuolleesta veljestään eikä käynyt tämän haudalla. Muuten mummi oli perhekeskeinen.
Olen löytänyt mummin kuoleman jälkeen hänen veljensä haudan sankarihautausmaalta. Sinne olen kukkia ja kynttilöitä vienyt. Muilla kokemusta vastaavasta sodassa menehtyneistä ja heidän unohtamisesta?
Kommentit (6)
Jos eivät olleet läheisiä, oliko ikäeroa?
Ehkä oli kiusaamista tai jopa hyväksikäyttöä? Näistähän ei menneinä aikoina puhuttu, nykyäänkin vaikea aihe. Ehkä mummisi oli helpottunut kun veli kuoli?
Ehkä hän ajatteli kuten monet muutkin nykyisin, ettei se veli siellä haudassa ole, vain pelkkä ruumis. Veli, eli sielunsa tai henkensä, jossain muualla. Saattoi hyvinkin paljon muistella häntä ja sytyttää kynttilän. Tunnen muutamankin ihmisen jotka eivät koskaan käy esim. vanhempiensa haudalla juuri tuosta syystä.
Saattoi olla niin katkera menetys, että mummosi halusi tietoisesti vaieta asiasta. Oma karjalaismummoni menetti molemmat veljensä sodassa ja silloin kuin harvoin puhuttiin asiasta, niin hänellä selvästi nousi pala kurkkuun ja pidätti kyyneleitä. Sota on julmaa.
Ehkä oli eläessään ikävä ihminen. Yleensä niitä rakkaita ihmisiä muistetaan.