Koska Humisevassa harjussa "alkaa tapahtua" ja

Ei siinä nyt niin hirveän paljoa tapahdu, mutta toisaalta kuitenkin tapahtuu. Lue ihmeessä loppuun!

Jos odotat ammuskelua, nyrkkejä ja suoraa seksiä niin ei ole tulossa. Tunteiden paloa, intohimoa ja kärsimystä sen sijaan on jo tuossa vaiheessa alettu kokea.

Nimenomaan, mitään actionia siinä ei sinänsä ole, mutta tunteiden paloa senkin edestä. Muistan kun se oli PAKKO lukea yläasteella (lukiossa?) ja ahdisti aivan älyttömästi etukäteen, sellaista soopaa... Mutta kun pääsin "sisään", en malttanut millään laskea käsistäni. Siitä tuli mulle rakkain kirja ever. ?

Lisäksi olin äärimmäisen pettynyt, kun ei siinä ollutkaan perinteistä hyvää, kunnollista naista (rakkauden kohdetta) ja synkkää mutta pohjimmiltaan jaloa miestä (hurjaa rakastajaa). Heathcliff oli kaikkea muuta...



Kaikki meni Humisevassa Harjussa ihan väärin, ei tullut selkeitä tapahtumia, jotka selvästi ja kauniisti veisivät pääparin yhteen.



Inhosin koko kirjaa näin ollen ihan viimeisille sivuille asti ja sitten vaan ihan lopussa se jotenkin lumosi täysin mut. Upea, mahtava, kaikkien aikojen rakkausromaani, jonka luen yleensä kerran vuodessa vähintään!



Se vaan ei avaudu niin helposti, kuten esim. Jane Eyre tms, mutta on kompleksisuudessaan jotenkin vangitseva! Lue ap sitkeesti loppuun vaan:)

lukenut kirjan vuosia sitten suurin odotuksin, mutta petyin kyllä. Ehkä siinä oli puolensa, mutta ne ihmiset oli muistaakseni jotenkin ihan kipeitä ja vastenmielisiä...

lukenut kirjan vuosia sitten suurin odotuksin, mutta petyin kyllä. Ehkä siinä oli puolensa, mutta ne ihmiset oli muistaakseni jotenkin ihan kipeitä ja vastenmielisiä...

joo, eihän se nyt mitään barbara cartlandia ole, eikä nora robertsia, mut jotkut ois sitä mieltä, että se on noita enemmän...

ja olen lukenut paljon.



Mutta kyllä siinä alkaa tapahtua. On ikään kuin 3 päätapahtumaa, mutta niiden välissä on kyllä aika paljon "rauhallista" kuvailua.



Ei nyt kesken kannata jättää, sehän on merkittävä teos. Romanttisen minä en kyllä sitä pidä.

Romanttisen minä en kyllä sitä pidä.

eikös kuitenkin ole?

samaan kategoriaan Anna Kareninan ja Kotiopettajattaren romaanin kanssa; ei kiitos!

en kyllä muutenkaan ole minkään rakkausromaanien ystävä, Tuulen viemääkin inhosin :D

Mua miellyttää esim. Sudenmorsian, Dorian Gray yms.

lukenut kirjan vuosia sitten suurin odotuksin, mutta petyin kyllä. Ehkä siinä oli puolensa, mutta ne ihmiset oli muistaakseni jotenkin ihan kipeitä ja vastenmielisiä...

ja tarinakin sinänsä sopii kyllä romanttiseen kategoriaan. Mutta henkilökohtaisesti koin, että henkilöhahmot eivät ole varsinaisesti ihmisiä, vaan ikään kuin joidenkin ihmiselämässä tai luonnossa vaikuttavien voimien personifikaatioita, ja tarina kuvasi näiden voimien välistä dynamiikkaa. Ja minusta romantiikkaan kuuluu psykologisesti aidot henkilöhahmot tai sitten psykologisten tyyppien henkilöitymät, minusta Heathcliff ja Kathy olivat enemmän "filosofisia" tyyppejä...en nyt taida saada tätä selitettyä tarpeeksi hyvin mutta noin siis koin ko. teoksen.

t. se edellinen

Romanttisen minä en kyllä sitä pidä.

eikös kuitenkin ole?

olen itse samaistunut tosi vahvasti Kathyyn, ja tietyssä mielessä minun elämässäni on myös nuo mieshahmot, vaikka onneksi sadasosalla tuosta temperamentista. Romanttiseksi tarinan tekee rakkauden saavuttamattomuus, tarinan lohduttomuus ja kuitenkin se uskollisuus. Siinä jotkut tusinaromanssit kalpenevat, eihän niissä rakkaus ole kuin tarpeen tyydytystä, ei kaikkinielevää kaipuuta. Kathyn ja Heathcliffin rakkaus oli kuitenkin todellista, koska he oikeasti tunsivat toisensa, kasvoivat yhdessä, ja oli oikeasti ihan luonnollista, että Kathy halusi elämässään kokea muutakin, vaikka se sitten tuntuisikin siltä, että piti amputoida puolet sydämestä.

samaan kategoriaan Anna Kareninan ja Kotiopettajattaren romaanin kanssa; ei kiitos!

Minä tykkään ko. kirjasta kovasti :) Ei ole helppo lukuinen kylläkään että kevyttä iltalukememista siittä ei saa!

olen itse samaistunut tosi vahvasti Kathyyn, ja tietyssä mielessä minun elämässäni on myös nuo mieshahmot, vaikka onneksi sadasosalla tuosta temperamentista. Romanttiseksi tarinan tekee rakkauden saavuttamattomuus, tarinan lohduttomuus ja kuitenkin se uskollisuus. Siinä jotkut tusinaromanssit kalpenevat, eihän niissä rakkaus ole kuin tarpeen tyydytystä, ei kaikkinielevää kaipuuta. Kathyn ja Heathcliffin rakkaus oli kuitenkin todellista, koska he oikeasti tunsivat toisensa, kasvoivat yhdessä, ja oli oikeasti ihan luonnollista, että Kathy halusi elämässään kokea muutakin, vaikka se sitten tuntuisikin siltä, että piti amputoida puolet sydämestä.

kun itse koin niin eri tavalla. Mutta nyt muistelin kirjaa tarkemmin, itse asiassa minusta "romanttisuutta" häiritsi myös se (tai minun romanttisuus-käsitystäni), että Heathcliff ei "myöhemmässä vaiheessaan" oikeastaan mielestäni halua juuri Kathya (aluksi kyllä), haluaa vain voittaa ja kostaa, mikä näkyy myös hänen toiminnastaan Kathyn tyttären kanssa. Mutta näin ne asiat voi kokea eri tavoin. Ehkä johtuu siitä, että itse en taas pysty yhtään samastumaan Kathyyn.

t. 12

yllätti minut aikanaan täysin!



Odotin hempeää rakkaustarinaa, mutta sain jotain aivan muuta. Rakastuin teokseen täysin! Ei tosiaankaan perinteinen rakkautarina. Ei henkilöhahmoiltaankaan.



Kirjoitin siitä lukioon kirjallisuusanalyysin ja 9 ½ sain! :)

samaan kategoriaan Anna Kareninan ja Kotiopettajattaren romaanin kanssa; ei kiitos!

Kotiopettajattaren romaani on lempikirjani ja Humisevan harjun olen lukenut kolme kertaa (eri ikäisenä, jännä kokemus).

Anna Karenina odottaa hyllyssä.

Jos romantiikalla tarkoitetaan jotain Kaari Utrio-tyyppistä, niin ei Humiseva harju sellainen ole, vaan henkilöt ja heidän tunteensa ovat realistisempia jas hurjempia.

Mutta jos on 50 sivua lukenut eikä nappaa, niin voi jättää sikseen mun mielestä. Ehkä innostut kirjasta joskus myöhemmin, ap? Mutta ennenkuin jätät, niin kuuntele vaikka Youtubesta Kate Bushin Wuthering Heights, hieno "versio" ko. romaanista. :)